keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Tutut kasvot

Uskomatonta kuinka pienet asiat voivat joskus tuntua valtavan suurilta ja tuottaa iloa ihmiselle.

Lähdin tänään yövuoroon pienen Salen kautta sillä kävin ostamassa evästä mukaan. Jo heti oven avautuessa näin tutun naaman. Mieheni kanssa suurinpiirtein saman ikäinen melkein naapurin (alle kilometri meiltä matkaa) nuori isäntä oli postipalveluita käyttämässä. Olen tavannut hänet kahdesti. Ensimmäisen kerran pikaisesti kätellyt ja toisen kerran edustin itseäni yövuoron jälkeen verkkarit jalassa, tukka pystyssä. kahvikupin äärellä meidän keittiössä. Tervehdin vaan en saanut tervehdystä vastaukseksi sillä hän ei tunnistanut minua heti.

Kävin kaupassa ostamassa eväät ja kun palasin kassalle olivat piuhat yhdistyneet ja vaihdettiin kaupan ulkopuolella pari sanaa. "Raksutti hetken aikaa" -kuulema :D.

Yritänkö siis kertoa, että tulin naapurin nuoren miehen näkemisestä näin iloiseksi? Ei - sitä en toki yritä kertoa. Olen asunut nyt 2 vuotta 7 kuukautta nykyisellä paikkakunnallani ja ensimmäistä kertaa kohtasin tutut kasvot, tervehdin ja tulin tervehdityksi. Se oli kuin uusi askel kohti kotiutumista uudelle paikkakunnalle vielä yli 2,5 vuoden jälkeen. Se oli konkreettista ja todellista.

Uskon, että asian merkityksellisyyteen vaikutti myös se, että asumme ison kunnan pienessä kylässä. Kylässä, jossa monet tuntevat toisensa. Kylässä, jossa suurin osa ihmisistä tervehtii ajaessaan autolla ohi. Nyt tunnen jälleen hieman enemmän kuuluvani kylään.

Pieni asia, suuri ilo :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti