sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Läheisriippuvuus

Kuuluin niihin, jotka eivät voineet juoda mehua loppuun, jotta eivät aiheuttaisi toiselle pahaa mieltä... 

Se ei ole mitenkään yksiselitteinen asia.. Sitä määritellään monella eri tavalla, pitkinäkin listoina, joista kaikki kohdat eivät päde jokaisen ihmisen kohdalla. Osa puolestaan uppoaa kuin veitsi kuumaan voihin.

Opiskeluaikana luin opinnäytetyötä varten Tommy Hellstenin kirjaa "Virtahepo olohuoneessa". Vähitelle silmäni alkoivat avautua minua vaivanneille omituisille käytösmalleille. Uppouduin tietokoneella ja etsin lisää tietoa läheisriippuvuudesta. Viimein helpotti - olin löytänyt käsitteen ongelmilleni.

Tuntuu, että ihmisellä on tarve nimetä ongelmansa. Näin oli ainakin minun kohdallani. Tuntui, että on helpompi lähteä työstämään ongelmia kun tiesi mitä työstää. 

Olen ollut hyvinkin riippuvainen ihmissuhteista, toisaalta taas tuskani siitä etten ymmärrä käytöstäni, on tehnyt minusta tyrannin ihmissuhteissa. 

Jotta läpikäymäni asiat avautuisivat paremmin, kopioin tähän muutamia kuvaavia asioita ja selvennän niitä omalta kohdaltani niiden väliin.

Koska pelkäämme hylkäämistä, me teemme mitä tahansa pysyäksemme suhteessa ja välttääksemme tuskallisia hylätyksi tulemisen tunteita.

Kuukauden seurustelun jälkeen menin kihloihin, vaikken halunnut. Piilottelin sormusta aina kun olin tekemisissä tuttujen ihmisten (mm. vanhempieni kanssa). En voinut kieltäytyä, olisinhan tullut jätetyksi. Tänä päivänä tuo kihlaus ei merkitse minulle mitään, en katso olleeni kihloissa kyseisen henkilön kanssa.

Oikeastaan mikään ei ole liian suuri vaiva, vie liikaa aikaa, tai ole liian kallista, jos se "auttaa" sitä ihmistä, jonka kanssa olemme tekemisissä. Ajatuksemme ovat keskittyneet toiseen ihmiseen eivätkä meihin itseemme.

Sitä on valmis luopumaan kaikesta omasta elämästään vain miellyttääkseen toista ja saadakseen hetkellisesti kokea huumaa, joka syntyy rakastumisesta tunteeseen - ei toiseen ihmiseen. Narsisti on mahtavan hyvä luomaan illuusion läheisriippuvaisen tärkeydestä.

Missä tahansa suhteessa me olemme valmiita ottamaan paljon enemmän kuin 50 prosenttia vastuusta, syyllisyydestä ja haukuista.

Miksi puolustaa itseään? Sitä kuitenkin ajattelee, että on tehnyt jotakin pahaa ja ansaitsee syyllistämisen sekä haukut. Miksi puolustaa itseään, sillä toinen voi jättää...

Itsetuntomme on huolestuttavan heikko. Syvällä sisällämme me emme usko olevamme onnellisuuden arvoisia. Pikemminkin me uskomme, että meidän on ansaittava oikeutemme nauttia elämästä. 

Tämä ajatus on liiankin tuttu ilman sen suurempaa selittelyä... 

Koska olemme eläneet epävarman lapsuuden, meillä on epätoivoinen tarve kontrolloida muita ihmisiä, lopputuloksia ja suhteita. Me piilotamme kontrollointimme "avuksi olemiseen".

Löysin turvallisuuden vasta kun rinnalleni tuli todella vahva ihminen, terveellä tavalla vahva ihminen. Kontrolloinnin tarve katosi, mutta nyt saan olla turvallisesti eri mieltä asioista. Kontrollointi aiemmassa elämässäni oli sairaalloista, sillä kaikki olisi varmasti sortunut jos olisin päästänyt langat käsistäni - niin ainakin uskoin.

Missä tahansa suhteessa me olemme enemmän kiinni unelmassamme siitä, mitä se voisi olla, kuin todellisuudessa siitä, millainen se on. Me emme halua kuunnella sitä hiljaista sisäistä ääntä, joka kertoo mikä on!

Me sekoitamme rakkauden, empatian ja säälin, ja luulemme "rakastavamme" ihmisiä, joita me voimme sääliä ja pelastaa. 

Luulin rakastuneeni ihmiseen, mutta olin rakastunut tunteeseen. Koko ajan tiesin miten asia on - en antanut tiedolle valtaa.

Me olemme addiktoituneet henkilöön, henkilöihin ja/tai emotionaaliseen tuskaan. Ei siksi, että nauttisimme tuskasta, vaan siksi, että se on tuttua; me ymmärrämme sen; se on kaikki, minkä me tiedämme.

Tuska on turvallista, se on jotain mitä osaa käsitellä. Ajatus onnellisuudesta on johtanut pelkoon, menettämisen pelkoon. Asiat ovat liian hyvin, mitä seuraavaksi tapahtuu?

Koska vastuuntuntomme on ylikehittynyt, on helpompaa olla huolissamme muista kuin itsestämme. Tämä estää meitä katsomasta itseämme. Me annamme oman henkilökohtaisen voimamme pois!

Omalla jaksamisella ei ole ollut väliä. Muut ovat huolestuneet minusta, minä en. Jaksoin omat synkät hetkeni unohtamalla ne ja keskittymällä muihin. Ei minulle ollut tilaa, luovutin itseni muille.

Me emme kestä sitä että muut ovat meille vihaisia. Me vihaamme kritiikkiä! Me alamme puolustella ja "selittää" itseämme, yrittäen näyttää toiselle, että hän on väärässä. 

Tämän kanssa taistelen yhä edelleen enkä tiedä pääsenkö siitä koskaan eroon. Olen omaksunut vahvasti sovittelijan roolin. Vihaisuus ja riidat ovat aina merkinneet parisuhteelle eroa - tai ennemmin pelkoa erosta. Työminäni osaa ottaa kritiikin vastaan - sehän ei kohdistu minuuteeni. Minuuteen kohdistuva viha saa pelokkaaksi. Toisaalta - olen käyttänyt itsekin "no erotaanko sitten" korttia "entisessä elämässäni". Uskon sen johtuneen siitä, ettei ollut mallia normaalille riitelylle ja eri mieltä olemiselle. Siksi olenkin tänä päivänä hyvin onnellinen siitä, että minulla on oikeus olla eri mieltä eikä siitä edes riidellä.

Maailmankuvamme on uhrin asema. Me vaistoamme väärinkohtelevat ihmiset, tunnemme vetoa heitä kohtaan, ja annamme heidän sortaa meitä.

Läheisriippuvainen ja alkoholiongelmainen narsisti - mikä yhdistelmä! Muistan ystäväni sanoneen minulle, että minulla on aina tarve pelastaa kaikki. En myöntänyt sitä tietenkään. Näinhän asia kuitenkin oli. Sain tunteen siitä, että olen tarpeellinen koska minun piti kantaa toista.

Me tuomitsemme itsemme julmasti. Mittaamme muita paljon lempeämmin. Koemme syyllisyyttä kun otamme oman paikkamme. Välttääksemme syyllisyyttä me annamme muille periksi.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan - asia on juuri noin, edelleen. Terve itsekkyys on hyvästä, ei pahasta. Aina ei tarvitse kaikkeen vastata "ihan sama". Ei ole ihan sama juoko kahvia vai ei. Ei ole ihan sama lähdetäänkö kotiin vai ei...

Me reagoimme elämään sen sijaan että loisimme uutta elämää. 

Kun nyt alan päästä eteenpäin ja elämäni alkaa olemaan kaikinpuolin terveempää, huomaan minulla olevan kova tarve muuttaa ja muokata elämääni siten, että MINÄ olisin siihen tyytyväinen. Mietin, pohdin ja haluan kehittyä ihmisenä. Haluan päästä eroon vanhoista käytös- ja ajatusmalleista. Tiedän, etten elä muita varten vaan elän itseäni varten. 

Olen jo uskaltanut tehdä päätöksiä itseäni varten ja olen ollut päätöksiini tyytyväinen. Olen antanut itselleni luvan olla tyytyväinen. Tietyllä tapaa olen edelleen tarpeellinen ja pidän itseni tarpeellisena, kannan mm. huonoa omaatuntoa siitä jos olen pitkän päivän töissä enkä ole ehtinyt tekemään miehelle ruokaa. Järkeni kertoo aikuisen miehen kyllä pärjäävän, toimintamalli vaan on tiukassa ja tunne syyllisyydestä on ahdistava.

Sen tiedän, että selviydyn tästä enkä siksi näe tilannetta millään tavalla toivottomana. Turhauttavinta on kun tietää käyttäytyvänsä tietyllä tavalla, mutta on kykenemätön muuttaman asiaa. On kai vain uskottava, ettei asiat muutu hetkessä. Vuonna 2007, pian 4 vuotta sitten, aloitin matkan jonka aikana olen katsonut peiliin lukuisia kertoja. En vielä pidä näkemästäni, mutta kenties opin pitämään.

Ehkäpä seuraavalla kerralla kirjoitan läheisriippuvaisen ja narsistin suhteesta... 


Kopioitu seuraavasta osoitteesta: http://www.healingeagle.net/Fin/Irene/Cofam.html

9 kommenttia:

  1. Hyvää asiaa, mielenkiintoista pohdintaa ja loistavia oivalluksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olipa hyvä palata tähän kirjoitukseen pitkästä aikaa, siispä kiitos kommentistasi :). Nyt on mukava huomata, että moni asia on muuttunut parempaan suuntaan!

      Poista
  2. Hei! Eksyin tänne blogiisi, taidanpa jäädä seuraamaan. Eilen olin niin toivoton ja hysteerinen koko illan alkoholisti miesystäväni takia. Läheisriippuvuutta olen työstänyt noin vuoden ajan ja välillä tuntuu todella toivottamalta. On lohduttavaa lukea, että olet päässyt eteenpäin. Silloin on minullakin toivoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Muista pitää ensisijaisesti huolta itsestäsi sillä olet itse elämäsi tärkein henkilö. Uskon läheisriippuvuuden kulkevan mukana koko elämän, mutta sen kanssa voi oppia elämään kärsimättä siitä. Kaikkea hyvää sinulle, toivoa on aina!

      Poista
  3. Tässä, parinpäivän sisällä, Kun erosin n. 2 viikkoa sitten avopuolisostani. Että mulla on läheisriippuvuus. ja kun tässä eksyin lukemaa tän sun tekstin, ja tajusin et mul on tosi paljon samanlaisia ajatuksia.
    Annat mulle toivoo, et mäki voin kai joskus parantua :)
    Ikää mulla siis on vasta 16 vuotta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Sulla on vielä vuosia aikaa opetella elämään asioiden kanssa ja mahdollisuus muuttaa omaa ajattelua sekä toimintamalleja. Kaikkea hyvää taipaleelle <3

      Poista
  4. Hei. Löysin blogisi Googlen kautta etsiessäni tietoa läheisriippuvuudesta. Olen vuosia kärsinyt läheisriippuvuudesta, mutta en vain ole diagnosoinut sitä. Olen tiennyt että on olemassa jokin syy, joka "pakottaa" minut käyttäytymään tietyllä tavalla, mutten ole löytänyt nimeä tuolle syylle. Lapsuuteni ja nuoruuteeni liittyy tuskallisia hylkäämiskokemuksia, joista kaikki varmaankin johtuu. Kiitos tästä tekstistä, siitä oli apua. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Onpa ihanaa kuulla, että vielä näinkin pitkän ajan jälkeen tästä kirjoituksestani on ollut apua <3 Kaikkea hyvää sinulle matkallasi eteenpäin :)

      Poista
  5. Vieläkin tätä luetaan ;) Mulla on 100% samanlaiset ajatukset kun sulla. 2,5 vuoden suhde alkoholistin kanssa joka ei myönnä ongelmaansa ja puolet ajasta myöntää ja antaa turhia lupauksia että suhde muuttuu parempaan päin. Nyt ostin lentolipun pois hänen luotaan Englannista Suomeen. En tiedä miten jaksan 4 päivää vielä samassa asunnossa. Ja pystynkö pysymään vahvana, pitämään näpit erossa ja lähtemään kun lähdön aika on.Itken täällä silmät päästäni. Olen riippuvainen tunteesta että joku "rakastaa".

    VastaaPoista