torstai 27. joulukuuta 2012

Paluu arkeen

Tunnelma on jotenkin jopa vähän haikea. Joulu meni liian nopeasti. Eilen oli ensimmäinen (vapaa 5/6) päivä kun ei tarvinnut kiirehtiä minnekään. Oli toki ohjelmaa, mutta pitkälle iltapäivään sai olla ihan rauhassa - töpsytellä fleecehousuissa menemään, katsoa telkkaria ja tehdä villasukkaa.

Oma arkeni alkaa huomenna, mutta fiilis on nyt ihan erilainen kun mies on jo töissä.

Ei joulun kuulu olla kiireen aikaa vaan rauhoittumisen aikaa. Onneksi kuitenkin eilinen oli niin leppoisa! Sen voimin kyllä jaksaa :).

Joulun aikataulutuksesta kuitenkin poiki ajatus, että ehkä joku vuosi vietämmekin joulua kotona ja sukulaiset saavat halutessaan tulla käymään meillä. Katsotaan toteutuuko vai jääkö ajatukseksi.

Lahjuksista päätellen koko ensi vuosi täytyy olla kiltisti - oli pukki hieman villiintynyt. Yhden toiveen olin esittänyt ja sekin kyllä toteutui; pukki toi uuden pienen putkikassin, johon on näppärä pakata esim. yövuorossa tarvittavat kamppeet :).

Nainen kuvastimessa: Sitä yöpaitaa ei tullut, mutta kirjoja - niitä tuli!

Yllä olevassa kuvassa suklaakakku - aaton jälkkäri. Joulupäivänä nautittiin saman tekijän sacherkakkua. Kakkujen tekijän kotisivut, joilta muuten löytyy kuva sacherkakustakin: Tekila's Bakery. Suuret kiitokset Kirsi kakuista - sun luovuus on kyllä vertaansa vailla :).






sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Kuin lapset konsanaan

"Älä kurki!" "Tolle kaapille EI saa mennä!" "Ai tällekö?" "Et mene sinne kaapille!" "Älä ite mene!"

Tätä rataa noudatteli eilisen illan "keskustelu" isännän kanssa. Onko vaikeaa ymmärtää, että aaton odotus on lapsille hieman hankalaa jos se on sitä joskus vähän vanhemmillekin ;) ?

Minäkö muka utelias?! En tunnusta mitään!

Lahjoissa parasta on kuitenkin niiden hankkiminen ja antaminen. On niin jännittävää mitä toinen mahtaa saamastaan pitää. Antamisen iloa parhaimmillaan :).

Tänään on vielä kiireinen päivä, mutta sitten saa asettua. Minun jouluuni kuuluu tallitöitä, ulkoilua, syömistä, telkkua ja läheisiä ihmisiä. Kaukana ovat ne joulut kun ehti olla olla yökkäri päällä koko päivän ;). Jospa kuitenkin pienen häivähdyksen leppoisasta ajasta saisin.

torstai 20. joulukuuta 2012

Irtaantumisia

Viime viikonloppuna kävin työn puolesta hakemassa yhtä lasta sukulaisten luota. Parkkeerasin auton ja lähdin kävelemään läpi kerrostalon pihan. Yhtäkkiä näin itseni ja elämäni kuin ulkopuolelta. Siinä minä sitten kävelin. Kävelin siinä elämääni ohjaavien valintojen takia. Koulut on käyty ja työelämä alkanut. Olin siinä se ihminen, jota odotetaan hakemaan lasta. Työminä kulki pitkin pihaa. Takana olevia vuosia on lähemmäs 30 kuin 20 ja sinä aikana olen tainnut kasvaa isoksi.

Mikä sinusta tulee isona? Tuo kysymys alkaa tuntua jo aika etäiseltä. Taidan olla jo iso...

Näitä "irtaantumisia" on viime aikoina tullut enemmänkin. Taisin jo joskus aiemmin kirjoittaa niistä hetkistä kun esim. ruokaa laittaessani olen havahtunut samanlaiseen tunteeseen. Ratkaisut elämässäni ovat tuoneet minut tänne - kotiin.

Ennen työpäivänä tapahtunutta kokemusta edellinen kerta oli joulukortteja kirjoittaessa. Kirjoitin vanhempieni (lapsuudenkotini) osoitetta korttiin. Se muuttui vain vanhempieni osoitteeksi. Se ei tuntunut enää niin läheiseltä kuin aiemmin. Jälleen seurasin tilannetta kuin ulkopuolelta...

Merkillisiä hetkiä, jotka auttavat hahmottamaan omaa elämää.

Ehkä sitä näin joulun alla tuntee itsensä tavallistakin tunteellisemmaksi  - jos mahdollista (nimim. itkin Vain Elämää -sarjaa seuratessani) :D. Vähän hirvittää kun tämä joulu tulee niin äkkiä enkä ole ehtinyt nauttia. Kai tämäkin on osa isoksi kasvamista.

Kotikin tuntuu nyt niin kovin rakkaalta <3. En mitenkään voisi kuvitella lähteväni jouluksi vaikkapa ulkomaille. Sunnuntaina odottaa vielä kodin siivous ja sitten saan vain olla. Mielettömän hyvä mieli!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Auttava käsi

Tänään yövuoron jälkeen kipaisin kotimatkalla hankkimassa pari joululahjaa ja ostamassa kaksi postituspussia. Olin kuullut, että tänään olisi viimeinen päivä postittaa paketit, jotta ne ehtivät perille. Varmistin asian pusseja hakiessani.

Paketit eivät ehtisi perille.

K r i i s i .

Jos kyse olisi aikuisista ihmisistä - ei sillä niin väliä, mutta kun tarkoitus oli saada paketit pukinkonttiin. Kummityttöjen lahjat. Toinen kummitytöistä on sitä mieltä, että joulupukki on olemassa. Ja onhan se.. Ihan varmasti!

Hetken siinä sitten pohdin mitä tilanteelle tekisin. Päivitys facebookkiin ja parin tunnin sisällä oli tarjoutunut kolme mahdollista kyytiä paketeille.

Pieni asia, joka tuotti suunnattoman hyvän mielen. Asiaa entistäkin merkityksellisemmäksi teki se, ettei kukaan ihmisistä ollut sellainen ihminen, jonka kanssa tulisi oltua aktiivisesti yhteydessä. Silti he olivat valmiita auttamaan pienten tyttöjen paketit perille :).

Tuli j o u l u m i e l i !

Kaksi työvuoroa jäljellä ja sitten koittaisi kuusi päivää vapaata :). Voi miten niitä odotan! Viikonloppuna hoidan arjen askareet alta ja sitten nautin!

Rakastan tätä joululaulua!

Jospa viimein jouluna saisin otettua jokusia uusia kuviakin - auringonkin pitäisi pian pilkistellä. Minulla kun ei järkkäriä ole täytyy valaistus olla kunnossa :).


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Taas sama aihe!

Kiire... Taas kiire... Taas paljon tekemistä... Onko joulukiireet? Ei ole, koska mennään tosi pienellä profiililla kaikkien juttujen kanssa ja kaksi päivää ollaan valmiissa pöydissä.

Mutta sitä kaikkea muuta tekemistä on niin paljon, ettei jää aikaa rauhoittua joulun äärelle. Kohta sitä sitten taas huomaa, että joulu meni jo! Ei ei ei! Ennnnn suostu!

Mulla on yksi kiireetön vapaapäivä ennen jouluvapaiden pitkää putkea. Se vapaapäivä on tuleva sunnuntai. Nyt minä vannon kautta kiven ja kannon, että en sovi mitään kenenkään kanssa sille päivälle! Teen niitä asioita mitkä täytyy tehdä ja muuten istahdan vaikka sukkapuikkojen kanssa sohvalle :).

Kaikki kivat asiat menevät ohi aina liian nopeasti. Niiden odottaminen tuntuu pitkäveteiseltä ja sitten yhdessä humauksessa tapahtumat ovatkin jo takana. Ehkä tavallaan pelkään niin käyvän elämänkin kanssa kun aikaa pysähtymiselle ei ole. Lennän paikasta toiseen kellon kanssa päivästä ja viikosta toiseen. Hups vaan ja elämä menee ohi! Hurjaa. Ei kannattais, koska elämä oikeastaan on ihan kivaa :).

Tästä talvesta mä nautin :). Olen suunnattoman iloinen siitä, että joulusta on tulossa valkea! Olen ehkä pari kertaa saattanut päästää suustani pienen kitinän, joka muotoutuisi jotenkin näin: "Vitsi kun on kyllllllllmä!", mutta sitä ei lasketa. Lunta on ihan kaikkialla ja säätiedotuksen mukaan sitä saadaan kyllä vielä lisääkin. Onneksi meillä on tarktori, jolla mies tekee lumityöt ;). No joku siellä jo huutelee, että hyötyliikuntaa! Ajattelen tässä kohtaa kuitenkin miehen parasta kun se niin kovin tykkää ajella traktorilla, etten toki voi sitä iloa häneltä viedä ;).

