torstai 3. maaliskuuta 2011

Yhden ihmisen monet eri persoonat

Läheiseni eivät ehkä tunnistaisi minua samaksi ihmiseksi jos näkisivät minut töissä. Samoin työkaverini eivät ehkä tunnistaisi minua samaksi ihmiseksi jos näkisivät minut kotona. Kuinka yhdessä ihmisessä voi olla kaksi niin erilaista puolta? Miten töissä määrätietoinen ja auktoriteetteja asettava, johdonmukainen ihminen voi kotona muuttua toista viimeiseen asti miellyttäväksi - kuin varjoksi työminästään? Näitä kysymyksiä tulee mietittyä paljonkin vaan vastausta en ole vielä niihin keksinyt. Haluaisin löytää kotona kultaisen keskitien. Haluaisin olla enemmän sellainen kuin töissä. Haluaisin olla itsevarma, rohkea ja uskaltaa sanoa oman mielipiteeni rohkeammin. Ystäväni tuntevat minut kuitenkin ihmisenä, joka on monissa tilanteissa itsevarma ja ihan takuuvarmasti uskaltaa sanoa mielipiteensä. Siksi moni saattaisi jopa ihmetellä näitä minun pohdintojani.

En pidä riitelystä. En halua olla vastarannankiiski. En halua kuitenkaan olla hiirulainen - tiedän, etten oikeasti ole sitä. Vai mitä olen oikeasti? Millainen minä olen? Olenko luonteeltani hiirulainen vai rohkea? Avoin vai sulkeutunut? Itsevarma vai varjo? Huumorintajuinen vai tosikko? Minusta varmasti löytyy kaikkia edellä mainitsemiani piirteitä. Mikä sen määrittää mitkä niistä näkyvät missäkin? Miksi monesti tuntuu, että kotona kadotan itseni? Toisaalta taas olen sitä mieltä, että kotona todella olen juuri sitä mitä olen eli kotivaatteet päällä koikkelehtiva eukko, jonka ajatus on välillä niin korkealentoista, etten ymmärrä sitä itsekään.

On toki totta, että toisinaan vältän riitelyä niin pitkään, että altistan itseni hyväksikäytölle. Olen myös ollut tilanteessa, että tajuan toisen ihmisen käyttävän minua hyväksi, mutten pidä sitä pahana asiana ollessani itse tilanteen tasalla. Enhän toki halua riidellä minulle tärkeiden ihmisten kanssa. 

Kuitenkin osaan kiukutella - olen siinä harvinaisen hyvä. Kiukuttelen nykyisin hyvin harvoin. Voin kertoa, että olen joskus kiukutellut PALJON enemmän. Olen kiukutellut niinkin paljon, etten oikeastaan tehnyt päivittäin muuta kuin kiukutellut. Exälleni olen todennut seuraavaa: "Mä en kyllä tajua miten sä kestit mua." Suhteemme kesti viisi vuotta - minä lähdin. Vasta eron jälkeen aloin rakentaa omaa itsenäistä minäkuvaani - en ole saanut sitä vielä valmiiksi vaikkakaan se ei enää ole yhtä pirstaleinen kuin joskus aiemmin.

Tiedän, että olen hyvä työssäni. Tiedän, että olen hyvä hevosten kanssa. Tiedän, että kohtelen koiraani hyvin. Tiedän, että olen hyvä ystävä. Tiedän, että olen hyvä puoliso. Kaikki asiat, joissa tiedän olevani hyvä, ovat tietyllä tavalla välillisiä asioita minusta itsestäni nähden. Kaikki ne asiat ovat "rooleja". Väitän olevani hyvin aito ihminen, mutta en osaa nimetä itsestäni ominaisuuksia, jotka ovat mielestäni hyviä. Minun on aina ollut vaikeata ottaa vastaan positiivista palautetta, enkä todellakaan osaa kehua itseäni. Yksi maailman vaikeimmista asioista on kirjoittaa työhakemus, koska siinähän täytyy kehua ja mainostaa itseään. Uskon olevani hyvä niissä asioissa, joita työhakemukseeni laitan, mutta turvallisuuden asiaan tuo se, että kyse on työminästäni. 

Jos minun täytyisi tehdä mainospuhe avopuolisolleni, olisin ehkä enemmän kuin hukassa. Todennäköisesti kirjoittaisin siihen asioita, jotka jollain lailla liittyvät toisen miellyttämiseen (esim. kuunteleminen). En osaisi kirjoittaa siihen omista tarpeistani nousevia asioita. Parisuhteessa kuitenkin mielestäni on kyse siitä, että molempien tarpeet tulevat täytetyiksi ja molemmat saavat vaatia, kuin myös molemmilla on velvollisuus antaa itsestään. 


Ehkä otankin tavoitteekseni opetella itsevarmemmaksi myös kotona. Miksi en pystyisi siihen kotona kun kerran pystyn siihen töissäkin? Eihän kenenkään velvollisuus ole elää miellyttäen muita ihmisiä. 


Loppujenlopuksi en tiedä onko tässä kirjoituksessa mitään järkeä. Kellokin tulee pian kolme... Aivot ovat siis aika jumissa. Sen takaan, että punaista lankaa tässä ei ole :D. Ehkä tämä enemmänkin on jotain ajatuksen virtaa eri persooniltani...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti