maanantai 29. lokakuuta 2012

Iltahetki

Mies kaivoi eilen varastosta lyhdyt kuistille ja sytytti niihin kynttilät. Minä sammutin rappusilta valon. Mies: "Ei sitä olis tarvinnut sammuttaa." Minä: "Pitää pitää kun ei ne muuten näy mihinkään." Loppuillan kulutinkin huokaillen sitä miten valtavan kauniilta voi lyhdyt kynttilöineen näyttää. Ulkona tuntui olevan ihan valoisaakin kun pilvipeite alkoi rakoilla ja kuu pääsi heijastamaan valoa lumen pintaan.

Alla olevat kuvat olen ottanut joulukuussa 2009. Tuntuu hämmästyttävältä, että vietän jo neljännen jouluni täällä. Aika menee kovin nopeasti.



En mitenkään myönnä, että miettisin vielä joulua. Törmäsin kuitenkin viime joulukuussa otettuihin kuviin. Muistan kun jouluaattona miehen kanssa ulkoiltiin vesisateessa. 28.12. maisema näytti tältä:


Kyllä talvella täytyy lunta olla - jouluna etenkin.

On ihan eri asia keikkuuko kuistilla lyhty lumen ympäröimänä vai yrittääkö se heijastaa valoaan valkeaan lumeen :).

Minulle on ihan uutta, että havahdun arjen kauneuden keskelle. Havahdun onnen tunteeseen ja arvostan elämääni. Niin monet kerrat olen miettinyt onko elämässäni edes mitään järkeä ja miksi on päivästä toiseen tarvottava eteenpäin.... Vaan tässä olen. En väitä, että jokainen päivä olisi ruusuilla tanssimista. Risut kestää kuitenkin paremmin kun elämän isot mittasuhteet ovat kunnossa :). Kaiken olen saanut tekemällä työtä itseni kanssa. Omaa itseään voi aina muuttaa kun siihen on luja tahto. Muutoksen taustalla täytyy kuitenkin olla tahto voida paremmin. Voi pojat miten paljon paremmin nykyisin voinkaan!

Tällainen pieni tilitys poiki siis otsikosta iltahetki :D. Ehkä tämä kuvastaa hyvin sitä miten oikeasti arjen kauneudesta voi syntyä ajatuksia, jotka vievät pintaa syvemmälle...

Carpe diem - ystävät :).

P.p.s. Olen taas ihan hullunlailla käynnistänyt villasukkatehtaan ;). Niitä on niin näppärä tehdä!

P.s. Kuplia kahvissa - Minttu! Bloggeri väittää, ettei minulla ole oikeuksia sun blogiin? Oleksää lempannu mut pihalle ;D ?!

perjantai 26. lokakuuta 2012

Ensilumi

Koin tänään pienen häivähdyksen lapsenomaista iloa ensilumesta. En muista kokeneeni sitä vuosiin. Ensilumi on tullut sivuutettua jo kauan vain olan kohautuksella.

Muistan erään aamun lapsuudestani kuin eilisen päivän. Huoneeni sijaitsi siten, että avatessani huoneen oven, näin suoraan kodin vastapäisessä päädyssä sijaitsevasta apukeittiön ovesta ulos. Ovessa oli suuri ikkuna. Voi sitä riemua kun sinä aamuna avasin oveni ja katsoin ulos! Maassa oli aivan ohut lumiharso, joka kirvoitti ilmoille valtavan ilon. Ensilumi oli satanut!

Tänään aamulla tuo kokemus palasi mieleeni :). Ajelin aamulla seitsemän aikaan tallille, pakkasta oli muutama aste. Matkalla näytti kuin pari hiutaletta olisi tullut tuulilasiin. Tallille päästyäni pyrytys alkoi oikein kunnolla! Lumi toi ihanan valoisuuden tullessaan. Tuntui kuin pimeän ja märän syksyn ankeus olisi hävinnyt kertaheitolla. Kotiin ajaessa lunta tuli jo niin paljon, ettei meinannut tietä nähdä.

Eihän tämä maassa pysy (piti jo vilkaista säätiedotusta), mutta helpottaa ainakin hetkellisesti. Ihanaa :).

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Univelka

Tässä aamukahvia juodessa tämä tuli kovin akuutisti mieleen. Univelka on pahin! Ehdottomasti pahin! Eikä tarvitse olla monen päivän univelka. Ihan muutamatkin lyhyet yöunet ja tosi aikaiset (viiden jälkeen) herätykset saavat väsymyksen ja kiukun pintaan.

Eräs tuttu kysyi vähän aikaa sitten enkö tule nälkäisenä kiukkuiseksi. En. Väsyneenä tulen sitten kiukkuiseksi nälänkin edestä ;).

Nyt on juuri sellainen viikko menossa, että aikaa nukkumiselle ei jää riittävästi. Kaikki pakollinen tekeminen on vaan sattunut kasaantumaan samalle viikolle. Päässä raksuttaa tuhatta ja sataa kun yritän jo miettiä huomisen päivän aikataulutusta, että varmasti ehdin ajoissa kaikkialle - myöhästymiset eivät käy laatuun. Suunnitelmaa B ei ole.

On muuten kaukana ne ajat kun syysloma oli syysloma ;). Niille, jotka nyt lomailevat, toivotan tietysti oikein mainiota ja rentouttavaa lomaa :).

torstai 18. lokakuuta 2012

Elämäntapamuutos: Kadonnut selkäranka

Tämä harmaa sääkö sen tekee vai muut mielen myrskyt?

Naama on turvoksissa.. Veden juominen on unohtunut... Juon siis yleensäkin aivan liian vähän... Hiilaripitoiset ruuat maistuvat... Herkutkin ovat hyviä... Oikeastaan ruuan teko on jäänyt nollille ja tulee napattua vähän mitä sattuu.

Ärsyttää!

Mielen myrskyjä oikeastaan ei ole, joten uskon tämän olevan yleisesti ottaen harmaudesta kiinni. Harmaudenkin keskellä olen kokenut onnea elämästäni, joten murheiden en tähän usko olevan syynä.

Kulunut viikko on ollut kaikkea muuta kuin elämäntapamuutokseen viittaava. Liikunta on ollut niin vähäistä, että keholla on kaikkea muuta kuin hyvä olo. Olen minä ratsastanut ja koiran kanssa metsässä sieniä noukkinut. Siihen se sitten jääkin. Hikiliikunta puuttuu.

Huomaan taas, että liikunta ja syöminen kulkevat käsi kädessä. Jos en liiku on ruokailukin mitä sattuu. Jos taas liikun ei epäterveellistä ruokaa tee mieli. Kyllä ihmisen keho kaipaa liikuntaa!

Jospa tämän myötä taas saisin uutta puhtia ja muistaisin sitä vettäkin sitten juoda? Vesi vanhin voitehista - sanovat viisaat ja ovat kyllä oikeassa.

Pari sanaa eri aiheesta...

Viime aikoina olen hyvin usein havahtunut siihen ajatukseen, että olen suunnattoman onnellinen parisuhteestani. Olen ja elän tässä hetkessä. Kohta on tosin lähdettävä töihin, joten hieman tämän hetken eläminen meinaa kadota työajatusten taakse ;).

Olen aina ollut sitä mieltä, että molemminpuolinen kunnioitus on yksi parisuhteen kulmakiviä. Kunnioitus pätee tietysti muissakin ihmissuhteissa. Minä kunnioitan, arvostan ja rakastan. Rakastin eilen, rakastan tänään ja rakastan huomenna. Tulevasta ei toki kukaan koskaan tiedä, mutta niin kauan kuin on rakkautta on myös toivoa <3

maanantai 8. lokakuuta 2012

Oivallus minusta

Olin koulutuksessa, jonka aiheena oli syömishäiriöt. Sain oivalluksen siitä mikä minun elämässäni on muuttunut.

Minulla ei siis ole syömishäiriötä, mutta suhteeni ruokaan/herkkuihin ei ole koskaan ollut terve. Ennen kuvittelin, että olisin laihana onnellisempi.

En enää kuvittele niin.

Olen kasvanut ihmisenä vuosien varrella ja elämäni on tasaantunut merkittävästi. Eräänä iltana nukkumaan käydessäni tunsin suunnatonta onnea. Onnea miehestäni vieressäni, onnea kodista, työstä, eläimistä, ystävistä - elämästä.

En enää kuvittele muuttuvani onnellisemmaksi painonpudotuksen myötä. Kuvittelen elämäntapamuutoksen olevan asia, joka lisää hyvää oloa sekä terveyttä. Minulla ei ole tarvetta muuttua sen mukana ihmisenä sillä alan vähitellen pitää siitä millaiseksi elämä on minut muokannut.

Olen hankala ja tempperamenttinen ihminen, mutta oikeastaan pidän siitäkin - elämäni (tai kenenkään muunkaan elämä :D) ei ainakaan ole tylsää.

Uskon tämän oivalluksen itsestäni olevan merkittävä askel.

On suuri asia pysähtyä minuutensa äärelle ja huomata, että on selättänyt monet haasteet...

...sen lisäksi, että monia on vielä jäljellä.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Haikeutta

Muutin tänne yli 3,5 vuotta sitten miehen perässä. Ystäviä ei ollut - miehen perhe oli tukiverkosto täällä.

Yksi tuttu täällä oli ennestään, mutta olimme olleet aiemmin lähinnä "moikkaustuttuja". Tunsimme toisemme koirapiireistä kun samaa rotua harrastamme. Koiraharrastuksen puitteissa treffasimme toisemme muuton jälkeen. Minulla oli omaa seuraa ja se oli kotiutumisen kannalta merkittävä asia. 3,5 vuoden aikana meistä on tullut läheisiä ja paljon asioita on jaettu kahvipöydän äärellä tai koirien kanssa metsässä. Olen myös saanut seurata heidän elämänmuutostaan kun perheeseen tuli pieni poikalapsi kohta vuosi sitten <3

Nyt ilmassa on suunnatonta haikeutta sillä ystäväni perheineen muuttaa täältä pois. Eivät he kauas mene, mutta yli tunnin matkan päähän. Ei siis ole mahdollisuutta enää "piipahtaa" kahville.

Olo on suunnattoman haikea ja ikävä tulee olemaan kova . . .

Ensi viikolla vietämme läksiäiset. Lätkäpeli, saunaa, syömistä ja rakasta seuraa. Vaikea ajatella, että heidän kodissaan asuu kohta joku muu. Ne seinät pitää sisällään aika monta tarinaa <3

Kingikö ;D ?

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

"Makkara-Maija...

...alas tulla!" Kannusti liikunnanopettaja/luokanvalvoja minua ala-asteen liikuntatunnilla kun jäin "rapukävelyssä" muista jälkeen. En ollut niinkään kömpelö, mutta olin muita isokokoisempi ja siksi hitaampi.

Lukuisat kerrat sovituskopissa -> ei mahdu, ei istu, ei näytä hyvältä... Talvivaatteista nauttiminen kun itsensä saa verhota ja haastavat kesävaatteet, joilla itsensä verhoaminen ei onnistu.

Peilikuvan katsominen ja joka kerta sen toteaminen, ettei kuva miellytä.

Jatkuvasti eri tilanteissa muiden varjoon jääminen. Yhteiskunnan paineet ovat kovat. On vain kaksi vaihtoehtoa: hyväksy se mitä olet tai muuta sitä. Uskon, että valinta riippuu henkilön taustoista ja mitkä kaikki asiat tilanteeseen ovat johtaneet.

Aasinsillan kautta asiaan.

Suhtautumiseni ruokaan ei koskaan ole ollut kovin tervettä. Etenkin herkut ovat akilleen kantapää. Ne tuottavat mielihyvää. Tunnustaudun mielihyväsyöjäksi. Haen makeasta nautintoa. Ruokaan samanlaista suhdetta ei ole.

Olen riippuvuuksiin taipuvainen ihminen. Elämässäni olleita riippuvuuksia: tupakka, lukeminen, kirjoittaminen, neulominen, tietokone, suklaa, hiilarit, sokeri, kynsien pureskelu... Siinä nyt ainakin jokusia.

Syömiseen ei ole koskaan liittynyt ahmimista tai syömättä jättämistä. Olen kuitenkin salaillut herkutteluani. Lapsuudessani isä katsoi herkkujen syömistä pahalla - saattoipa toisinaan nälviäkin. Poikkeuksen tekivät sipsit, joita satunnaisesti sain. Karkit söin salassa. Jos ostin karkkia ja vein sitä kotiin oli kiire saada karkit syötyä. Salaamisesta tuli tapa ja tilaisuus teki varkaan herkuttelun suhteen.

Sykettä nostavaa liikuntaa harrastan harvoin, mutta hyötyliikuntaa päivittäin. Aika/raha ei riitä jumpissa käymiseen. Syön silti liikaa - en kuluta sitä mitä syön. Syön myös aivan liian usein: "Mä vaan ihan vähän tätä otan. Ei yksi pipari mitään haittaa."

Olet mitä syöt pitää paikkansa. Olen sokeria, hiilareita ja jatkuvaa syömistä täynnä. Kehoni on pumpattu täyteen keinotekoisia aineita, jotka tekevät keholle pelkästään huonoa.

Kotiruokaa meillä sentään suositaan.

Olen kantanut liikakiloja mukanani läpi elämän. Nyt on aika tehdä muutos - elämäntapamuutos, joka johtaa kohtuuteen ja terveellisyyteen. Elämäntapamuutos, jossa herkuttelu on sallittua, mutta se vaatii vastapainokseen terveelliset ruokailutottumukset. On aika alkaa syödä elääkseen eikä elää syödäkseen. En tavoittele langanlaihaa kroppaa, jossa ei rasvaa näy vaan tavoittelen sopusuhtaista olomuotoa, jossa minun on hyvä olla. Haaveeni on todeta sovituskopissa vaatteiden istuvan.

Miksi teen tästä julkista? Siksi, etten voi salata asioita itseltänikään. Jos joku lukija nyt ajattelee, että taas on yksi nuori ihminen joutunut yhteiskunnan uhriksi, hän on väärässä. Pyrin vain terveellisempään elämään.

Onhan muutosta vuosien varrella toki tapahtunutkin jo parempaan suuntaan, mutta nyt on aika muuttaa elämäntavat.

YO-juhlat vuonna 2004


Laivareissulla viime viikonloppuna 10+ kg pienempänä

Askel kerrallaan tulevaa kohti...

maanantai 1. lokakuuta 2012

(Mini)Loma isolla ällällä!

Ihan fakta on, että arjesta on joskus päästävä irti - se tuli jälleen todettua. Lauantaina päivällä treffasin ystävän kaupungissa. Kävimme hieman kaupoissa ja syömässä ennen linja-auton lähtöä Turkuun. Matkahan alkoi vallan lystikkäästi kun jo eläkeikää lähestyvä bussikuski ei löytänyt meitä listalta. Me olimme vain kyytiläisiä emmekä matkatoimiston listalla. Pääsimme kuitenkin kyytiin, kävimme bussissa varaamassa paikat ja palasimme samantien ulos jalkoja oikomaan vielä hetkeksi. Bussikuski kääntyi kyselemään ketä olemme ja olemmeko tulossa kyytiin. Mitä?! Vajaa viisi minuuttia sitten hän yritti etsiä meitä listalta.. Eipä se kai mitään, että lähdön jälkeen kuski ajaessa lueskeli matkustajalistoja auton seilatessa viivojen välissä. Tähän kohtaa huomio, etten mä edes ole arka kyydittävä!

Yhden pysähdyksen taktiikalla päästiin perille Turkuun.

Marssittiin lähtöselvitykseen ja tyrkättiin virkailijalle Vikingin matkalahjakortti käteen. Omakätisesti olin siihen kirjoitellut varausnumeron. Virkailija siinä hetken ihmettelee ja toteaa, että "tämä teidän risteily on varattu kuukautta aikaisemmin eli elokuulle". Sydän jätti muutamat lyönnit välistä. Kaivoin taskusta tulostamani varauslapun, jossa luki 29.9. ja annoin sen virkailijalle. Kirjoittamani varausnumero oli väärä, mutta lapussa oikea :D. Eipä siis hätää - risteilylle päästiin! Muistettiin, että varasimme ensin vahingossa elokuulle risteilyn, jonka peruimme samantien ja muutimme syyskuuksi. En vain ollut huomannut vaihtaa varausnumeroa lahjakortiin. Sattuuhan noita :D.

Laivaannousun jälkeen reissu jatkui todella rentouttavana! Frederik oli vetänyt paikalle erään vähemmistön edustajia ja melko hämmentyneinä seurasimme heidän käytöstään. En itse tunnustaudu rasistiksi millään tavalla, mutta olen sitä mieltä, että kunnioitusta muita kohtaan täytyy löytyä. Ihme, ettei keneenkään sattunut! Olipahan kuitenkin mielenkiintoista seurata illan tapahtumia tovi jos toinenkin. Kaikenlaista kulkijaa mahtui mukaan :D.

Aamulla ensimmäinen aistimus silmät avatessa oli silmiä kirvelevä skeidan haju :D. Siivoojat tuntuivat touhuavan käytävällä ahkerasti, joten liekö joku unohtanut vessan sijainnin tai pönttö tulvinut yli. Jestas, että meitä nauratti! Lisätorkkujen aikana haisuli oli onneksi haihtunut. Oli siis vallan mukavaa pötkötellä ja höpötellä hyvät tovit heräämisen jälkeen. Samalla sai ihmetellä Ruotsin kaunista saaristoa ikkunasta. Mahtavuutta oli kiireettömyys!

Paluumatkalla söimme buffetissa pitkän kaavan kautta. Kahdessa tunnissa ihminen ehtii rauhallisellakin tahdilla ahtamaan sisuksiinsa melkoisen määrän ruokaa! Ehkä joskus lapsena olen viimeksi käynyt laivan buffetissa. Nyt siitä osasi nauttia hieman eri tavalla ;).

Paluumatka sisälsi myös shoppailua, päivälepoa ja ihmisten ihmettelyä sekä musiikkitarjonnasta nauttimista.

Kotimatka osoitti elämän todellisuutta kun eräskin nuorehko herrasmies sormus nimettömässään kehuskeli panoreissulla käyneensä ja antaneensa toisen naisen kaverille kun ei sillä ollut...

Vietimme kertakaikkisen rentouttavan hyvän mielen risteilyn! Tämä oli todellinen irtiotto arjesta ja palatessamme tuntui kuin olisimme olleet reissussa pidempään. Olo oli levännyt, virkistynyt ja rentoutunut.

Kumpikin tahoillamme kömmimme yöllä tyytyväisenä oman miehen viereen nukkumaan ja taatusi totesimme olevamme onnellisia <3


 Satama illalla laivan lähtiessä.

 Ruotsin saaristoa.




 Toinen Viikkari kurvasi samalle reitille (ikkunan läpi kuvattu).

Viimeinen taisto jälkiruuan parissa :D