tiistai 27. marraskuuta 2012

Joulun odotusta

Monta vuotta meni niin, että joulu ei tuntunut miltään. Laitoin jouluvalot ym. rekvisiitan lähinnä siksi, että ne kuuluu laittaa.

Vuosi sitten löysin jostain enemmän joulun tunnelmaa.

Tänä vuonna olenkin jo asentanut joululiinat, -valot ja keittiöön verhot - viikko etuajassa :D. Tontut tosin saavat vielä odottaa laatikossa. Kuin tilauksesta on tällä viikolla tulossa lunta! Mä olen sitä mieltä, että lumi kuuluu talveen ja jouluun. PISTE.

Joululahjahysteriaa ei ole. Yhtään lahjaa en ole vielä hankkinut. Lahjojen hankkiminen on meillä muutenkin hyvin vähäistä. Suuria ja näyttäviä lahjoja ei hankita, mutta tarpeellisia ja käytännöllisiä pikkujuttuja annetaan. Joulu on aikaa läheisten kanssa.

Mun joulun kruunaa vieläpä työvuoroon ilmestynyt kuuden päivän jouluvapaa :). Voi pojat! Se menee jo lomasta.

Lupaan nyt itselleni, että parhaani mukaan yritän tämän joulunalusajan rauhoittua ja nauttia. Olen kärsinyt siitä miten joudun aikatauluttamaan elämääni jatkuvasti. Sen täytyy muuttua. Minä tarvitsen muutosta. Muutos on uuden alku :).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti