maanantai 29. elokuuta 2011

Korjaava kokemus

Ja näinkin pian morkkiksen jälkeen :).

Lauantaina juhlistettiin miehen syntymäpäivää ja auton keula käännettiin jälleen kohti tanssilavaa. Monet nuoret suuntaavat baariin juhlimaan, me suuntaamme tanssimaan. Lauantai oli toiseksi viimeinen lavalauantai täällä meidän lähellä, tuleva lauantai on viimeinen ja silloin juhlistamme minun syntymäpäivääni.

Tanssireissu oli onnistunut, rentouttava, iloinen ja ihanaa yhdessäoloa mieheni kanssa. Kolmisen tuntia lavalla oltiin ja tanssittiin suurin osa ajasta. Tanssien päätyttyä tajusin toviksi unohtaneeni kaikki tämän hetkiset murheet ja matkustaneeni pois arjen keskeltä. Näin sen kuuluisi ollakin :).

Sunnuntai kului väsyneissä tunnelmissa. Olen monta kertaa kuullut lauseen: "Kyllä sitä nuorena jaksaa." vaan en minä jaksa ainakaan! Pidän nukkumisesta enkä jaksa jos en saa nukkua kunnon yöunia. Olen paljon mieluummin virkeä kuin väsynyt!

Lauantai oli korjaava kokemus parhaimmillaan :). Tulevaa lauantaita odotellessa!

maanantai 15. elokuuta 2011

Morkkis

En tiedä millaista on morkkis reippaamman ryyppäämisen jälkeen, sillä en koskaan ole niin huonoon kuntoon itseäni juonut, etten muistaisi illan tapahtumia. En myöskään ole ryypännyt montaa päivää putkeen.

Nyt kuitenkin tiedän miten rajun henkisen morkkiksen voi saada kun vaipuu jonnekin synkkyyden syövereihin vaikka odotti edessä olevan hauska ilta. Eilen minulle kävi niin ja tämä päivä on ollut selviytymistä morkkiksesta.

Nyt toivon, että saisin muutettua eilistä ja elää sen uudelleen..

Olin aamuvuorossa töissä ja jo ainakin kuukausi sitten oli sovittu eiliselle tanssireissu Kake Randelinin tahtiin. Pojat, että sitä odotettiin, sillä minullekin sattui aamuvuoro ihan pyytämättä. Otin kotona ennen lähtöä pienet nokoset, että varmasti jaksaisin. Viime aikoina elämisen tahti on ollut melko rankka eikä ylimääräistä virtaa ole ollut sen enempää kuin ylimääräistä aikaakaan. Virkistyin unista, meikkasin, laitoin hiukset, vedin tanssivaatteet (tällä kertaa hameen - yleensä housut) päälle ja tanssikengät jalkaan. Eikun menoksi!

Ilta käynnistyi mukavasti :). Kaffet ja tanssia Taikakuun ja Preston tahdissa itse artistia odotellessa. Ja ei muuta kun Kake lauteille!

Sitten en tiedä mitä tapahtui. Oma tunnelmani laski kuin lehmän häntä, ahdistuin ympärilläni olevasta iloisesta tanssi-illasta. Katsoin kuin ulkopuolisena kaikkia niitä kauniita, mallin mittoihin meneviä ja taitavia nuoria tanssijoita, jotka vilisivät pitkin lavaa. Siinä samassa koin itseni täysin naurettavaksi: "Mitä minäkin itsestäni kuvittelen?! En kuulu tänne." Tuo ahdistus sitten näkyi, sillä en kyennyt nauttimaan tanssimisesta. Tanssin kyllä, mutta sen aiempi taianomaisuus katosi.

Lavalta lähtiessä päällimmäisenä oli kysymys MIKSI?! Mistä tämä johtuu? Mitä sellaista on tapahtunut, että itseinhoni kohosi huippuun? Miksi yhtäkkiä tuntui kuin elämäni olisi yhtä taistelua? MIKSI nyt, ilman syytä? Puolisoni sai kotimatkalla ahdistuneen tilityksen kuin pisteenä epämuodostuneen i:n päälle. En vieläkään ole keksinyt miksi. Sanoin eilen, etten enää aio tanssia ja uskoin tarkoittavani sitä. Tänään en ole enää ollut ihan varma. Entä jos eilinen tapahtuu uudelleen? Mitäs sitten?

Tänään olen kärsinyt järjettömästä morkkiksesta, sillä eilisen tuntemukset ovat kuin harmaan verhon takana - olemassa, mutta haalenneina. Koen epäonnistuneeni, sillä en pystynyt muuttamaan tilannetta vaikka sen tiedostin. Ilta olisi voinut onnistua hetkellisestä murtumisesta huolimatta. Mistä nuo käsittämättömän vahvat tunteet yhtäkkiä saivat alkunsa ja kuinka jatkan tästä eteenpäin? Haluaisin pyyhkiä eilisen tapahtumat pois, mutta ne tapahtuivat enkä voi sille mitään. Valtava itseinho valtasi mieleni enkä voinut pysäyttää sitä.

Oman lusikkansa soppaan varmasti sekoitti väsymys. Viimeiset 2-3 viikkoa olen elänyt täysin aikataulutettua elämää. Tunnen itseni ja lukuisia kertoja vaikeat hetket elämässäni ovat tuntuneet kymmenkertaisilta jos olen ollut väsynyt. Katse eteenpäin ja luja usko siihen, että tästäkin taas selviydyn.

Tämä on minun taisteluni ja minä voitan sen.

lauantai 6. elokuuta 2011

Parikin lehtijuttua

On myönnettävä, että toisinaan lehdissä olevat jutut aiheuttavat kummastusta. Ei ehkä niinkään harhaanjohtavien otsikoiden vuoksi vaan sisällön. N. viikon sisään pari lehtijuttua on kiinnittänyt huomioni. Kohta joku ajattelee, että "mikä tuo on arvostelemaan muiden tapaa kasvattaa lapsiaan, eihän sillä ole edes omia". En olekaan mikään arvostelemaan, väitän kuitenkin minulla olevan jonkinlainen käsitys asioista - työllistynhän lastensuojeluyksikössä, jossa kasvatustyö vie suurimman osan työpanoksesta.

Ensimmäinen juttu kertoi 13-vuotiaasta urheilijatytöstä, joka menehtyi auto-onnettomuudessa. Ensin kerrottiin, että hän oli ollut uusien kavereiden kyydissä. Tämän nähtyäni ajattelin, että taas on joku alaikäinen humalassa ottanut vanhempiensa tai kaverin auton, törttöillyt ja kyydissä ollut tyttö menehtynyt. Luin juttua pidemmälle ja selvisi, että kuski - uusi kaveri, on ollut 20-vuotias. Ensimmäinen ajatukseni: "Kuka vanhempi antaa 13-vuotiaan lapsen viettää aikaa 20-vuotiaan miehen kanssa?!" Jutussahan kyllä sanotaan, että oli juuri tutustunut. Oliko sitten tutustunut hetkeä ennen kyytiin menoa? Tällöinhän pätee: "Älä ikinä mene vieraan kyytiin." Kyllähän nuoret osaavat myös valehdella ja ovat hyvinkin eteviä siinä. En siis sinisilmäisesti kuvittele, että kaikki kiellot ja varoitukset menisivät perille. Olenhan itsekin ollut nuori.

Tiedän myös, että on vanhempia, jotka huolehtivat ja välittävät lapsistaan mutta uskovat myös siihen, että 13-vuotias kykenee huolehtimaan omista kavereistaan sekä kotiintuloajoistaan. Vanhempien tehtävä on olla joskus tyhmä äiti/iskä, joka ei päästä lähtemään kenen tahansa kanssa mihin tahansa aikaan vuorokaudesta.

Ajelulla oli kurja päätös :(.

Toinen juttu kertookin sitten kadonneesta 15-vuotiaasta tytöstä. Jutussa kerrotaan tytön lähteneen illanvietosta kaverilta n. puoli kolmelta sunnuntaiaamuna kohti kotia. MINUN mielestäni 15-vuotiaan aika ei ole liikkua klo. 2:30 yksin. Siihen aikaan pitäisi olla jo nukkumassa ja turvallisesti kotona. Juu - olen kyllä huijannut vanhempiani ollessani kaverilla yökylässä. Olen antanut olettaa, että olemme jo nukkumassa, mutta olimme vielä kylillä. Kaverilla oli myöhäisemmät kotiintuloajat kuin minulla. Ja kyllä - tänä päivänä vanhempani muistavat huijaukseni sillä aikuisena sen heille kerroin. Sitä en enää tiedä muistavatko he kertomaani. Nuoret huijaavat - rajoja on kokeiltava. Lehtijutun mukaan tuo tyttö on kuitenkin ollut menossa kotiin kaverilta, eikä ole ollut ns. "yökyläilemässä".

Tätä tuntuu elämä nykyisin olevan, ei kai siitä mihinkään pääse. Ennen aikaan varmasti on kukuttu vaikkapa lavatansseissa ties miten pitkään, mutta oliko ympäröivä maailma silloin yhtä vaarallinen kuin nyt? Ehkä joku tänäkin päivänä ajattelee, ettei vaaroja ole. On niitä. Kun iltalehden nettisivun avaa, on joka ikinen päivä siellä pahoinpitely, taponyritys, tappo, murha, vankikarkuri tms. Pumpulissa ei voi elää tai lasta pitää, mutta kai riskejä silti voi minimoida niiltä osin kun se on mahdollista.

Tosin enhän minä mistään mitään tiedä - kun ei ole niitä lapsiakaan...