lauantai 12. helmikuuta 2011

Se ei oo multa pois

Olen joskus ollut tilanteessa, että kaikki asiat omat asiat ovat kaatuneet niskaan. Siinä samassa rytäkässä ystävienkin asiat ovat kaatuneet heidän niskaansa. Kun kerran ystäviä ollaan niin sehän tarkoittaa, että asiat kaadetaan sitten muiden niskaan ;). Ainoastaan kerran muistan olleeni siinä tilanteessa, että mittani tuli täyteen enkä enää jaksanut kantaa kaikkien muidenkin asioita. Huono ihminenkö? En usko - minä vain väsyin. Siitä on kuitenkin jo aikaa..

Olen töissä pienessä lastensuojeluyksikössä. Eilen oli rankka ilta töissä. Kuuntelin pienen lapsen tarinaa elämästään. Ollessani 22:30 tuntui, ettei minulla liikkunut enää ainoakaan aivosolu. Jos samaa kysyttäisiin mieheltä niin se olisi luultavasti samaa mieltä. Tosin.. Poikkeaakohan se mitenkään mun normaalista olemisesta :D ? 

Tunnin verran jaksoin sinnitellä hereillä, jonka jälkeen kömmin mukavasti ison ja lämpimän peiton alle. Ei muuten tarvittu nuijanukutusta! Siinä ei kauaa mennyt niin tämä eukko oli unten mailla. Tosin niistä unistakaan ei ole mitään havaintoa. Taisin olla liian väsynyt katsoakseni niitä. Heh - huono puujalka.

Aamulla olin jälleen virkeä. Tähän pitäisi varmaan jatkaa luetteloa siitä mitä päivän aikana on tapahtunut :D. Alku ainakin kuulostaa siltä, että otsikon pitäisi olla "Annan lauantai". 

Tarkoitus lienee kuitenkin oli jakaa ajatuksia? Mikä saa jaksamaan kun ystävät kertovat murheistaan? Mikä saa jaksamaan kun töissä kohtaa lapsen murheet? Se ei oo multa pois. Kuunteleminen ei vie mun elämästä mitään pois. Korkeintaan se voi antaa mulle jotain. Se voi antaa näkökulmaa omiin asioihin. Voi yhtäkkiä saada oivalluksia omastakin elämästään. Se voi myös antaa iloa siitä, että toisen olo kevenee kun saa purkaa päätään. Empaattiselta ihmiseltä (joksi myös itseni luen) rankka "tilitys" voi viedä jaksamisen hetkeksi. Kun on antanut itsestään paljon, voi väsyä, mutta siltikään se ei oo multa pois. Ehkä klisee, mutta eilisenkin illan aiheuttaman henkisen väsymyksen korjasi kunnon yöunet. 


Mun elämä olisi hyvin köyhää ilman ystäviä, jotka kaataa murheensa myös minun niskaani. Kaikessahan on kääntöpuoli - eikös vaan? Eipä ole mitään mahtavampaa kuin saada joskus puhelu siitä mitä kaikkea kivaa on tapahtunut. Olen 100% varma siitä, että jos en kuuntelisi murheita niin ei mulle kerrottaisi ilojakaan. 


Nyt kuulostaa siltä, että mun ystävillä menee tosi huonosti :D. Ei se nyt ihan niinkään ole! Itseasiassa niitä tilityspuheluita ei juuri ole viime aikoina tullut. Nyt soitellaan vaan sanoakseen: "Ei mulla kyllä mitään asiaa ole, mut..." :).


Vuoroin vieraissa. Mulla on monta mahtavaa ystävää, jotka kuuntelee jos mulla on tarve jakaa murheita :). En siis ajattele, että "saakeli kun aina vaan mulle valitetaan kaikesta" sillä AINA on löytynyt ihminen, jolle minäkin saan valittaa! Enkä muuten usko, että se on ystäviltäni pois.


Tämä kirjoitus on nyt hieman tynkä - olen nimittäin lähdössä kohta yövuoroon töihin. Huomenna aamulla klo. 10 muistutan jälleen lähinnä pystyyn nukkunutta Mörköä. 


Tähän viimeiseksi sattumus aurinkolaseista. Mulla ei ole omia aurinkolaseja vaan autossa mukana kulkee isännän vanhat lasit. Tuossa joku aika sitten ajelin autolla ja oli kovin kirkasta, joten päätin vetää ne päähäni. Ihmettelin kun toinen linssi oli tosi likainen. Toisesta näkyi paljon paremmin läpi. En kiinnittänyt laseihin sen enempää huomiota - ajoinhan autolla vaan otin lasit päästä ja päätin hieman sutaista niitä paidan hihalla. Asettelin nätösti hihalla verhoamani peukalon ja etusormen linssin kahdelle puolelle ja putsasin. Sitten sama vasemmalle linssille - vaan eipä ollut linssiä ei :D. Siinä ne peukalo ja etusormi toisiaan mukavasti halailivat! Kyllä nauratti kun tajusin miksi toisesta linssistä näkyi hieman paremmin läpi - suorastaan häikäisi :D. Linssi löytyi ja sain sen napsautettua paikalleen. Saas nähdä ymmärränkö seuraavalla kerralla tarkistaa onko molemmat linssit paikallaan! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti