maanantai 2. tammikuuta 2012

Vanha vaihtui uuteen

Vuosi vaihtui ensin töissä klo. 22 asti ja sen jälkeen kotosalla ilman sen kummempia juhlallisuuksia. Vain sauna ja lasillinen valkkaria - silti tuli seuraava vuosi.

Mitä on jäänyt käteen vuodelta 2011?

- Työpaikka, jossa aloitin 4.1.2011 vuoden sopimuksella ja kesällä sain tietää sopimuksen jatkumisesta. Uusi työ on tuonut tullessaan aivan ihania uusia tuttavuuksia! Voin todella sanoa, että minulla on mahtavat työkaverit :).

- Hevonen sairasteli kovasti loppuvuodesta. Sen kanssa oli jännittäviä hetkiä.

- Lähipiirissä on sairasteltu paljon ja tuntuu, että erityisesti kulunut syksy on ollut todella rankka. Uusin voimin siis eteenpäin ja parempaa toivoen.

- Osa ihmissuhteista on hiljentynyt... Osa ihmissuhteista puolestaan parantunut !

- Olen ollut ensimmäiset kerrat lavatansseissa naisten rivissä :D. En ikinä olisi uskonut siihen kykeneväni.

- Oltiin miehen kanssa ensimmäistä kertaa ilman koiria yhden yön reissussa ! Ollaan oltu kerran aiemmin kaksi yötä pois kotoa, mutta sillon oli koirat mukana.

Huomaan itseasiassa kuluneen vuoden olleen aika tasainen (loppuvuotta lukuunottamatta). Töitä ja harrastuksia, niistä kai aikuisen ihmisen elämä rakentuukin.

Vuosi 2012

En tehnyt lupauksia.

Eilen mietin mitä odotan tältä vuodelta ja totesin, etten tiedä. Kuitenkin vatsanpohjassa on mukava kutina eikä vuosi näytä mitenkään synkältä. Miksi? En tiedä, sillä minulla ei ole ensimmäistäkään suunnitelmaa tehtynä tulevalle vuodelle :D.

Voin siis sanoa lähteväni uuteen vuoteen täysin avoimena ja odottavalla mielellä. Katsotaan mitä elämällä on annettavana :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti