keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Itsestäänselvyys

Olen kuluneen syksyn aikana jälleen huomannut, ettei juuri mikään ole itsestään selvää. Ei ole itsestään selvää, että ihmiset ja eläimet pystyvät terveinä. Ei ole itsestään selvää, että saa pitää työpaikkansa. Ei ole itsestään selvää, että ystävyyssuhteet pysyvät hyvällä tavalla muuttumattomina. Ei ole itsestään selvää, että voimat riittävät loputtomiin. Ei ole itsestään selvää, että lapset eivät joudu välikäteen vanhempien erotessa. Voisin luetella asioita lisää vaikka miten paljon.

Yhdestä asiasta uskallan olla melko varma. On itsestään selvää, että parisuhde päättyy eroon jos suhdetta alkaa pitää itsestäänselvyytenä. MINUN mielestäni parisuhteen muuttuessa itsestäänselvyydeksi katoaa arvostus puolisoa kohtaan samoin kuin kyky iloita arjesta. En toki tarkoita sitä, että pitäisi ruveta epäilemään parisuhteensa kestävyyttä - pois se minusta. Eihän niin raastavaa elämää jaksa. Olisi kamalaa hetkestä toiseen pohtia milloin parisuhde päättyy ja pitää suorastaan itsestään selvänä sitä, ETTÄ parisuhde päättyy. Siinäpä muuten toinen itsestäänselvyys. Jos ihminen on kovin epävarma ja pessimistisesti uskoo olevan itsestään selvää, että parisuhde tulee päättymään se varmasti päättyykin. Puuttuuhan silloin ihmiseltä tahto tehdä työtä parisuhteensa eteen.

Puolisoaan kunnioittamalla, arvostamalla ja rakastamalla saa mahdollisuuden vastaanottaa itselleen samoja asioita. Toki tämä siis silloin jos parisuhde on terve, sillä enhän suinkaan tarkoita läheisriippuvan "parantavaa ja pakonomaista rakkautta" toista ihmistä kohtaan.

Itsestäänselvyys muuttaa arjen harmaaksi puuroksi, jossa käydään töissä, huolehditaan kodista ja ehkä harrastetaan. Asioilla ei kuitenkaan ole isompaa merkitystä, ne vain tapahtuvat. En taaskaan tarkoita, että töihin menon täytyisi joka päivä olla järisyttävä kokemus. Kuitenkin ihminen nopeasti unohtaa, etteivät työt ole itsestäänselvyys. Elämäni ensimmäinen lomautus alkoi 23.8.2010. 1.9. olin jo saanut töitä muualta ja jatkoin kyseisessä paikassa neljä kuukautta - koko lomautuksen ajan. Lomautus olisi vielä jatkunut, mutta sanoin itseni irti saadessani vuoden sijaisuuden. Niinä päivinä kun töihin meno tökkii olisi minunkin hyvä ajatella, ettei työt todella ole itsestäänselvyys. Onhan niinkin, että inhimillisenä olentona aina ei töissä voi olla mukavaa. Ehkä kuitenkin silloin auttaisi arvostus sitä tosiasiaa kohtaan, että minulla ON töitä. Vielä merkityksellisemmäksi asian tekee se, että en ole missä tahansa työpaikassa vaan minulla on todella hyvä työpaikka ja ihanat työkaverit.

En oikeastaan edes tiedä mikä on punainen lanka tässä kirjoituksessa? Ehkä tämä oli vain ajatuksen virtaa, jotta muistaisin arvostaa läheisiäni ja kaikkea mikä tekee elämästäni elämisen arvoista :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti