torstai 27. joulukuuta 2012

Paluu arkeen

Tunnelma on jotenkin jopa vähän haikea. Joulu meni liian nopeasti. Eilen oli ensimmäinen (vapaa 5/6) päivä kun ei tarvinnut kiirehtiä minnekään. Oli toki ohjelmaa, mutta pitkälle iltapäivään sai olla ihan rauhassa - töpsytellä fleecehousuissa menemään, katsoa telkkaria ja tehdä villasukkaa.

Oma arkeni alkaa huomenna, mutta fiilis on nyt ihan erilainen kun mies on jo töissä.

Ei joulun kuulu olla kiireen aikaa vaan rauhoittumisen aikaa. Onneksi kuitenkin eilinen oli niin leppoisa! Sen voimin kyllä jaksaa :).

Joulun aikataulutuksesta kuitenkin poiki ajatus, että ehkä joku vuosi vietämmekin joulua kotona ja sukulaiset saavat halutessaan tulla käymään meillä. Katsotaan toteutuuko vai jääkö ajatukseksi.

Lahjuksista päätellen koko ensi vuosi täytyy olla kiltisti - oli pukki hieman villiintynyt. Yhden toiveen olin esittänyt ja sekin kyllä toteutui; pukki toi uuden pienen putkikassin, johon on näppärä pakata esim. yövuorossa tarvittavat kamppeet :).

Nainen kuvastimessa: Sitä yöpaitaa ei tullut, mutta kirjoja - niitä tuli!

Yllä olevassa kuvassa suklaakakku - aaton jälkkäri. Joulupäivänä nautittiin saman tekijän sacherkakkua. Kakkujen tekijän kotisivut, joilta muuten löytyy kuva sacherkakustakin: Tekila's Bakery. Suuret kiitokset Kirsi kakuista - sun luovuus on kyllä vertaansa vailla :).






sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Kuin lapset konsanaan

"Älä kurki!" "Tolle kaapille EI saa mennä!" "Ai tällekö?" "Et mene sinne kaapille!" "Älä ite mene!"

Tätä rataa noudatteli eilisen illan "keskustelu" isännän kanssa. Onko vaikeaa ymmärtää, että aaton odotus on lapsille hieman hankalaa jos se on sitä joskus vähän vanhemmillekin ;) ?

Minäkö muka utelias?! En tunnusta mitään!

Lahjoissa parasta on kuitenkin niiden hankkiminen ja antaminen. On niin jännittävää mitä toinen mahtaa saamastaan pitää. Antamisen iloa parhaimmillaan :).

Tänään on vielä kiireinen päivä, mutta sitten saa asettua. Minun jouluuni kuuluu tallitöitä, ulkoilua, syömistä, telkkua ja läheisiä ihmisiä. Kaukana ovat ne joulut kun ehti olla olla yökkäri päällä koko päivän ;). Jospa kuitenkin pienen häivähdyksen leppoisasta ajasta saisin.

torstai 20. joulukuuta 2012

Irtaantumisia

Viime viikonloppuna kävin työn puolesta hakemassa yhtä lasta sukulaisten luota. Parkkeerasin auton ja lähdin kävelemään läpi kerrostalon pihan. Yhtäkkiä näin itseni ja elämäni kuin ulkopuolelta. Siinä minä sitten kävelin. Kävelin siinä elämääni ohjaavien valintojen takia. Koulut on käyty ja työelämä alkanut. Olin siinä se ihminen, jota odotetaan hakemaan lasta. Työminä kulki pitkin pihaa. Takana olevia vuosia on lähemmäs 30 kuin 20 ja sinä aikana olen tainnut kasvaa isoksi.

Mikä sinusta tulee isona? Tuo kysymys alkaa tuntua jo aika etäiseltä. Taidan olla jo iso...

Näitä "irtaantumisia" on viime aikoina tullut enemmänkin. Taisin jo joskus aiemmin kirjoittaa niistä hetkistä kun esim. ruokaa laittaessani olen havahtunut samanlaiseen tunteeseen. Ratkaisut elämässäni ovat tuoneet minut tänne - kotiin.

Ennen työpäivänä tapahtunutta kokemusta edellinen kerta oli joulukortteja kirjoittaessa. Kirjoitin vanhempieni (lapsuudenkotini) osoitetta korttiin. Se muuttui vain vanhempieni osoitteeksi. Se ei tuntunut enää niin läheiseltä kuin aiemmin. Jälleen seurasin tilannetta kuin ulkopuolelta...

Merkillisiä hetkiä, jotka auttavat hahmottamaan omaa elämää.

Ehkä sitä näin joulun alla tuntee itsensä tavallistakin tunteellisemmaksi  - jos mahdollista (nimim. itkin Vain Elämää -sarjaa seuratessani) :D. Vähän hirvittää kun tämä joulu tulee niin äkkiä enkä ole ehtinyt nauttia. Kai tämäkin on osa isoksi kasvamista.

Kotikin tuntuu nyt niin kovin rakkaalta <3. En mitenkään voisi kuvitella lähteväni jouluksi vaikkapa ulkomaille. Sunnuntaina odottaa vielä kodin siivous ja sitten saan vain olla. Mielettömän hyvä mieli!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Auttava käsi

Tänään yövuoron jälkeen kipaisin kotimatkalla hankkimassa pari joululahjaa ja ostamassa kaksi postituspussia. Olin kuullut, että tänään olisi viimeinen päivä postittaa paketit, jotta ne ehtivät perille. Varmistin asian pusseja hakiessani.

Paketit eivät ehtisi perille.

K r i i s i .

Jos kyse olisi aikuisista ihmisistä - ei sillä niin väliä, mutta kun tarkoitus oli saada paketit pukinkonttiin. Kummityttöjen lahjat. Toinen kummitytöistä on sitä mieltä, että joulupukki on olemassa. Ja onhan se.. Ihan varmasti!

Hetken siinä sitten pohdin mitä tilanteelle tekisin. Päivitys facebookkiin ja parin tunnin sisällä oli tarjoutunut kolme mahdollista kyytiä paketeille.

Pieni asia, joka tuotti suunnattoman hyvän mielen. Asiaa entistäkin merkityksellisemmäksi teki se, ettei kukaan ihmisistä ollut sellainen ihminen, jonka kanssa tulisi oltua aktiivisesti yhteydessä. Silti he olivat valmiita auttamaan pienten tyttöjen paketit perille :).

Tuli j o u l u m i e l i !

Kaksi työvuoroa jäljellä ja sitten koittaisi kuusi päivää vapaata :). Voi miten niitä odotan! Viikonloppuna hoidan arjen askareet alta ja sitten nautin!

Rakastan tätä joululaulua!

Jospa viimein jouluna saisin otettua jokusia uusia kuviakin - auringonkin pitäisi pian pilkistellä. Minulla kun ei järkkäriä ole täytyy valaistus olla kunnossa :).


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Taas sama aihe!

Kiire... Taas kiire... Taas paljon tekemistä... Onko joulukiireet? Ei ole, koska mennään tosi pienellä profiililla kaikkien juttujen kanssa ja kaksi päivää ollaan valmiissa pöydissä.

Mutta sitä kaikkea muuta tekemistä on niin paljon, ettei jää aikaa rauhoittua joulun äärelle. Kohta sitä sitten taas huomaa, että joulu meni jo! Ei ei ei! Ennnnn suostu!

Mulla on yksi kiireetön vapaapäivä ennen jouluvapaiden pitkää putkea. Se vapaapäivä on tuleva sunnuntai. Nyt minä vannon kautta kiven ja kannon, että en sovi mitään kenenkään kanssa sille päivälle! Teen niitä asioita mitkä täytyy tehdä ja muuten istahdan vaikka sukkapuikkojen kanssa sohvalle :).

Kaikki kivat asiat menevät ohi aina liian nopeasti. Niiden odottaminen tuntuu pitkäveteiseltä ja sitten yhdessä humauksessa tapahtumat ovatkin jo takana. Ehkä tavallaan pelkään niin käyvän elämänkin kanssa kun aikaa pysähtymiselle ei ole. Lennän paikasta toiseen kellon kanssa päivästä ja viikosta toiseen. Hups vaan ja elämä menee ohi! Hurjaa. Ei kannattais, koska elämä oikeastaan on ihan kivaa :).

Tästä talvesta mä nautin :). Olen suunnattoman iloinen siitä, että joulusta on tulossa valkea! Olen ehkä pari kertaa saattanut päästää suustani pienen kitinän, joka muotoutuisi jotenkin näin: "Vitsi kun on kyllllllllmä!", mutta sitä ei lasketa. Lunta on ihan kaikkialla ja säätiedotuksen mukaan sitä saadaan kyllä vielä lisääkin. Onneksi meillä on tarktori, jolla mies tekee lumityöt ;). No joku siellä jo huutelee, että hyötyliikuntaa! Ajattelen tässä kohtaa kuitenkin miehen parasta kun se niin kovin tykkää ajella traktorilla, etten toki voi sitä iloa häneltä viedä ;).

Mitenkä siis elämäntapamuutos etenee? Heikosti. Jos mä sitten joulun jälkeen? Ei vaan. Olo on kun joulukinkulla - mitä isompi sen parempi. Eiku...?! Olen ollut tosi väsynyt eikä energiaa sen enempää liikkumiseen kuin ruokavalion vahtimiseenkaan ole jäänyt. Jep - tää on noidankehä. Oikean ruokavalion ja säännöllisen sykettä nostavan liikunnan puute tekee väsyneeksi. Kyllähän mä säännöllisesti liikun mm. ratsastaessa, mutta se on eri asia vaikka siinäkin tulee hiki. Huomaan kuitenkin, että motivaatio alkaa löytyä - se kun on ollut täysin kadoksissa jo pidemmän aikaa ja tilalla on ollut rempseä hällä väliä -asenne.

Tää vähän rönsyilee, mutta kun tuli vielä mieleen... Olen tässä hämmästellyt miten paljon voi ikävöidä ystävää. Kirjoitin aiemmin ystävästäni, joka perheineen muutti täältä pois loka-marraskuun vaihteessa. 1,5 kuukautta pian mennyt, jonka aikana emme ole nähneet. Naamakirja paljasti eräänä päivänä ihania kuvia kohta vuoden ikäisestä pojasta ja kyyneleet nousivat silmiin. Sitä ehti jo tottua, että on helppo nähdä ja nyt on kolo elämässä. Eihän ihmiset mihinkään katoa, mutta on se eri asia nähdä kuvia kuin nähdä ihmisiä. Ai miksen mene käymään? Kalenterien sovittaminen yhteen ei näytä olevan kovin helppoa... On sitä jo yritetty, muttei ole vielä onnistunut. Pian - ihan varmasti pian!

Lukijoita tuntuu blogissa käyvän, mutta vain kuusi on uskaltautunut ilmoittautua lukijaksi ;). Saa toki salaakin lukea - ei se mitään haittaa, mutta olisihan se kiva tietää ketkä ovat blogista innostuneet. Kiitos siitä, että jaksatte kerta toisensa jälkeen palata takaisin!


perjantai 7. joulukuuta 2012

Nuoruus

En ollut koskaan kuullut tätä Katri Helenan kappaletta.. Kuulin tämän ensimmäistä kertaa Vain Elämää ohjelmassa ja pidin Jari Sillanpään versiosta kovasti.

Päivä päivältä tämän kappaleen ymmärtää paremmin :).

Tähän ei taida olla mitään lisättävää...

tiistai 4. joulukuuta 2012

Hiljaisempi arki

Hiljaisuus
on äänistä ylivoimaisesti paras
Hiljaisuutta ei ole olemassa
ja siksi me emme
tule toimeen ilman sitä
Ilman hiljaisuutta
ei kuule
sitä ainoaa ääntä
jota on syytä kuunnella:
hiljaisuutta
Se kertoo mitä tehdä ja minne mennä
ja miksi
ja mitä muuta me emme
janoa täällä kuulla
Milloinkaan emme kuule toisiamme
niin hyvin
kuin hitaina hiljaisina iltoina
kun istumme pitkään kaksin
ja kuuntelemme hiljaisuutta.
- Tommy Tabermann

Olen alkanut pitää hiljaisuudesta. Oli aika, jolloin kuuntelin aina musiikkia, tv-oli päällä, puhuin puhelimessa yms. Nykyisin tilanne on melko toinen. Tällä hetkellä vanhan läppärini hurina ja toisen, lähelläni nukkuvan koiran hengitys on ainoat kuuluvat äänet. Välillä jokin kodinkone naksahtaa.

Pari iltaa sitten mietin tätä samaa asiaa kun hiljaisuuden vallitessa leivoin joulutorttuja. En laittanut päälle sen enempää stereoita kuin radiota tai tv:tä. En kaivannut enempää ääniärsykkeitä.

Niin pitkälle en vielä ole päässyt, että istuisin hiljaisuudessa ja olisin vain ajatusteni kanssa. Jokin virike minulla yleensä on - niinkuin nyt tämä tietokone ja blogin kirjoitus.

Tähän samaan aiheeseen varmaankin liittyy se kuinka kotona viihtyviä ihmisiä miehen kanssa olemme. Perjantai- tai lauantai-iltana ei tule tunnetta, että pitäisi päästä "ihmisten ilmoille" vilinään ja meteliin. Ei se mikään kammotus ole ja ihan mielelläni olen perjataina työporukan pikkujouluihin lähdössä :).

Muistan meidän joskus tätä ystävän kanssa miettineen; mistä johtuu, että kaipaa hiljaisuutta niin paljon enemmän. Taisimme tulla siihen tulokseen, että kun työkseen tekee sosiaalista työtä ja puhuu koko ajan, kaipaa vastapainoksi hiljaisuutta ja rauhaa. Uskon kyllä tähän teoriaan siitäkin huolimatta, että olen äärimmäisen sosiaalinen ja puhelias ihminen. Kai raja joskus tulee vastaan..

En mä hiljaisuuden keskellä kuitenkaan vaella. Autossakin on aina radio päällä tai puhun puhelimessa. Itseasiassa hoidan sosiaaliset suhteet kauempana asuviin ihmisiin pääasiallisesti "pitkien" työmatkojen aikana. Tämä mahdollistaa kodin ja oman ajan rauhoittamisen. Niin ja te ystäväni, jotka tätä luette: En koe kanssanne puhumista rasitteeksi - tästä on vain muodostunut jo tapa :). 

Joskus ennen muuten lauloinkin jatkuvasti. Nyt en muista koska viimeksi olisin laulanut. Jokin on siis selvästi muuttunut...

Hiljaisempi arki voi tarkoittaa konkreettisen hiljasuuden lisäksi myös elämän rauhoittamista. Aikataulutus ja kalenterin vahtiminen eivät ole minua varten. Kuten aiemminkin olen sanonut, on asialle tehtävä jotain. Tulossa olevat kolme vapaapäivääkin on jo suunniteltu valmiiksi... Tarttis varmaan tehdä jotain ja oikeasti tarttua hiljaisempaan elämään.

Taidanpa tästä lähteä töihin hoitelemaan niitä sosiaalisia suhteita ;).

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Harmimielestä eroon

Aina ei ole hyvä päivä - minulla ainakaan. Jos aina olisi harmimieli, olisi elämä kovin kurjaa. Tämä päivä käynnistyi jotenkin takkuisesti ja harmimieli oli läsnä...

Olennaista kai on se miten harmimielen saa käännettyä ilomieleksi. Harmimielelläkin saa olla. Olen ehdottomasti sitä, että aina ei ole pakko olla iloinen. Joskus saa murjottaakin. Kunhan ei vaan murjota kovin kauan!

Harmimielen aikana suuntasin tallille, satuloin pollen ja suuntasin talviseen maastoon. Harmimieli unohtui kun rauhassa pollen kanssa kuljeksittiin tunnin verran metsätietä pitkin. Aurinkokin pilkisti pilvien välistä eikä haitannut vaikka varpaita ja nenänpäätä yritti viima kipristellä. Pidän luonnosta, jonka lumi on taas muuttanut talviseksi tauluksi <3

En inhoa talvea. Talvinen luonto on mielettömän kaunis. Eilen kävin kaupungissa laittamassa talvivaatetuksen kuntoon. Mukaan tarttui elämäni ensimmäinen untuvatakki ja ihanat talvikengät. En aio palella tänä talvena :).

Koira palelee. Se ei tahdo ulos kuin pikaisesti vaikka pakkasta on hieman yli -10. Se vetäytyy nukkumaan omalle patjalleen olohuoneen nurkkuun ja luultavasti näkee unia kesästä.

Pimeydestä minä en pidä. Lumi tuo kuitenkin vähän valoa. Täällä meillä on paljon ilveksiä, joten pimeällä pysyttelen ihan kotipihassa sen sijaan, että kulkisin pitkin tietä - metsästä puhumattakaan. Ajatus niistä ei ole kiva vaikka ne pääsääntöisesti karkuun menevätkin. Paitsi täällä missä niiltä alkaa olla luontainen ruoka loppu...

Kuvat arkistojen kätköistä ehkä viime talvelta?

Kohta koira täytyy taas pukea näin jos aion sen kanssa liikkua ulkona.

Hups.. Hieman lipsahti aiheen viereen :). Tervetuloa kuitenkin talvi - minä pidän sinusta!

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Ratin takana

Ajan paljon. Ajan päivittäin. Julkisia ei kulje. En aja työkseni vaan ajan päästäkseni kaikkialle. Lähikauppaan on 8km, töihin 42km ja tallille 10km. Tänään olen käynyt kerran tallilla, kohta lähden sinne uudelleen, tulen kotiin siistiytymään ja lähden töihin - reilu 120km päivän saldona.

Joskus tämä ainainen ajaminen tökkii kun tuntuu, että kaikki toiminnot kestävät niin ryökäleen kauan. Aina täytyy matkustaa päästäkseen jonnekin. Siinä yksi syy, että liikun todella vähän enää mihinkään "ylimääräisiin" menoihin. Ne muutamat kyläpaikat, joita minulla täällä on sijaitsevat myös n. 1/2h matkan päässä meiltä.

Lappalaiset varmaan sanoisivat, että "älä valita".

Ehkä tämä ei ole valitusta? Tässäkin olisi vain organisoinnin paikka. Olin toki suunnitellut tämän aamun ohjelman aivan eri tavalla kuin se nyt meni. Olin suunnitellut, että ratsastan heti aamulla kun menen seitsemän aikaan laittamaan hevosia ulos. Tällöin olisin säästänyt 20km. Aina ei kaikki mene suunnitelmien mukaan - totesin kun yöllä pyörin sängyssä nukahtamatta syvään uneen koko yön aikana. Aamulla hieman ennen viittä siirryin sohvalle ja nukahdin n. tunnin ajaksi ennen kellon soittoa. Enpä siis jaksanut aktivoitua hevosen selkään heti sen jälkeen.

Tänään illalla kun klo. 21 pääsen töistä on puhelin korvaamattomassa asemassa. Nappi korvaan ja linjat jollekin kaverille. Kotimatka väsyneenä ei ole lystiä.

Autolla sinne.. Autolla tänne.. Viime viikolla vapaa-ajalla kilometrejä kertyi n. 800. Ei kai ihme, että joskus tuntuu kuin asuisin autossa?

Pisteeksi i:n päälle taidan startata auton tuolta pihasta ja lähteä ajelemaan tallille :D !

tiistai 27. marraskuuta 2012

Joulun odotusta

Monta vuotta meni niin, että joulu ei tuntunut miltään. Laitoin jouluvalot ym. rekvisiitan lähinnä siksi, että ne kuuluu laittaa.

Vuosi sitten löysin jostain enemmän joulun tunnelmaa.

Tänä vuonna olenkin jo asentanut joululiinat, -valot ja keittiöön verhot - viikko etuajassa :D. Tontut tosin saavat vielä odottaa laatikossa. Kuin tilauksesta on tällä viikolla tulossa lunta! Mä olen sitä mieltä, että lumi kuuluu talveen ja jouluun. PISTE.

Joululahjahysteriaa ei ole. Yhtään lahjaa en ole vielä hankkinut. Lahjojen hankkiminen on meillä muutenkin hyvin vähäistä. Suuria ja näyttäviä lahjoja ei hankita, mutta tarpeellisia ja käytännöllisiä pikkujuttuja annetaan. Joulu on aikaa läheisten kanssa.

Mun joulun kruunaa vieläpä työvuoroon ilmestynyt kuuden päivän jouluvapaa :). Voi pojat! Se menee jo lomasta.

Lupaan nyt itselleni, että parhaani mukaan yritän tämän joulunalusajan rauhoittua ja nauttia. Olen kärsinyt siitä miten joudun aikatauluttamaan elämääni jatkuvasti. Sen täytyy muuttua. Minä tarvitsen muutosta. Muutos on uuden alku :).


perjantai 16. marraskuuta 2012

Ilomieli

Hymyillen ajelin kaupasta kotia kohti. Kassissa oli tortillatarvikkeet ja tietysti jätskiä jälkkäriksi.

Nyt kupissa höyryää kahvi ja odottelen miestä töistä sekä ystävää saapuvaksi saunailtaa viettämään. Telkusta tulee illalla Vain Elämää. Mikään ei oikeastaan voisi olla paremmin :).

Olin viime yön töissä. Aamu oli vauhdikas ja työasiat jäivät pyörimään päähän. Muutama asia piti vielä tekstarilla töihin toimittaa ennen kuin ajatuspyörä pysähtyi. Pari tuntia unta ja työasiat oli jätetty taakse. Palaan seuraavan kerran töihin keskiviikkona. Neljä päivää vapaata. Pari päivää sitten näin alustavan joululistan; viiden päivän jouluvapaa ja uuden vuoden aattona pääsen yövuorosta. Tulipa hyvä mieli! Joulu on minulle aikaa läheisten kanssa - joillekin pyhät tarkoittavat rahaa tai vapaat ansionmenetystä. Joulu ei minulle ole rahalla korvattavissa.

Kauppakäynti ei ollut ihan ainoa ohjelmanumero. Piti hakea koiralle lihaa ja molemmille koirille vähän herkkuja. Toisesta paikasta oli haettava kuivikkeita hevoselle ja koiran kipeisiin tassuihin hoitoseerumia. Raahatessani ostoksia sisälle ajattelin jälleen, että lapsuudesta on oikeasti aika paljon aikaa. Jännä hetki.. Ihan kuin aika olisi pysähtynyt; minä, ostokset, koti ja aikuisuus.

Jännä miten näitä asioita tulee pohdittua. Ehkä jokin uusi ajanjakso elämässä on kääntymässä jälleen. Olen onnellinen.




sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Lapsuudesta aikuisuuteen

Se on muuten pitkä matka. Huomaan prosessoivani yhä enemmän ja enemmän elämäni polkuja.

Ennen seitsemää ajelin tänään aamulla tallille laittamaan hevosia ulos. Isänpäivä. En ole menossa käymään kotona, vietetään isänpäivää täällä miehen perheen kanssa. Soitan kyllä ja käyn vanhempien luona piakkoin.

Huomasin palaavani ajatuksissani siihen aikaan kun ukkikin oli vielä elossa. Käytiin isänpäivisin kylässä. Vaari kuoli kuusi vuotta ennen kuin synnyin. Äitienpäivänä käytiin sitten molempien isovanhempien luona. Kaikki isovanhemmat asuivat kanssamme samalla paikkakunnalla. Aika monta isänpäivää on tainnut oma isäkin joutua leikkimään nukkuvaa.. Aamuvirkun rooli ei ole helppo ;D.

Paljon aikaa on kulunut, monta vuotta vierähtänyt ja monta asiaa muuttunut.

Huomaan myös yhä useammin pysähtyväni miettimään aikuisuutta. Eilen tein makkarakastiketta ruuaksi oikein perinteiseen malliin. Ruskistin jauhoja pannulla ja mietin, että missä vaiheessa musta kasvoi aikuinen. "Tässä mä nyt olen ja pyörittelen tätä kastikepohjaa." Olen asunut 6,5 vuotta pois kotoa. Muistan silti päivän kuin eilisen vaikka siihen ei kohdallani liittynyt mitään suuria tunnemyllerryksiä. Pakkasin kamat ja lähdettiin exän ja serkun sekä hänen miehensä kanssa toiselle paikkakunnalle sisustamaan asuntoa. Vanhemmat jäivät vilkuttamaan rappusille, äiti itki - minä en. Muuton prosessointi tuli ajankohtaiseksi vasta paljon myöhemmin. Ehkä siitä lisää joku toinen kerta.

Joku prosessi tässä nyt on menossa - niin usein huomaan havahtuvani ajatusteni ääreltä ja miettiväni elämää. Tavalliset arkipäivän asiat saavat vaipumaan syntyjen syvien äärelle. Ystäväni ehdotti ikäkriisiä kun mietin mistä tässä on kyse ;). Ehkä hän on oikeassa. Ehkä tämä on taas sitä kolmenkympin kriisiä. Jotenkin nyt alkaa tajuamaan sen, että vuodet vierivät eikä niitä voi pysäyttää...

Lapsuus on oikeasti eletty. Aikuisuus on tässä ja nyt.

Lapsuudenkodin rannasta

perjantai 9. marraskuuta 2012

Kouluttautumassa

Kyllä hyvä koulutus on vertaansa vailla! Itse koin keskiviikkona suorastaan valaistumisen ja valtavan motivaation heräämisen.

Olin Päijät-Hämeen Kesäyliopiston järjestämässä koulutuksessa, jossa kouluttaja oli Sanna Mäkipää (Capacitas Familia). Aiheena oli kiintymyssuhteiltaan traumatisoituneet lapset - käytösmallit ja kokemusmaailma. En tässä sen enempää rupea ruotimaan koulutuksen sisältöä, mutta ketä aihe kiinnostaa - voin suurella lämmöllä suositella hänen koulutustaan!

Kouluttaja oli ihmisläheinen, suosi keskustelua teoriaa unohtamatta, kertoi esimerkkejä ja kuuli koulutettavia. Ainoa miinus oli, että koulutus kesti vain päivän ;).

Koulutus laittoi päässäni ison pyörän, halun oppia uutta ja syventää osaamista - halun kehittyä. Jo pitkään olen kokenut, että mulla on jonkinlainen tyhjiö, joka pitäisi saada täytettyä. Olen ymmärtänyt haluavani lisäkoulutusta ja monikin ei aihe on kiinnostanut. Nyt kuitenkin kolahti kovaa!

Olen etuoikeutettu, koska minulla on työpaikka, joka tukee työntekijöidensä kouluttautumista. Joulukuussa on lisää (eri kouluttaja) koulutusta aiheesta tiedossa. On muuten aika iso ero olla opiskelijana koulutuksessa ja työntekijänä koulutuksessa. Koulutuksen anti on niin paljon "helpompaa" asettaa työelämään ja peilata kuulemaansa omiin kokemuksiinsa työelämästä.

Prosessi on alkanut enkä yhtään vielä tiedä mihin se johtaa, mutta vitsit miten innostunut olen!


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Tunteella

Eilen tuli telkkarista Pearl Harbor. Olen toki nähnyt sen ennenkin - parikin kertaa. Edellisestä kerrasta oli kuitenkin kulunut useampi vuosi.

Tarina rakkaudesta ja ystävyydestä. Kaksi asiaa, jotka avaavat hanat totaalisesti.

Tunneihmisenä minun on aivan mahdotonta katsoa elokuvaa itkemättä kerran jos toisenkin. On uskomatonta miten elokuva voi saada empatian heräämään. On elokuvia, jotka tekevät sen uudelleen ja uudelleen.

On ollut sellainenkin aika, etten itkenyt juuri mistään. Mielialalääkityksen vaikutus tasasi mielialat, mutta kadotti myös näin voimakkaan empatiakyvyn. Siitä on kuitenkin jo aikaa.

Isäntä ei niin tunneihmisenä totesi illalla, että "voi v***u tota sun märehtimistä" :D. Minä puoliksi itkin ja puoliksi nauroin sitä, että itketti.

Mutta hei mikä nostaisi sen enemmän tunteita kuin rakkaus ja ystävyys? Jos on elämässään menettänyt jotakin tärkeää, osaa myös mennä menetyksen tunteisiin sisälle. Elämässä kuitenkin mahtavaa on se kun elämä on elämänmakuista ja saa tuntea asioita. Voimakkaat tuntemukset voivat tehdä elämästä joskus haastavaa, mutta ne tekevät elämästä myös värikästä. Toki joskus olisi kiva kyetä järkeilemään asioita, mutta eipä se oikein tunnu onnistuvan minulta ainakaan :D. Siispä tunteella mennään!

Tämä aamu ei sitten käynnistynyt ihan suunnitelmallisesti. Olin asentanut puhelimen herätyskellon soimaan 7:45 ja varuilta laittanut vielä kalenteriin hälytyksen, etten vain nuku pitkäksi kun olen töihin lähdössä. Ei siinä mitään.. Kalenterin piti piipata 8:10 vaan sepä piippasi 7:10. Eipä muuten ole ainakaan kiire! Miksikö en jatkanut unia? Ei tullut uni enää... Katosi ja karkasi siihen harmitukseen kun kello oli liian ajoissa. Toisaalta taas tuossa vaiheessa täyteen uneen nukahtaminen saa aikaan sen, että kellon soidessa n. puolen tunnin kuluttua on olo kahta väsyneempi. Siispä oli järkevintä nousta ylös.

Leppoisaa vapaata sunnuntaita niille, jotka sitä kotona viettävät ja työniloa työläisille!

perjantai 2. marraskuuta 2012

Legotohtorissa

Aamu alkoi hammaslääkärin tarkastuksella. Ensin otettiin röntgenkuvat ja todettiin, ettei hammasväleissä näy reikiä. Sitten tutkittiin muuten. Yksi reikä löytyi ja se tiesi uuden ajan varaamista. Tohtori siinä hoitajalle hampaiden numeroita luetteli ja totesi, että hampaan numero se ja se pinnassa on pistemäistä kariesta. Purennasta oli havaittavissa, että kaksi hammasta ovat saksipurennassa. Legotohtori jatkoi tutkimusta ja totesi, että palataan siihen kohta mitä se tarkoittaa.

Aiheeseen palatessa olikin sitten sydämentykytysten aika. Tohtori kertoi, että viisaudenhampaan purupinnassa on kaksi pientä reikää. Itse muistelin niiden olleen siinä jo edellisellä käynnillä. Kymmenen vuotta nuo neljä hammasta ovat töröttäneet suussani ongelmitta, mutta nyt vasemmalla puolella on purenta niiden vuoksi alkanut muuttua kun viereiset hampaat alkavat kääntyä.

Tohtori suositteli viisaudenhampaiden poistoa vasemmalta puolelta.

Joulukuulle sain ajan sen yhden reiän paikkaukseen ja silloin pitäisi olla päätöksen kypsynyt ruvetaanko viisureita operoimaan.

Voin muuten sanoa, että NYT pelottaa! En ole montaa tarinaa vaikeista viisureiden poistoista kuullut, mutta ne parikin tarinaa ovat riittävästi. Kammoksun kipua ja tiedän, että tuo operaatio saati sen jälkitilat eivät ole kivuttomat.

Henkinen valmistautuminen alkakoon!

maanantai 29. lokakuuta 2012

Iltahetki

Mies kaivoi eilen varastosta lyhdyt kuistille ja sytytti niihin kynttilät. Minä sammutin rappusilta valon. Mies: "Ei sitä olis tarvinnut sammuttaa." Minä: "Pitää pitää kun ei ne muuten näy mihinkään." Loppuillan kulutinkin huokaillen sitä miten valtavan kauniilta voi lyhdyt kynttilöineen näyttää. Ulkona tuntui olevan ihan valoisaakin kun pilvipeite alkoi rakoilla ja kuu pääsi heijastamaan valoa lumen pintaan.

Alla olevat kuvat olen ottanut joulukuussa 2009. Tuntuu hämmästyttävältä, että vietän jo neljännen jouluni täällä. Aika menee kovin nopeasti.



En mitenkään myönnä, että miettisin vielä joulua. Törmäsin kuitenkin viime joulukuussa otettuihin kuviin. Muistan kun jouluaattona miehen kanssa ulkoiltiin vesisateessa. 28.12. maisema näytti tältä:


Kyllä talvella täytyy lunta olla - jouluna etenkin.

On ihan eri asia keikkuuko kuistilla lyhty lumen ympäröimänä vai yrittääkö se heijastaa valoaan valkeaan lumeen :).

Minulle on ihan uutta, että havahdun arjen kauneuden keskelle. Havahdun onnen tunteeseen ja arvostan elämääni. Niin monet kerrat olen miettinyt onko elämässäni edes mitään järkeä ja miksi on päivästä toiseen tarvottava eteenpäin.... Vaan tässä olen. En väitä, että jokainen päivä olisi ruusuilla tanssimista. Risut kestää kuitenkin paremmin kun elämän isot mittasuhteet ovat kunnossa :). Kaiken olen saanut tekemällä työtä itseni kanssa. Omaa itseään voi aina muuttaa kun siihen on luja tahto. Muutoksen taustalla täytyy kuitenkin olla tahto voida paremmin. Voi pojat miten paljon paremmin nykyisin voinkaan!

Tällainen pieni tilitys poiki siis otsikosta iltahetki :D. Ehkä tämä kuvastaa hyvin sitä miten oikeasti arjen kauneudesta voi syntyä ajatuksia, jotka vievät pintaa syvemmälle...

Carpe diem - ystävät :).

P.p.s. Olen taas ihan hullunlailla käynnistänyt villasukkatehtaan ;). Niitä on niin näppärä tehdä!

P.s. Kuplia kahvissa - Minttu! Bloggeri väittää, ettei minulla ole oikeuksia sun blogiin? Oleksää lempannu mut pihalle ;D ?!

perjantai 26. lokakuuta 2012

Ensilumi

Koin tänään pienen häivähdyksen lapsenomaista iloa ensilumesta. En muista kokeneeni sitä vuosiin. Ensilumi on tullut sivuutettua jo kauan vain olan kohautuksella.

Muistan erään aamun lapsuudestani kuin eilisen päivän. Huoneeni sijaitsi siten, että avatessani huoneen oven, näin suoraan kodin vastapäisessä päädyssä sijaitsevasta apukeittiön ovesta ulos. Ovessa oli suuri ikkuna. Voi sitä riemua kun sinä aamuna avasin oveni ja katsoin ulos! Maassa oli aivan ohut lumiharso, joka kirvoitti ilmoille valtavan ilon. Ensilumi oli satanut!

Tänään aamulla tuo kokemus palasi mieleeni :). Ajelin aamulla seitsemän aikaan tallille, pakkasta oli muutama aste. Matkalla näytti kuin pari hiutaletta olisi tullut tuulilasiin. Tallille päästyäni pyrytys alkoi oikein kunnolla! Lumi toi ihanan valoisuuden tullessaan. Tuntui kuin pimeän ja märän syksyn ankeus olisi hävinnyt kertaheitolla. Kotiin ajaessa lunta tuli jo niin paljon, ettei meinannut tietä nähdä.

Eihän tämä maassa pysy (piti jo vilkaista säätiedotusta), mutta helpottaa ainakin hetkellisesti. Ihanaa :).

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Univelka

Tässä aamukahvia juodessa tämä tuli kovin akuutisti mieleen. Univelka on pahin! Ehdottomasti pahin! Eikä tarvitse olla monen päivän univelka. Ihan muutamatkin lyhyet yöunet ja tosi aikaiset (viiden jälkeen) herätykset saavat väsymyksen ja kiukun pintaan.

Eräs tuttu kysyi vähän aikaa sitten enkö tule nälkäisenä kiukkuiseksi. En. Väsyneenä tulen sitten kiukkuiseksi nälänkin edestä ;).

Nyt on juuri sellainen viikko menossa, että aikaa nukkumiselle ei jää riittävästi. Kaikki pakollinen tekeminen on vaan sattunut kasaantumaan samalle viikolle. Päässä raksuttaa tuhatta ja sataa kun yritän jo miettiä huomisen päivän aikataulutusta, että varmasti ehdin ajoissa kaikkialle - myöhästymiset eivät käy laatuun. Suunnitelmaa B ei ole.

On muuten kaukana ne ajat kun syysloma oli syysloma ;). Niille, jotka nyt lomailevat, toivotan tietysti oikein mainiota ja rentouttavaa lomaa :).

torstai 18. lokakuuta 2012

Elämäntapamuutos: Kadonnut selkäranka

Tämä harmaa sääkö sen tekee vai muut mielen myrskyt?

Naama on turvoksissa.. Veden juominen on unohtunut... Juon siis yleensäkin aivan liian vähän... Hiilaripitoiset ruuat maistuvat... Herkutkin ovat hyviä... Oikeastaan ruuan teko on jäänyt nollille ja tulee napattua vähän mitä sattuu.

Ärsyttää!

Mielen myrskyjä oikeastaan ei ole, joten uskon tämän olevan yleisesti ottaen harmaudesta kiinni. Harmaudenkin keskellä olen kokenut onnea elämästäni, joten murheiden en tähän usko olevan syynä.

Kulunut viikko on ollut kaikkea muuta kuin elämäntapamuutokseen viittaava. Liikunta on ollut niin vähäistä, että keholla on kaikkea muuta kuin hyvä olo. Olen minä ratsastanut ja koiran kanssa metsässä sieniä noukkinut. Siihen se sitten jääkin. Hikiliikunta puuttuu.

Huomaan taas, että liikunta ja syöminen kulkevat käsi kädessä. Jos en liiku on ruokailukin mitä sattuu. Jos taas liikun ei epäterveellistä ruokaa tee mieli. Kyllä ihmisen keho kaipaa liikuntaa!

Jospa tämän myötä taas saisin uutta puhtia ja muistaisin sitä vettäkin sitten juoda? Vesi vanhin voitehista - sanovat viisaat ja ovat kyllä oikeassa.

Pari sanaa eri aiheesta...

Viime aikoina olen hyvin usein havahtunut siihen ajatukseen, että olen suunnattoman onnellinen parisuhteestani. Olen ja elän tässä hetkessä. Kohta on tosin lähdettävä töihin, joten hieman tämän hetken eläminen meinaa kadota työajatusten taakse ;).

Olen aina ollut sitä mieltä, että molemminpuolinen kunnioitus on yksi parisuhteen kulmakiviä. Kunnioitus pätee tietysti muissakin ihmissuhteissa. Minä kunnioitan, arvostan ja rakastan. Rakastin eilen, rakastan tänään ja rakastan huomenna. Tulevasta ei toki kukaan koskaan tiedä, mutta niin kauan kuin on rakkautta on myös toivoa <3

maanantai 8. lokakuuta 2012

Oivallus minusta

Olin koulutuksessa, jonka aiheena oli syömishäiriöt. Sain oivalluksen siitä mikä minun elämässäni on muuttunut.

Minulla ei siis ole syömishäiriötä, mutta suhteeni ruokaan/herkkuihin ei ole koskaan ollut terve. Ennen kuvittelin, että olisin laihana onnellisempi.

En enää kuvittele niin.

Olen kasvanut ihmisenä vuosien varrella ja elämäni on tasaantunut merkittävästi. Eräänä iltana nukkumaan käydessäni tunsin suunnatonta onnea. Onnea miehestäni vieressäni, onnea kodista, työstä, eläimistä, ystävistä - elämästä.

En enää kuvittele muuttuvani onnellisemmaksi painonpudotuksen myötä. Kuvittelen elämäntapamuutoksen olevan asia, joka lisää hyvää oloa sekä terveyttä. Minulla ei ole tarvetta muuttua sen mukana ihmisenä sillä alan vähitellen pitää siitä millaiseksi elämä on minut muokannut.

Olen hankala ja tempperamenttinen ihminen, mutta oikeastaan pidän siitäkin - elämäni (tai kenenkään muunkaan elämä :D) ei ainakaan ole tylsää.

Uskon tämän oivalluksen itsestäni olevan merkittävä askel.

On suuri asia pysähtyä minuutensa äärelle ja huomata, että on selättänyt monet haasteet...

...sen lisäksi, että monia on vielä jäljellä.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Haikeutta

Muutin tänne yli 3,5 vuotta sitten miehen perässä. Ystäviä ei ollut - miehen perhe oli tukiverkosto täällä.

Yksi tuttu täällä oli ennestään, mutta olimme olleet aiemmin lähinnä "moikkaustuttuja". Tunsimme toisemme koirapiireistä kun samaa rotua harrastamme. Koiraharrastuksen puitteissa treffasimme toisemme muuton jälkeen. Minulla oli omaa seuraa ja se oli kotiutumisen kannalta merkittävä asia. 3,5 vuoden aikana meistä on tullut läheisiä ja paljon asioita on jaettu kahvipöydän äärellä tai koirien kanssa metsässä. Olen myös saanut seurata heidän elämänmuutostaan kun perheeseen tuli pieni poikalapsi kohta vuosi sitten <3

Nyt ilmassa on suunnatonta haikeutta sillä ystäväni perheineen muuttaa täältä pois. Eivät he kauas mene, mutta yli tunnin matkan päähän. Ei siis ole mahdollisuutta enää "piipahtaa" kahville.

Olo on suunnattoman haikea ja ikävä tulee olemaan kova . . .

Ensi viikolla vietämme läksiäiset. Lätkäpeli, saunaa, syömistä ja rakasta seuraa. Vaikea ajatella, että heidän kodissaan asuu kohta joku muu. Ne seinät pitää sisällään aika monta tarinaa <3

Kingikö ;D ?

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

"Makkara-Maija...

...alas tulla!" Kannusti liikunnanopettaja/luokanvalvoja minua ala-asteen liikuntatunnilla kun jäin "rapukävelyssä" muista jälkeen. En ollut niinkään kömpelö, mutta olin muita isokokoisempi ja siksi hitaampi.

Lukuisat kerrat sovituskopissa -> ei mahdu, ei istu, ei näytä hyvältä... Talvivaatteista nauttiminen kun itsensä saa verhota ja haastavat kesävaatteet, joilla itsensä verhoaminen ei onnistu.

Peilikuvan katsominen ja joka kerta sen toteaminen, ettei kuva miellytä.

Jatkuvasti eri tilanteissa muiden varjoon jääminen. Yhteiskunnan paineet ovat kovat. On vain kaksi vaihtoehtoa: hyväksy se mitä olet tai muuta sitä. Uskon, että valinta riippuu henkilön taustoista ja mitkä kaikki asiat tilanteeseen ovat johtaneet.

Aasinsillan kautta asiaan.

Suhtautumiseni ruokaan ei koskaan ole ollut kovin tervettä. Etenkin herkut ovat akilleen kantapää. Ne tuottavat mielihyvää. Tunnustaudun mielihyväsyöjäksi. Haen makeasta nautintoa. Ruokaan samanlaista suhdetta ei ole.

Olen riippuvuuksiin taipuvainen ihminen. Elämässäni olleita riippuvuuksia: tupakka, lukeminen, kirjoittaminen, neulominen, tietokone, suklaa, hiilarit, sokeri, kynsien pureskelu... Siinä nyt ainakin jokusia.

Syömiseen ei ole koskaan liittynyt ahmimista tai syömättä jättämistä. Olen kuitenkin salaillut herkutteluani. Lapsuudessani isä katsoi herkkujen syömistä pahalla - saattoipa toisinaan nälviäkin. Poikkeuksen tekivät sipsit, joita satunnaisesti sain. Karkit söin salassa. Jos ostin karkkia ja vein sitä kotiin oli kiire saada karkit syötyä. Salaamisesta tuli tapa ja tilaisuus teki varkaan herkuttelun suhteen.

Sykettä nostavaa liikuntaa harrastan harvoin, mutta hyötyliikuntaa päivittäin. Aika/raha ei riitä jumpissa käymiseen. Syön silti liikaa - en kuluta sitä mitä syön. Syön myös aivan liian usein: "Mä vaan ihan vähän tätä otan. Ei yksi pipari mitään haittaa."

Olet mitä syöt pitää paikkansa. Olen sokeria, hiilareita ja jatkuvaa syömistä täynnä. Kehoni on pumpattu täyteen keinotekoisia aineita, jotka tekevät keholle pelkästään huonoa.

Kotiruokaa meillä sentään suositaan.

Olen kantanut liikakiloja mukanani läpi elämän. Nyt on aika tehdä muutos - elämäntapamuutos, joka johtaa kohtuuteen ja terveellisyyteen. Elämäntapamuutos, jossa herkuttelu on sallittua, mutta se vaatii vastapainokseen terveelliset ruokailutottumukset. On aika alkaa syödä elääkseen eikä elää syödäkseen. En tavoittele langanlaihaa kroppaa, jossa ei rasvaa näy vaan tavoittelen sopusuhtaista olomuotoa, jossa minun on hyvä olla. Haaveeni on todeta sovituskopissa vaatteiden istuvan.

Miksi teen tästä julkista? Siksi, etten voi salata asioita itseltänikään. Jos joku lukija nyt ajattelee, että taas on yksi nuori ihminen joutunut yhteiskunnan uhriksi, hän on väärässä. Pyrin vain terveellisempään elämään.

Onhan muutosta vuosien varrella toki tapahtunutkin jo parempaan suuntaan, mutta nyt on aika muuttaa elämäntavat.

YO-juhlat vuonna 2004


Laivareissulla viime viikonloppuna 10+ kg pienempänä

Askel kerrallaan tulevaa kohti...

maanantai 1. lokakuuta 2012

(Mini)Loma isolla ällällä!

Ihan fakta on, että arjesta on joskus päästävä irti - se tuli jälleen todettua. Lauantaina päivällä treffasin ystävän kaupungissa. Kävimme hieman kaupoissa ja syömässä ennen linja-auton lähtöä Turkuun. Matkahan alkoi vallan lystikkäästi kun jo eläkeikää lähestyvä bussikuski ei löytänyt meitä listalta. Me olimme vain kyytiläisiä emmekä matkatoimiston listalla. Pääsimme kuitenkin kyytiin, kävimme bussissa varaamassa paikat ja palasimme samantien ulos jalkoja oikomaan vielä hetkeksi. Bussikuski kääntyi kyselemään ketä olemme ja olemmeko tulossa kyytiin. Mitä?! Vajaa viisi minuuttia sitten hän yritti etsiä meitä listalta.. Eipä se kai mitään, että lähdön jälkeen kuski ajaessa lueskeli matkustajalistoja auton seilatessa viivojen välissä. Tähän kohtaa huomio, etten mä edes ole arka kyydittävä!

Yhden pysähdyksen taktiikalla päästiin perille Turkuun.

Marssittiin lähtöselvitykseen ja tyrkättiin virkailijalle Vikingin matkalahjakortti käteen. Omakätisesti olin siihen kirjoitellut varausnumeron. Virkailija siinä hetken ihmettelee ja toteaa, että "tämä teidän risteily on varattu kuukautta aikaisemmin eli elokuulle". Sydän jätti muutamat lyönnit välistä. Kaivoin taskusta tulostamani varauslapun, jossa luki 29.9. ja annoin sen virkailijalle. Kirjoittamani varausnumero oli väärä, mutta lapussa oikea :D. Eipä siis hätää - risteilylle päästiin! Muistettiin, että varasimme ensin vahingossa elokuulle risteilyn, jonka peruimme samantien ja muutimme syyskuuksi. En vain ollut huomannut vaihtaa varausnumeroa lahjakortiin. Sattuuhan noita :D.

Laivaannousun jälkeen reissu jatkui todella rentouttavana! Frederik oli vetänyt paikalle erään vähemmistön edustajia ja melko hämmentyneinä seurasimme heidän käytöstään. En itse tunnustaudu rasistiksi millään tavalla, mutta olen sitä mieltä, että kunnioitusta muita kohtaan täytyy löytyä. Ihme, ettei keneenkään sattunut! Olipahan kuitenkin mielenkiintoista seurata illan tapahtumia tovi jos toinenkin. Kaikenlaista kulkijaa mahtui mukaan :D.

Aamulla ensimmäinen aistimus silmät avatessa oli silmiä kirvelevä skeidan haju :D. Siivoojat tuntuivat touhuavan käytävällä ahkerasti, joten liekö joku unohtanut vessan sijainnin tai pönttö tulvinut yli. Jestas, että meitä nauratti! Lisätorkkujen aikana haisuli oli onneksi haihtunut. Oli siis vallan mukavaa pötkötellä ja höpötellä hyvät tovit heräämisen jälkeen. Samalla sai ihmetellä Ruotsin kaunista saaristoa ikkunasta. Mahtavuutta oli kiireettömyys!

Paluumatkalla söimme buffetissa pitkän kaavan kautta. Kahdessa tunnissa ihminen ehtii rauhallisellakin tahdilla ahtamaan sisuksiinsa melkoisen määrän ruokaa! Ehkä joskus lapsena olen viimeksi käynyt laivan buffetissa. Nyt siitä osasi nauttia hieman eri tavalla ;).

Paluumatka sisälsi myös shoppailua, päivälepoa ja ihmisten ihmettelyä sekä musiikkitarjonnasta nauttimista.

Kotimatka osoitti elämän todellisuutta kun eräskin nuorehko herrasmies sormus nimettömässään kehuskeli panoreissulla käyneensä ja antaneensa toisen naisen kaverille kun ei sillä ollut...

Vietimme kertakaikkisen rentouttavan hyvän mielen risteilyn! Tämä oli todellinen irtiotto arjesta ja palatessamme tuntui kuin olisimme olleet reissussa pidempään. Olo oli levännyt, virkistynyt ja rentoutunut.

Kumpikin tahoillamme kömmimme yöllä tyytyväisenä oman miehen viereen nukkumaan ja taatusi totesimme olevamme onnellisia <3


 Satama illalla laivan lähtiessä.

 Ruotsin saaristoa.




 Toinen Viikkari kurvasi samalle reitille (ikkunan läpi kuvattu).

Viimeinen taisto jälkiruuan parissa :D

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Elämän ohut lanka

Meille, läheisillemme ja "tuntemattomille" tulee eteen tilanteita, jotka laittavat miettimään elämän ohutta lankaa.

Mikään tässä elämässä ei ole itsestäänselvää - ei tämä päivä eikä huominen. Vain eilisestä olemme selviytyneet.

Usein tulee tuudittauduttua myös siihen ajatukseen, ettei itselle voi sattua mitään. Kukaan ei varmasti tietoisesti ajattele niin, mutta toimii kuin ajattelisi niin. Jokainen varmasti tietää, että esimerkiksi auto-onnettomuus voi sattua kenelle tahansa, mutta silti lukuisat ihmiset ajavat ilman turvavyötä. Tupakan terveysriskit tiedetään, mutta sitä poltetaan. Liikalihavuuden riskit tiedetään ja silti herkutellaan. Listaa voisi varmasti jatkaa vaikka miten pitkään.

Ehkä tämän kaiken taustalle kätkeytyy ajatus siitä kuinka voisin itse tehdä elämästäni parempaa ja huolehtia itsestäni. On asioita, joille en voi mitään, mutta osaan asioista voin toki vaikuttaa. En keksi ensimmäistäkään tekosyytä olla huolehtimatta omasta hyvinvoinnistani.

Yksinäinen joutsen lentää juuri talon yli... Se on ehkä menettänyt puolisonsa. Ihailen kerta toisensa jälkeen noita kauniia lintuja sekä ihmetellä niiden uskollisuutta puolisoaan kohtaan - eläinmaailman harvinaisuuksia.

Haluan antaa myös itselleni mahdollisuuden nauttia tästä elämästä ja sen ihmeellisyyksistä kauan.

En ole sairastunut eikä kukaan ole kuollut. Vastaan tuli kuitenkin tilanne, joka sai miettimään omaakin elämää ja herätti kysymyksen: Mitä voisin tehdä toisin?

maanantai 24. syyskuuta 2012

Paloturvallisuudesta

Käytiin työporukalla ensisammutuskoulutuksessa. Täytyy sanoa, että asenne tuikkuja/lämpökynttilöitä kohtaan muuttui melkoisesti erittäin havainnollistavan videon myötä.

Kuinka moni on tietoinen siitä, että tuikku voi räjähtää? Aikaa tuikun sytyttämisestä kului n. 5 minuuttia. Valvonta on siis ensisijaisen tärkeää eikä niitä kannata jättää yksin edes suihkussa käymisen ajaksi. Tuikkuja on ehdottomasti poltettava vain niille tarkoitetuissa "astioissa" eikä niitä saa asetella vieriviereen alustan päälle vaikka se miten kivalta näyttäisikin. Tuikkujen etäisyys toisistaan on oltava vähintään 5cm sillä yksi syttyessään sytyttää helposti toisen ja pian on liekkimeri valmis. Lämpökynttilää ei tule myöskään polttaa tavallisen posliiniasetin päällä sillä se kuumentaa asetin ja sen jälkeen pinnan, jolla se on.

Harjoittelimme vaahtosammuttimen sekä sammutuspeitteen käyttöä. Mielenkiintoista ja hyödyllistä!

Paloturvallisia päiviä!

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Syksy

Vettä sataa, tuulee ja ilma on harmaa. Murphyn laki on, että vapaapäivinä sataa - työpäivinä on ihana auringonpaiste. Tuntuu kuitenkin, että kuulaat syysaamut ovat kiven alla. Aurinkoisista syysaamuista saisi kummasti energiaa!

Tällä hetkellä olo on vähintäänkin väsynyt. Ei siis vain siksi, että viime yön unet jäivät lyhyiksi vaan ihan muutenkin. Huomaan saman väsymyksen joka syksy. Viime syksy oli ehkä helpoin tähän mennessä? Jos en ihan väärin muista. Joskus aikanaan olen ottanut syksyt hyvinkin raskaasti, mutta se aika alkaa olla selätetty ja selviän pienellä väsymyksellä. Mitään massiivista masennusta en ennenkään ole kokenut syksyisin vaan rajuja mielialanvaihteluita. Kun kuitenkin elämäni on tasapainossa ja parisuhteessani olen onnellinen, on mielialanikin tasoittunut merkittävästi.

Syksy kuitenkin on aikaa, jolloin on hyvä tehdä itselle mieluisia asioita, jotka antavat hyvää oloa. Pari viikkoa sitten kaivoin sukkapuikot esille :). Olisiko viime talvi kun innostuin sukkien tekemisestä. Vuosikausien ajan "varamummoni" teki minulle sukat ja lapaset. Martta kuitenkin kuoli muutama vuosi sitten ja pehmeiden pakettien tulo lakkasi. Oli otettava härkää sarvista ja opeteltava sukkien teko. En tosin taida olla itse sen paremmin sukitettu kuin aiemminkaan, koska kummasti tuntuu muillakin olevan sukkien tarvetta ;).

Kuun alkupuolella pidettiin kummin(/tädin) kanssa leffapäivä. Käytiin siis elokuvissa ja sen jälkeen syömässä Santa Fe -ravintolassa suussa sulavan herkullista ruokaa! Mä käyn TODELLA harvoin ulkona syömässä, joten jokainen kerta on nautinto. Olen asunut täällä nyt n. 3,5 vuotta ja käynyt sinä aikana ulkona syömässä ehkä viisi kertaa jos ei muutamia pikaisia pikaruokapistäytymisiä oteta huomioon.

Äiti kävi eilen. Juotiin kaffet....

Ystävät, lukeminen, sohva, telkkari, hevostelu (sitä nyt teen toki vuoden ympäri), ulkoilu, koirat... Syksy tuo televisioonkin kaksi ihanaa sarjaa; Tanssii Tähtien Kanssa sekä Maajussille morsian <3. Tänään illaksi käännetään auton keula muutaman kilometrin päähän "avoppilaa" kohti ja viritellään tanssikatsomo kuntoon!

Ensi viikonloppuna lähden ystävän kanssa risteilylle. Olen ollut risteilyllä viimeksi 2007 kesällä eli siitäkin on tovi vierähtänyt.

Olen myös sitä mieltä, että nyt olisi oiva aika tehdä elämäntaparemontti! Vääränlainen ruokavalio ei ainakaan tee energiseksi. Eineksiä meillä syödään vähän, mutta kuinka helppoa onkaan väsätä ruoka makaronista/pastasta/perunasta... Pidän kyllä kasviksista, mutta mies ei ole kovin kova niiden perään. Liikunnan lisääminen on myös olennainen osa remontointia! Tarvitsen energiaa ja hyvää oloa selättääkseni pimeän ja märän syksyn. Vaaditaan hieman niskaotetta ja oikeanlaista asennetta.

Olisiko edellä riittävä määrä aktiviteetteja syksystä selviytymiseen?! Täytyypä kuitenkin myös muistaa pysähtyä arjen äärelle ja nauttia hetkestä :).

tiistai 18. syyskuuta 2012

Uusia lajituttavuuksia

Enpä olisi uskonut, että minulta irtoaa tänne liikunta-aiheinen kirjoitus, mutta nyt sekin ihme nähdään ;).

Vietettiin eilen työporukan kanssa TYKY-päivää. Meillä oli pari eri liikuntalajia, jotka olivat porukalle vieraita. Ensin pelasimme Kin-Ballia ja sitten siirryttiin curlingin pariin. Hauskaa riitti! Ette usko miten on polvet mustelmilla parista jääkosketuksesta :D.

Tuo Kin-Ball (klikkaamalla nimeä näkyy youtuben video) oli kyllä niin huippua, että sitä olisi kiva käydä pelailemassa uudelleenkin! Se vaan vaatii ison porukan. Oikeaoppisesti joukkueessa on neljä henkilöä ja joukkueita pitäisi olla kolme. Jopa mun lyhyellä matikalla pystyy laskemaan, että 12 pelaajaa tarvittaisiin. Eilen meitä oli 9 ja kyllä muuten juostiin! Nyt huutaa lihakset (mitkä lihakset?) apua :D.

Jos on mahdollista niin kokeilkaa! Työkaveri kiteytti tän hyvin: "Liikunnan iloa ilman, että se tuntuu liikunnalta." Sykkeen tahti ja hikimäärä tosin kertoi liikunnasta ;).

torstai 13. syyskuuta 2012

Tyhjäpää

Siltä tuntuu tällä hetkellä. Monta kertaa olen taas ajatellut: "Tästä aiheesta haluan kirjoittaa!", mutta kun istun koneelle pääni lyö tyhjää. Ajatukset eivät vain asetu millään lailla järkevään muotoon.

Ehkä myös jokin syysväsymys yrittää nujertaa? Ilmat ovat muuttuneet harmaaksi, kesäloma on takana ja aikataulut hallitsevat elämää. Tänään olen noussut ylös 6:00 ja lähtenyt tallille kutakuinkin suoraan sängystä, jotta ehdin hoitaa ja ratsastaa hevosen ennen 12-21 iltavuoroa. Tunnit loppuvat vuorokaudesta kesken..

Riittämättömyydenkin tunteita olen jälleen käynyt läpi... Ehkä niistä pohdintaa jokin toinen kerta.

Nyt on valmistauduttava lähtöön..

En ole kadonnut, olen vain tyhjäpää...

maanantai 3. syyskuuta 2012

Syntymäpäivä

Se on tänään.

En vietä sitä, sillä menen melko pitkään työvuoroon, josta pääsen huomenna aamulla. Sitä ennen täytyy ehtiä tekemään kaikki arkipuuhat. Mieskin lähti jo tunti sitten töihin.

Nyt kun istun tässä kotona itsekseen tulee jopa hieman harmistunut olo, sillä ei ole ketään kenen kanssa voisin juoda synttärikahvit. En minä muita juhlallisuuksia kaipaa.. Juotaisiin vaan kahvit. Kauempaa en vieraita ehtinyt vastaanottaa, koska on paljon puuhaa.

Sitä aina ajattelee (minä ainakin ajattelen), että ei mitenkään halua päivää huomioitavan. Nyt kun edessä todella on päivä, joka on arkipäivä siinä missä muutkin, huomaa kuitenkin kaipaavansa vähän jotain extraa.

Sanovat, että "elämä on" ;). 


perjantai 24. elokuuta 2012

Syksy

Linnut ovat aloittaneet muuttonsa. On pakko myöntää, että syksy on tullut. Miten aika voi mennä näin nopeasti?

Talomme sijaitsee monien kanadanhanhien, joutsenten ja kurkien muuttoreitillä. Toki yli lentää lukuisia muitakin lintuja. Äsken näin ensimmäiset lämpimään lähtevät kanadanhanhet kun ne aurassa lensivät talon yli, suunta oli toinen kuin keväällä.

Keväällä mieltä lämmittää suunnattomasti jo kaukaa kuuluva joutsenten huuto. Syksyllä se saa aikaan haikeuden.

Syksy on toki kaunista aikaa; Pidän erityisesti kuulaista syysaamuista, jolloin aurinko paistaa, routa on kuurannut kasvit ja hiekka rapisee kengän alla <3 Sellaisena hetkenä sielu todella lepää!

torstai 23. elokuuta 2012

Arjen keskellä

Toisen huomioiminen parisuhteessa ei vaadi paljon jos siihen on itsellä tahtoa; katse, kosketus, ruuasta kiittäminen, hymy... Tapoja on vaikka miten monta. Arjessa huomioiminen on kiitollisuuden osoitus siitä, että toinen ihminen on osallisena elämässä.

On erilaisia naisia ja miehiä, erilaisia parisuhteita. On niitä, jotka tekevät kaiken yhdessä, kulkevat käsi kädessä, istuvat kylkikyljessä ja "hengittävät samaa ilmaa". Sitten on niitä, jotka elävät kuin kaverit; saman katon alla kahta erilaista elämää. Sitten on meitä, jotka elämme vahvasti omaa elämäämme, mutta samalla yhteistä arkea.

Minä arvostan sujuvaa arkea. En ole koskaan kaivannut kuuta taivaalta. Exältä jos kysyttäisiin hän tosin olisi eri mieltä sillä koki varmasti, ettei minulle mikään riittänyt. Se ei johtunut hänestä - se johtui minusta. Löydettyäni tasapainon elämääni olen ollut paljon tyytyväisempi. En odota lahjoja, viikottaisia ulkona ruokailuja, jatkuvia kehuja tms. Itseasiassa emme ole käyneet koskaan ulkona syömässä mikäli meidän omaa terassia ei lasketa ;). Elokuviinkin olemme menossa pian ensimmäistä kertaa yhdessä. Mitä sitten olemme tehneet? Eläneet arkea, olleet mahdollistajina yhteiselle sekä omalle elämälle, auttaneet toisiamme.

Jokaisessa parisuhteessa tulee vaikeita aikoja, mutta alan olla etenkin parisuhteen osalta sitä mieltä, että se mikä ei tapa se vahvistaa. Toiseen voi rakastua uudelleen ja ruveta kokemaan todellista kumppanuutta suhteen syventyessä. 

Tulin äsken kampaajalta kotiin (edellisestä käynnistä olikin vierähtänyt vuosi). Mies puolestaan tuli palatessani vastaan n. 200 metriä kotoa sillä oli lähdössä kaupunkiin asioille, nostettiin tassut pystyyn ohi ajaessa. Ajoin auton katokseen ja jo ennen kuin ehdin autosta pihalle ajoi mies oman autonsa katokseen - tuli katsomaan uutta tukkaa ja piti näkemästään. Kyllä tuli hyvä mieli :).

Arjen keskellä toisen huomioiminen ei vaadi paljon, mutta se merkitsee paljon....

Rakkaudesta puolisoon <3

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Elämän äärellä

Palattuani arkeen huomasin, että lomalla minulla oli ehkä ensimmäistä kertaa todella aikaa pysähtyä elämän äärelle. Minulla oli aikaa pysähtyä miettimään tekemiäni valintoja ja pohtia tulevaisuutta....

Olen ollut niinkin perustavaa laatua olevien kysymysten äärellä kuin: Kuka minä olen? Olenko tyytyväinen valintoihini? Pitäisikö minun muuttaa elämääni jotenkin? Mitä elämältäni oikeasti haluan? Mitä pelkään? Ja liuta muita kysymyksiä... En toki ole kaikkiin vastausta löytänyt. Seuraavaksi muutama asia tästä ajatusten sekamelskasta.

Tällä hetkellä minuuteen liittyen pelkään kadottavani sen leppoisan olemuksen, jonka lomalla saavutin. Haluan iloita ja nauraa, nauttia elämästä. En halua synkistellä.

Puhuin serkkuni kanssa onnellisuudesta ja siitä mitä se merkitsee. Onnellisuus on kokonaisvaltainen olotila, jonka sisällä voi olla iloinen ja surullinen. Minä itse pidän sanasta tyytyväisyys. Tyytyväisyys määrittää sitä miten elämän kokee.

Koti on se paikka, jossa ihmisellä täytyy olla turvallista, jotta elämässä kestää muut myrskyt. Jos koti on rikki puuttuu turvallinen ympäristö, jossa saa purkaa kaikki tuntemukset.

Luottamus... Määrittelemme luottamusta hyvin eri tavalla. Luottamuksen antaminen on yksi suurimmista kunnianosoituksista mitä ihminen voi toisella antaa. Luottamuksen rikkominen puolestaan on yksi pahimmista asioista mitä ihminen voi kokea. Joskus elämässä tulee ristiriitatilanteita kun toinen antaa luottamuksen asiassa, joka sotii omia arvoja vastaan; On tehtävä valinta kahden ihmisen välillä ja vain heistä toisen luottamuksen voi säilyttää.

Elämä satuttaa joskus kovasti; se rikkoo, jotta tilalle olisi mahdollista rakentaa uutta. Avoimuus elämää kohtaan ja ymmärrys ihmisen vajavaisuudesta antavat mahdollisuuden kasvaa ja muuttua. On vahvuutta osata olla heikko, kirjoittaa Tommy Hellsten ja on niin oikeassa.

Aion opetella pysähtymään myös arjessa.. Elämän äärellä... Haluan nähdä mikä on tärkeää ja mistä löytää voimaa arjen keskelle.

Katson ikkunasta sateista maisemaa ja koen oloni melko haikeaksi. Elämä antaa ja elämä ottaa, mutta kaikesta voi oppia.

perjantai 17. elokuuta 2012

Loma lähestyy loppuaan

Olen huomannut, että etenkin loppuviikon ajan olen varsin voimakkaasti prosessoinut paluuta arkeen. Aikataulut pyörivät mielessä ja huomaan myös pohtivani mitä töissä mahtaa olla vastassa. Syksy tuo muutoksen tuulia elämään muutenkin, mutta niistä sitten lisää kun ovat ajankohtaisia.

Leppoisa olemukseni uhkaa jo valmiiksi kadota ja muuttua taas pienistä kiukustuvaksi. Missä on se energia kun sanotaan loman jälkeen, että "kyllä nyt taas jaksaa" ! Varmasti jaksankin, sitä en toki epäile. Haluan kuitenkin jaksaa hyväntuulisena enkä hankalana kiukuttelijana ;).

Eilen avautui myös ilmoittautuminen avoimen yliopiston kurssille, jonne kovasti haluaisin. Opinnot merkitsisivät jossain määrin reissaamista Hollolan ja Helsingin välillä, koska lähempänä kyseisiä opintoja ei ole. Syksystä on muutenkin tulossa kiireinen, joten mahtaako nyt olla oikea aika? Jos ei nyt ole niin milloin on? En tiedä...

Kaksi päivää lomaa jäljellä. Tämän viikon piti olla se, jolloin laiskottelen ja lepäilen enkä tee mitään kummempia. Mihin ihmeeseen aika on kadonnut? Tuntuu, että olen ollut menossa koko ajan eikä itseasiassa levolle ole juuri sijaa jäänyt. Reissussa en tosin ole ollut vaan pysytellyt lähietäisyydellä kotoa. Tänään on edessä vielä tuulahdus kesää kun miehekkeen sisaren kanssa suuntaamme lavatansseihin. Kokemus on sinänsä uusi, että kumpikaan meistä ei ole käynyt sillä lavalla, jonne tänään lähdemme :).

Autosta uhkaa muuten tippua pakoputki. Ehkä se kiukustui kun kävin eilen kaupungissa ja ajoin mukulakiviä pitkin... Eilen aamupäivällä se nimittäin oli vielä ihan kunnossa, mutta tänään aamulla totesin sen riippuvan lähes maassa. Tietenkin olin 10km päässä kotoa kun asian huomasin. Sanoisinko, että pidin sormet ja varpaat ristissä kun ajoin kotiin - ei tippunut matkalle :D.

Kävin eilen hakemassa energiaa ystävästäni ja hänen ihanasta loppuvuodesta syntyneestä pojastaan. On siinä elämäänsä tyytyväinen pieni poika, joka ihmettelee kaikkea uutta mikä tulee vastaan. Pieni on oppinut ryömimään - takaperin... Ei se menoa haittaa sillä kun pyörähtää ympäri, voikin huomata nenän olevan ihan eri suuntaan kuin edellisellä kerralla. Kuinka paljon iloa voi pieni ihminen saada valkoisen takan mustista tuhkaluukuista?

Olisiko tässä opin paikka meille muillekin? Kyllä meidän aikuistenkin ihmisten elämään mahtuu ihmeteltävää ja oivalluksia. Arjen ei tosiaan tarvitse olla aina samanalaista; Siispä tukka tötterölle ja maailman tuulia ihmettelemään :).

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Lomaminä

Pysähdyin tuossa pari päivää sitten oikein ihmettelemään kuinka suuri ero on "lomaminän" ja "arkiminän" välillä.

Lomaminä ei ulkopuolisista stressitekijöistä huolimatta ota mistään kierroksia, ei hermostu, ei tiuski eikä välitä muiden tiuskimisesta. Lomaminä on hyvin leppoisa. Toki lomaminälläkin on huonoja hetkiä, mutta yleisolemus on huomattavasti rentoutuneempi. Kaksi viikkoa meni ennen kuin huomasin muutoksen itsessäni!

Arkiminän taakse kätkeytyy paljon tiukkapipoisempi tyyppi, jonka mielialat heittelevät toisinaan vallan vauhdikkaasti.

Miksi sitten näin on? Miksi työssään, työyhteisössään ja työpaikallaan viihtyvä ihminen stressaantuu? Miksi ihminen ei edes tajua olevansa stressaantunut? Ehkä kyse on vain siitä, että melkein läpi koko vuoden on elettävä aikataulujen sanelemana ja arjesta tulee suorittamista.

Tietysti stressaantuisin jos jäisin työttömäksi. Enhän tokikaan sitä tarkoita, että minun pitäisi jäädä oloneuvokseksi. Kenties tämän taakse kätkeytyy pohdinta siitä miten tehdä arjesta sellaista, ettei se vaikuta olemukseen negatiivisesti vaan mahdollistaa hyvän olotilan sekä itselle, että lähellä eläville....

Kerron kun keksin ratkaisun ;)

perjantai 10. elokuuta 2012

Ystäviä

Tämän viikon ystävä- ja sukulaiskierros on tehtynä! On pakko myöntää, että kotona viihtyvältä ihmiseltä reissaaminen vie veronsa. "Reppuun" kertyneet muistot ovat kuitenkin vailla vertaa ja niiden arvo ei ole mitattavissa.

Tapasin reissulla niin äidin, isän, tädin, ystäviä kuin myös molemmat kummilapset perheineenkin. Toisen perheessä yövyinkin; olipa mukavaa kun kummitytön vierastaminen väheni huomattavasti tuona aikana :). Vanhempi kummityttö on jo pian 9, joten vierastamiset on vierastettu ;).

Muutamat kohtaamiset haluan kuitenkin nyt nostaa esille.

Menomatkalla tapasin yläaste-/lukioaikaisen parhaan ystäväni. Siinä sitten keinussa istuimme Mäntyharjun kauniissa järvimaisemassa muistellen menneitä ja pohtien tulevaa. Noin 13 vuotta sitten tapasimme toisemme ensimmäistä kertaa. Ystävyytemme on kestänyt murrosiän myrskyt ja elämänmuutokset. Olemme nykyisin tekemisissä vain harvakseltaan, mutta voi miten mukavan hetken saimme viettää toistemme seurassa! Olipa mielenkiintoista pohtia sitäkin miten vanhempamme mahtavat meidät nähdä? Sitä sanotaan, että lapsissa ajan kulumisen huomaa. Ajatelkaa.. Silloin 13 ja nyt 26... kohta 27.

Suuntasin Mikkeliin, jossa en ole käynyt kuin kerran kääntymässä valmistumisen (kesäkuu 2009) jälkeen.

Mikkeliin olin sopinut kaksi tapaamista, joista toiseen jäin majoittumaan. Voi millaista iloa nämä tapaamiset minulle toivat! Sain vaihtaa kuulumiset vanhan opiskelukaverin kanssa, jota kävin treffaamassa jätettyäni ensin koiran hoitoon "majapaikkaan". On ihmisiä, joiden kanssa välimatka ei todella tunnu missään vaan juttu jatkuu samasta pisteestä kuin mihin se on jäänyt; siinä ajassa kuitenkin paljon on ehtinyt tapahtua. Kolme vuotta tuntuu pitkältä, mutta ihmisen elämässä se on lyhyt aika. Lyhyessä ajassa voi tapahtua suuria muutoksia, jotka onneksi näissä tapauksissa tuovat ystävilleni suurta onnea. Onnellisuus on tarttuvaa!

Onnellinen ihminen levittää ympärillensä hyvää olotilaa ja hänestä huokuu tyytyväisyys omaan olotilaansa.
Onnellisten ihmisten kohtaamisesta jää itselle lämmin olo ja hyvä mieli, heidän onnensa laittaa omatkin varpaat kippuralle ja nostaa hymyn kasvoille :).

Tulen kaipaamaan näitä kohtaamisia, mutta mikä parasta; tiedän olevani tervetullut uudelleen ja saan jälleen uusia muistoja mukaani!

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Picnicillä

Yleensähän picnic pidetään rannalla.. Tai jossain puistossa... Syömiset on itse valmistettu salaatteja myöten, eväät levitetään liinan päälle ja syödään aurigon paistaessa. Näyttelyitä kiertävät koiraharrastajat perustavat picnicejä monesti myös näyttelypaikalle.

Kaverin kanssa perustimme vaihtoehtopicnicin; kaikki oli ostettua, paikkana toimi talli, liina puuttui "pöydältä" ja aurinkokin paistoi vain satunnaisesti.

Ensin kävimme lähikaupassa ostamassa evästykset. Ette voi uskoa miten vaikeata kahden ihmisen on valita mitä syödään :D. Piti siinä kerran jos toisenkin laittaa ne kuuluisat viisaat päät yhteen, jotta päästiin lopputulokseen!

Sitten ei muuta kuin tallille ja evästyksiä asettelemaan.







Ei huono vaan oikein toimiva kokonaisuus ;).

Ainakin alkuviikon ajaksi blogi hiljenee kun olen reissussa. Reissun jälkeen olenkin taas monta muistoa rikkaampi!

perjantai 3. elokuuta 2012

Nukkuuko heinäsirkat?

Nippelitiedon nappulatrivia. Aikanaan tuli telkkarista lasten Hetkinen-tietokilpailu. Siinä oli osuus nimeltä nippelitiedon nappulatrivia. Aina satunnaisesti nuo hauskat sanat palaavat mieleeni :).

Pari päivää olen miettinyt, mihin loman alkupäivien taito nauttia hetkestä on kadonnut? Olen vain tohottanut menemään pysähtymättä. Eilen tosin öljysin puutarhakalusteet ja taisi olla saavutus kuinka pitkään olin hiljaa. Terassia takapihalla maalannut mieskin huikkasi: "Nukahdiksä?". Olin täysin uppoutunut ajatuksiini.. tai ehkä ennemminkin ajattelemattomuuteen. Seurasin vain pensselin liikkeitä ja öljyn levittymistä. Uskomatonta miten pieni asia tarvittiin tyhjentämään pää siellä vellovista asioista. Olin kerrankin hiljaa!

Kun hiljentyy, voi alkaa ihmetellä kummallisia asioita. Meidän pihalla on paljon heinäsirkkoja. Niiden siritystä kuuluu pitkin päivää monesta suunnasta. Yksi päivä seurasin kun kolme heinäsirkkaa kohtasi toisensa kukkapenkin laidalla... Kun nurmikolla kävelee ja katsoo alaspäin voi huomata miten sirkat sinkoilevat pois askelten edestä. Hetki sitten kävelin nurmikolla; sirkkoja ei enää kuulunut eikä näkynyt. Yksikään sirkka ei hypännyt edestä pois. Mihin sirkat menevät yöksi? Nukkuvatko ne ja jäävät askelten alle? Menevätkö ne kaikki kukkapenkkiini nukkumaan? Lentävätkö ne metsään? Hämmentävää.. Sellainen määrä sirkkoja on yhtäkkiä kadonnut kuin tuhka tuuleen.






Aiheesta toiseen...

Loman liikuntasuunnitelmien päälle uhkaa kerääntyä mustia pilviä kun vasenta jalkaa vaivaa penikkatauti. Jalka ärtyi alkuviikosta kun kävin muutaman kilometrin hölkällä. Taukoa edellisiin kertoihin (jolloin jalat eivät oireilleet mitenkään) oli ehkä n. kuukauden verran. Kipu tuntuu pahimpana kävelylenkillä sillä eilen jalka kesti ihan hyvin hölkätä muutaman kilometrin, kun tänään kävelylenkillä se kyllä muistutti olemassaolostaan joka askelella :/. Tarkoittaako tämä sitä, että pitää vain hölkätä? Lepoahan se vaatisi, muttakunenmämalttais! Alkuviikosta sitten tulee jalalle pakollinen lepo kun lähden pariksi päiväks tapaamaan ystäviä ja sukulaisia.

Voi miten odotankaan niitä hetkiä kun tapaan oikeasti useamman vuoden tauon jälkeen ystäviä, joiden kanssa saan vaihtaa kuulumiset! Eiköhän sen voimalla jalka parane :).

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Sukulointia

Yleisesti ottaen en kuulu niihin, joilla olisi kovinkin läheiset välit suureen sukuun. Ensinnäkin - sukuni ei ole suuri ja toiseksi - minulla ei ole kovinkaan moneen läheiset välit. Joukosta kuitenkin löytyy minulle hyvin tärkeitä ihmisiä. Minulle tärkeys ei muodostu siitä, että on sukua vaan siitä millainen osa kyseisellä ihmisellä on elämässäni.

Tämä päivä kului sukuloiden; puoliltapäivin loikkasin äidin kyytiin ja suuntasimme veljeni luokse.

Päivä oli mitä hauskin ja muutenkin ihanin. Nauru pidensi ikää taas useammalla vuodella. Veljeni ja minä emme taida olla maailman vakavimpia ;).

Yleensä ihmiset laittavat lomalta leppoisia kuvia, joissa uitetaan varpaita vedessä. Minun mielestäni porosukat ja vaaka-asento sohvalla viestii aivan yhtä hyvin lomatunnelmaa ;).



Kävimme myös veljen kanssa Linnanmäellä tekemässä Kirnulla pienen ilta-ajelun ;). Emme ole vuosiin olleet yhdessä Lintsillä, joten tämä olin vähintäänkin lapsenomaista iloa tuottavaa. Miksei sitä aikuisetkin ihmiset voisi ihan vaan mennä Lintsille, ostaa laiteliput, ajaa kierroksen ja hilpaista takaisin parkkikselle äidin kyytiin ;). Äiti kiltisti ajeli asuntoautolla ympyrää (parkkipaikkaa ei löytynyt) kun me teimme pikavisiitin hauskanpitoon.




Kuten asiaan kuuluu; nuorimmaisen paikka on takapenkillä.


Olisipa ollut oikeastaan kiva vielä jatkaa päivää pidempäänkin. Veli kuitenkin toimitettiin kotiin ja me lähdimme paluumatkalle. Matkalla pysähdyttiin pikavisiitille tädin luokse ennen loppumatkasta suoriutumista. Minä olin kylläkin äitiä aiemmin kotonani sillä tiemme erkanivat Lahdessa.

Kuten äidin ja minun tapoihin kuuluu oli paluumatkalla keskustelu jo jokseenkin kiivasta.. Meinasi mennä poro nokkaan minulla, koska olen tietyissä asioissa hyvin MINÄ ITSE -henkinen. Eipä hätiä mitiä - ihan hymyillen erottiin :).

En olisi voinut päivältä enempää toivoa kun vielä tämä upea maisema tervehti minua kotona. Aivan kuin taivas olisi ollut tulessa.





Onnellisia päiviä! Mukavaa herätä taas huomiseen :).

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Iltahetki

Lomakirjoitukset vaikuttavat olevan kaukana syvällisistä pohdinnoista, joita blogista löytyy monia.

Luulenpa tämän olevan nyt sitä "carpe diemiä" sitten ;). Ihanaa kun on aikaa pysähtyä; aikaa ihailla kaunista maisemaa.

Eilinen auringonlasku oli upea ja toki sitä piti kameran kanssa jahdata. Muistutuksena etenkin uusille, että järkkäriä minulla ei ole vaan räpsyttelen kuvia pokkarilla. Satunnaisesti joukossa on järkkärillä otettuja kuvia jos on ollut kamera lainassa.

Päivät kuluvat lähinnä sisätiloissa tuulettimen edessä, ulkoilla voi aamulla tai illalla. En ole helleihminen, joten ilolla otan vastaan loppuviikon viileämmät lämpötilat :).

Tänään on muuten ensimmäinen virallinen vuosilomapäivä! Tähän asti olin vapaalla...