tiistai 13. maaliskuuta 2012

Ikäkriisi

Kuulun tietysti niihin, jotka sanovat, ettei mitään kolmenkympin kriisiä ole olemassa; elämässä on kriisejä, jotka voivat tulla ja mennä ikään katsomatta.

Nyt joudun pysähtymään tämän aiheen äärelle sillä alan tajuta, että olen kriisin kynnyksellä itsekin. 3,5 vuotta ja 30 on mittarissa.

Juttelin eilen aiheesta työkaverini kanssa ja sieltä nousi idea kirjoittaa blogiinkin aiheesta.

Olen ehkä aiemminkin maininnut siitä kuinka inhoan sitä jos minulle sanotaan: "Sä olet vielä niiiiiiin nuori!", "Eihän sulla ole mitään kiirettä.", "Sä ehdit vielä vaikka mitä!". Eihän niin voi sanoa toiselle! Eihän niin vain voi sanoa. Jokainen meistä määrittelee elämänsä tavoitteet, unelmat ja toteutuksen itse. Ei viilata nyt pilkkua. Sanomattakin on selvää, että suunnitelmat eivät mene läheskään aina niinkuin niiden tahtoisin menevän. Toiset haluavat perheen parikymppisenä, toiset nelikymppisenä, toiset eivät koskaan ja osalle perhettä ei suoda.

Ei - ikäkriisissäni ei ole kyse vain perheen perustamisesta. Siitä on omalta osaltaan lopulta kyse hyvin vähän.

Ehkä enemmänkin on kyse siitä mitä haluan elämältäni. Miten toiveeni vaikuttavat tosiasioihin? Mitä on lupa haluta? Mitä uskallan toivoa? Mitä asioita en missään nimessä halua? Mikä on suhteeni itseeni? Mitä läheiseni minulle merkitsevät? Miltä pohjalta teen elämääni vaikuttavia ratkaisuja? Ketä minun täytyy ajatella? Mikä on lopulta tärkeintä?

Voisin jatkaa kysymystulvaa loputtomiin...

En tiedä mitä haluan.

En tiedä mikä on tärkeintä.

On asioita, joista mietin onko niitä lupa haluta ja kuinka tärkeitä ne lopulta ovat.

Vanhenen.. En voi sille mitään. En pelkää sitä, mutta haluaisin silti tehdä ratkaisuja, jotka vievät elämäni suuntaa kohti haluttua. Mikä on haluttu suunta? En tiedä.

Toisinaan mietin lisäopiskelua. Se tarkoittaisi monesta muusta asiasta luopumista. Olisin joka tapauksessa pitkälti yli 30 valmistuessani jos lähtisin toista tutkintoa suorittamaan. Voisinhan toki käydä lyhyitäkin koulutuksia. Onko se kuitenkaan mitä haluan ja mitä olen vailla? Haluanko luopua muista asioita elämässäni opiskelun vuoksi? En usko... Silti sitä mietin.

Perhe... Haluanko lapsia? Voinko saada lapsia? Onko kaikkien haluttava lapsia? Miksi monet tututkin pitävät minua ihmisenä, joka t i e t y s t i haluaa lapsia? Enhän tiedä itsekään haluanko. Onko kenelläkään oikeutta kysyä toiselta: "Koskas lapsia tulee?". Voihan taustalla olla lapsettomuuskin ja silloin kysymys tekee kipeää.

Auto hajoaa. Pitäisikö tämän ikäisenä ajella uudenkarhealla autolla? Miltä melkein kolmekymppisen pitäisi näyttää? Miten minun pitäisi käyttäytyä? En usko, että oikeaa vastausta on. Tiettyyn muottiin minua on myös turha laittaa.

Hemmetti mikä määrä pohdittavaa...

Luulen työkaverini olleen oikeassa. Jos asian käsittelyn aloittaa nyt, ehkä 3,5 vuoden päästä pääsee helpommalla.

Tulen varmasti käsittelemään aihetta blogissa jatkossakin, sillä tästä ei voi vielä sanoa: "Halki, poikki ja pinoon!". Toivottavasti tästä heräisi myös ajatuksia ja kysymyksiä. Olettehan huomanneet, että myös kirjautumattomat lukijat pystyvät kommentoimaan tekstejä :).

Mukavaa ja aurinkoista, joskin tuulista tiistaita!

2 kommenttia:

  1. Voi Anna, sun blogi on jäänyt ihan unholaan, niinkuin kaikki muutkin kun luen aina kännykällä vaan facebookia ;)

    Ihania pohdintoja sulla ja niin todellisia täälläkin. Vaikka on lapsia, työ ja oma asunto, silti mä pohdin mitä mä haluan tehdä isona.

    Tätä tää aikuisten elämä varmaan on, liikaa ajateltavaa. Mä voisin maksaa satkun jos voisin olla tunnin ajattelematta mitään... vai pitäiskö aloittaa meditointi ?

    Tsemppiä sinne <3

    VastaaPoista
  2. Kiva kun nyt kuitenkin pitkästä aikaa tulit poikkeamaan ja jätit kommmentin :).

    Ehkä joku mielenhallinta vois olla paikallaan. Joskus ahdistavuuteen asti pyörii asiat päässä ja tuntuu, että tarttis pause -nappulan.

    Ehkä me isona sitten tiedetään mitä halutaan tehdä...

    VastaaPoista