maanantai 15. elokuuta 2011

Morkkis

En tiedä millaista on morkkis reippaamman ryyppäämisen jälkeen, sillä en koskaan ole niin huonoon kuntoon itseäni juonut, etten muistaisi illan tapahtumia. En myöskään ole ryypännyt montaa päivää putkeen.

Nyt kuitenkin tiedän miten rajun henkisen morkkiksen voi saada kun vaipuu jonnekin synkkyyden syövereihin vaikka odotti edessä olevan hauska ilta. Eilen minulle kävi niin ja tämä päivä on ollut selviytymistä morkkiksesta.

Nyt toivon, että saisin muutettua eilistä ja elää sen uudelleen..

Olin aamuvuorossa töissä ja jo ainakin kuukausi sitten oli sovittu eiliselle tanssireissu Kake Randelinin tahtiin. Pojat, että sitä odotettiin, sillä minullekin sattui aamuvuoro ihan pyytämättä. Otin kotona ennen lähtöä pienet nokoset, että varmasti jaksaisin. Viime aikoina elämisen tahti on ollut melko rankka eikä ylimääräistä virtaa ole ollut sen enempää kuin ylimääräistä aikaakaan. Virkistyin unista, meikkasin, laitoin hiukset, vedin tanssivaatteet (tällä kertaa hameen - yleensä housut) päälle ja tanssikengät jalkaan. Eikun menoksi!

Ilta käynnistyi mukavasti :). Kaffet ja tanssia Taikakuun ja Preston tahdissa itse artistia odotellessa. Ja ei muuta kun Kake lauteille!

Sitten en tiedä mitä tapahtui. Oma tunnelmani laski kuin lehmän häntä, ahdistuin ympärilläni olevasta iloisesta tanssi-illasta. Katsoin kuin ulkopuolisena kaikkia niitä kauniita, mallin mittoihin meneviä ja taitavia nuoria tanssijoita, jotka vilisivät pitkin lavaa. Siinä samassa koin itseni täysin naurettavaksi: "Mitä minäkin itsestäni kuvittelen?! En kuulu tänne." Tuo ahdistus sitten näkyi, sillä en kyennyt nauttimaan tanssimisesta. Tanssin kyllä, mutta sen aiempi taianomaisuus katosi.

Lavalta lähtiessä päällimmäisenä oli kysymys MIKSI?! Mistä tämä johtuu? Mitä sellaista on tapahtunut, että itseinhoni kohosi huippuun? Miksi yhtäkkiä tuntui kuin elämäni olisi yhtä taistelua? MIKSI nyt, ilman syytä? Puolisoni sai kotimatkalla ahdistuneen tilityksen kuin pisteenä epämuodostuneen i:n päälle. En vieläkään ole keksinyt miksi. Sanoin eilen, etten enää aio tanssia ja uskoin tarkoittavani sitä. Tänään en ole enää ollut ihan varma. Entä jos eilinen tapahtuu uudelleen? Mitäs sitten?

Tänään olen kärsinyt järjettömästä morkkiksesta, sillä eilisen tuntemukset ovat kuin harmaan verhon takana - olemassa, mutta haalenneina. Koen epäonnistuneeni, sillä en pystynyt muuttamaan tilannetta vaikka sen tiedostin. Ilta olisi voinut onnistua hetkellisestä murtumisesta huolimatta. Mistä nuo käsittämättömän vahvat tunteet yhtäkkiä saivat alkunsa ja kuinka jatkan tästä eteenpäin? Haluaisin pyyhkiä eilisen tapahtumat pois, mutta ne tapahtuivat enkä voi sille mitään. Valtava itseinho valtasi mieleni enkä voinut pysäyttää sitä.

Oman lusikkansa soppaan varmasti sekoitti väsymys. Viimeiset 2-3 viikkoa olen elänyt täysin aikataulutettua elämää. Tunnen itseni ja lukuisia kertoja vaikeat hetket elämässäni ovat tuntuneet kymmenkertaisilta jos olen ollut väsynyt. Katse eteenpäin ja luja usko siihen, että tästäkin taas selviydyn.

Tämä on minun taisteluni ja minä voitan sen.

1 kommentti: