keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Seesteisiä päiviä

Elämässäni on monta asiaa, jotka minun täytyisi saada saatettua paremmalle tolalle. Niistä huolimatta on juuri nyt ilo ja onni huomata, että olen elänyt monta seesteistä päivää - ehkä jopa jo viikon. Se ei tarkoita, etteikö sekaan olisi mahtunut notkahduksia ja kyyneleitä, mutta se tarkoittaa, että vallitseva olotila on ollut seesteinen. Ilon hetkiä on ollut enemmän kuin ahdistuksen.

On onni, että tunnen itseni nyt paremmin kuin vaikka viisi vuotta sitten. Notkahduksen hetkinä nimittäin helposti iskee pelko siitä onko kyseessä normaalia elämään kuuluvaa harmitusta vai onko edessä taas rajujen mielialavaihteluiden aika. Huomaan kuitenkin, että notkahdukset eivät ole liian suuria kestettäväksi ja uskallan ajatella niiden olevan täysin tavallisia. Onhan toki totta, että koen asiat hyvin voimakkaasti ja siksi niin ilot kuin surut voivat tuntua tavallista suuremmilta.

Seesteinen olotila on hyvä olotila. Se mahdollistaa huomisen ajattelun osana tulevaisuutta eikä vain uutena ahdistavana päivänä, jolloin päätänsä pitää vaivata suurilla asioilla.

Kauanko seesteisyyteni jatkuu? Siihen ei taida olla vastausta. Olen ehkä jopa hieman varpaillani, koska elämä on opettanut, että hyvät asiat eivät kestä kauaa. Ehkä pitäisi ajatella, että tuleehan uusia hyviä asioita. Ehkä tuon kaltainen positiivisuus ei ylety minuun asti vaikka miten yrittäisin ;). Olen mieluummin hieman pessimisti, koska sitä kautta on syntynyt monta hyvää tutkimusmatkaa minuuteen.

Nyt minun on kuitenkin hyvä olla ja yritän nauttia tästä hetkestä.


P.s. Kävijämäärät ovat lisääntyneet viime päivinä ihan huimasti. Se tuottaa minulle todella paljon hyvää mieltä. Tervetuloa uusille ihmisille. Toivon kovasti, että jaksatte pistäytyä toistekin! Toivottavasti jätätte myös rohkeasti kommentteja :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti