lauantai 28. huhtikuuta 2012

Auringonlasku

Kymmenen tunnin työpäivä päättyi ja tulin kotiin. Laskeva aurinko antoi kylvyn kodille... En tiedä voiko tätä kauniimmaksi hetki omassa kodissa muuttua :). Tämä auringonlasku toivotti neljän päivän vapaat alkaneiksi!
















keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Luonto

Lumet on lähteneet kohisten! Pari päivää sitten pihallakin oli vielä lunta, mutta nyt se on poissa samoin kuin talon edessä olevalta pellolta.

Luontoa tulee taas ihmeteltyä ihan eri tavalla kuin talvella.

Olen istuttanut vuorenkilpiä suuren siirtolohkareen juurelle. Penkkiä ihmetellessäni bongasin kotelon, josta jonkinlainen hyönteinen varmasti piakkoin kuoriutuu :). Vasta avatessani kuvan koneella huomasin myös hämähäkin seitissänsä - keskellä kastepisaroita.


 Jospa pian silmutkin avautuisivat :)

22.4. oli pihallemme ilmaantunut vieraita. Hyvät hyssykät, että voi linnut olla typeriä! Ajatelkaa nyt - kolme LINTUA ihmettelee 120 cm korkean aidan takana kuinka päästä aidan toiselle puolelle. Fasaanikukko kajautti ilmoille parit oikein komeat kiekaisutkin asiaa pohtiessaan. Kun menin itse pihalle keksivät fasaanit siipiensä toimintamekanismin, mutta olin silloin ehtinyt jo n. 1,5 metrin päähän niistä.

Kuvat on otettu ikkunan läpi, joten laatu ei päätä huimaa.





perjantai 20. huhtikuuta 2012

Anna keittiössä

En tosiaankaan ole mikään Kokki Kolmonen enkä sen enempää nelonenkaan ;). Perusruuat taittuu. Olen tosin niistäkin sitä mieltä, että monesti makua saisi olla enemmän. Isäntä korjaa tilanteen aina suolalla ;). En mä keittiötä kammoa, mutta en siellä asukaan. Tekemäni ruuat ovat yleisesti ottaen hyvin yksinkertaisia. En myöskään ole suuri kulinaristi ruuan suhteen vaan uudet maut ja "kummalliset" ruuat ovat kirjamellisesti kummallisia :D. En ole nirso vaan kyse on siitä, etten ole tottunut. Sushia en ole elämässäni maistanut ikinä, mutta tiedän, että syömättä jäisi. Enhän osaa syödä "raakaa" kalaakaan kuten kylmäsavulohi ja graavilohi.

Olen elämäni aikana kerran tehnyt kaalilaatikkoa (tai oikeastaan pataa, koska siihen ei tullut munamaitoa) ja se oli melko huti. Meni se alas, mutta ei se kaalilaatikolle maistunut. Tänään otin härkää sarvista ja työkaverin ohjeella päätin kokeilla uudestaan. En tiedä vielä mikä on lopputulos, koska sapuska on vasta uunissa. Haluaisin osata tehdä hyvän kaalilaatikon, koska mies tykkää siitä kovasti. Vielä muutamia vuosia sitten itse en pitänyt kaalilaatikosta pätkääkään, mutta nyt olen oppinut sitä syömään :).

Mistä ajatus tähän kirjoitukseen lähti? Inspiraationa toimi äskeinen toimintani keittiössä. Myönnettäköön, että kokkaukseni oli kuin huonosta komediasta. Ensin totesin, ettei minulla ole riittävän suurta kattilaa, johon saisin koko kaalimäärän kerralla mahtumaan siispä kaalit piti jakaa kahteen pienempään kattilaan. Seuraavaksi oli myönnyttävä sen tosiasian edessä, ettei ruoka myöskään mahdu yhteen vuokaan, johon olin sitä jo alkanut sekoittaa. Siispä ruoka piti sekoittaa toisessa astiassa ja jakaa sitten kahteen vuokaan. Aloin jo kaataa sitä lasikulhoon sekoitusta varten, mutta tajusin, ettei sekään ole riittävän iso sekoittamista varten :D. Siispä vielä uusi kippo kehiin ja sain ruuan sekoitettua.

Tämän kaiken seurauksena tosin keittiö näytti tältä:



Lopputulos ennen uuniin menoa näytti tältä


Ja erinäisten siivousta muistuttavien liikkeiden jälkeen keittiökin oli taas elämänsä kunnossa :D


Uskon, että saan mielipiteen ruuan onnistumisesta kunhan ruokailemaan ruvetaan ;). Tunnin verran saa ruoka vielä hautua uunissa. Oikeasti kyllä vähän jännittää! Jos ei tällä kertaa onnistu niin sitten aion kokeilla vielä kolmannen kerran, koska eihän nyt yhden kaalilaatikon teko voi ylihankalaa olla. En suostu sitä uskomaan :D.

Tällainen arkinen kirjoitus tällä kertaa - ensi kerralla ehkä jotain muuta :). Mukavaa perjantaita!

torstai 5. huhtikuuta 2012

Aforismi

Törmäsin tähän Äiti Teresan sanomaan eilen ja haluan sen kanssanne jakaa.
"Älä koskaan luovu siitä, että kohdattuaan sinut ihminen on onnellisempi kuin ennen sitä. " -Äiti Teresa-
Kuinka kohtaamme ihmisiä ja kuinka heitä kohtelemme? Mitä annamme itsestämme muille ja mitä saamme heiltä itsellemme? Olenko omana itsenäni sellainen, että seurassani on hyvä olla? Olenko tyytyväinen itseeni, jotta minulla on valmiudet tuottaa hyvää muille?
Tämän ajatuksen voimin suuntaan iltavuoroon!

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Ylpeyden aihe

Tämä asiapa tarvitsee ihan oman maininnan blogissa. Blogista on löydettävissä kirjoitus Kivi-monologista. Kirjoitin tekstin nähtyäni esityksen. Näyttelijä, rakas veljeni, Johannes Korpijaakko, Samuli Reunanen (ohjaaja) ja Hannu Mäkelä (kirjailija) saivat ansaitun tunnustuksen upeasta työstään. Kivi voitti valtakunnallisen monologikilpailun 2012 :). Kilpailu oli Pieksämäellä 1.4.2012 eikä voitto totisesti ollut aprillipila!


Olen ylpeä !

Otsikon puutteessa...

Nyt ei irtoa sopivaa otsikkoa, koska kirjoituksessa ei ole oikeastaan mitään erityistä aihetta. Mielestäni kirjoittaminen on tietyllä tapaa tunnetila. Kirjoittaminen vaatii hyvän aiheen, pohdintaa ja aikaa. Voisin toki nytkin keksiä jonkin aiheen, mutta en koe olevani oikeassa tunnetilassa ruvetakseni kirjoittamaan mitään syvällisempää. Voihan toki joskus kirjoitella "niitä näitä", mutta en tiedä jaksaako sitä kukaan lukea? Ehkä jaksaa ehkä ei.

Hiljaista on ollut blogissa eikä niinkään pääni sisällä. Valitettavasti vain juuri niinä hetkinä, kun kirjoituksen aiheet ovat akuuteimmillaan, ei minulla ole ollut aikaa istahtaa koneen äärelle.

Viime ajat ovat olleet muutoksen aikoja, joita on pitänyt jäsentää päässä. "Perheemme" käsittää nyt kaksi vuorotyöläistä. Minulle tilanteeseen sopeutuminen on ollut haastavaa jo unirytmin löytämisen osaltakin. Olen jo yli vuoden ajalta tottunut siihen, että yövuoron jälkeen tulen arkisin tyhjään kotiin ja kömmin omat rutiinit suoritettuani unille. Nyt rutiinit ovat muuttuneet eikä nukkuminen onnistu. Muutaman viikon kasasin univelkaa ja nyt jokunen yö on mennyt hyvin sikeästi nukkuen - ilman häiriöitä. Opetteluahan tämä elämä on.

Miksi kirjoitin perheen sitaatteihin? En oikein osaa mieltää avoliitossa asuvia lapsettomia ihmisiä perheeksi - en ainakaan mitä itseeni tulee. Elämme parisuhteessa - emme perheenä. Perhe olisi naimisissa (lapsia tai ei) tai sitten avoliitossa lasten kera. Mistäkö ajatukseni tulee? Ei sitten niin mitään käsitystä. Joku pinttynyt ajatus varmaankin.

Elämä rullaa eteenpäin omaa tahtiaan vaikka sille mitä tekisi. Aikanaan ystäväni kuvasi elämääni siten, että olin kuin höyryjuna, joka meni eteenpäin ja hän yritti pysyä kyydissä. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että elämäni on se höyryjuna ja minä yritän pysyä kyydissä. Aika näyttää missä on seuraava asema!

Toivottavasti saan jatkossa järjestettyä enemmän aikaa kirjoittamiselle, sillä kaipaan näitä hetkiä.