Mitenkä siis elämäntapamuutos etenee? Heikosti. Jos mä sitten joulun jälkeen? Ei vaan. Olo on kun joulukinkulla - mitä isompi sen parempi. Eiku...?! Olen ollut tosi väsynyt eikä energiaa sen enempää liikkumiseen kuin ruokavalion vahtimiseenkaan ole jäänyt. Jep - tää on noidankehä. Oikean ruokavalion ja säännöllisen sykettä nostavan liikunnan puute tekee väsyneeksi. Kyllähän mä säännöllisesti liikun mm. ratsastaessa, mutta se on eri asia vaikka siinäkin tulee hiki. Huomaan kuitenkin, että motivaatio alkaa löytyä - se kun on ollut täysin kadoksissa jo pidemmän aikaa ja tilalla on ollut rempseä hällä väliä -asenne.

Tää vähän rönsyilee, mutta kun tuli vielä mieleen... Olen tässä hämmästellyt miten paljon voi ikävöidä ystävää. Kirjoitin aiemmin ystävästäni, joka perheineen muutti täältä pois loka-marraskuun vaihteessa. 1,5 kuukautta pian mennyt, jonka aikana emme ole nähneet. Naamakirja paljasti eräänä päivänä ihania kuvia kohta vuoden ikäisestä pojasta ja kyyneleet nousivat silmiin. Sitä ehti jo tottua, että on helppo nähdä ja nyt on kolo elämässä. Eihän ihmiset mihinkään katoa, mutta on se eri asia nähdä kuvia kuin nähdä ihmisiä. Ai miksen mene käymään? Kalenterien sovittaminen yhteen ei näytä olevan kovin helppoa... On sitä jo yritetty, muttei ole vielä onnistunut. Pian - ihan varmasti pian!

Lukijoita tuntuu blogissa käyvän, mutta vain kuusi on uskaltautunut ilmoittautua lukijaksi ;). Saa toki salaakin lukea - ei se mitään haittaa, mutta olisihan se kiva tietää ketkä ovat blogista innostuneet. Kiitos siitä, että jaksatte kerta toisensa jälkeen palata takaisin!


perjantai 7. joulukuuta 2012

Nuoruus

En ollut koskaan kuullut tätä Katri Helenan kappaletta.. Kuulin tämän ensimmäistä kertaa Vain Elämää ohjelmassa ja pidin Jari Sillanpään versiosta kovasti.

Päivä päivältä tämän kappaleen ymmärtää paremmin :).

Tähän ei taida olla mitään lisättävää...

tiistai 4. joulukuuta 2012

Hiljaisempi arki

Hiljaisuus
on äänistä ylivoimaisesti paras
Hiljaisuutta ei ole olemassa
ja siksi me emme
tule toimeen ilman sitä
Ilman hiljaisuutta
ei kuule
sitä ainoaa ääntä
jota on syytä kuunnella:
hiljaisuutta
Se kertoo mitä tehdä ja minne mennä
ja miksi
ja mitä muuta me emme
janoa täällä kuulla
Milloinkaan emme kuule toisiamme
niin hyvin
kuin hitaina hiljaisina iltoina
kun istumme pitkään kaksin
ja kuuntelemme hiljaisuutta.
- Tommy Tabermann

Olen alkanut pitää hiljaisuudesta. Oli aika, jolloin kuuntelin aina musiikkia, tv-oli päällä, puhuin puhelimessa yms. Nykyisin tilanne on melko toinen. Tällä hetkellä vanhan läppärini hurina ja toisen, lähelläni nukkuvan koiran hengitys on ainoat kuuluvat äänet. Välillä jokin kodinkone naksahtaa.

Pari iltaa sitten mietin tätä samaa asiaa kun hiljaisuuden vallitessa leivoin joulutorttuja. En laittanut päälle sen enempää stereoita kuin radiota tai tv:tä. En kaivannut enempää ääniärsykkeitä.

Niin pitkälle en vielä ole päässyt, että istuisin hiljaisuudessa ja olisin vain ajatusteni kanssa. Jokin virike minulla yleensä on - niinkuin nyt tämä tietokone ja blogin kirjoitus.

Tähän samaan aiheeseen varmaankin liittyy se kuinka kotona viihtyviä ihmisiä miehen kanssa olemme. Perjantai- tai lauantai-iltana ei tule tunnetta, että pitäisi päästä "ihmisten ilmoille" vilinään ja meteliin. Ei se mikään kammotus ole ja ihan mielelläni olen perjataina työporukan pikkujouluihin lähdössä :).

Muistan meidän joskus tätä ystävän kanssa miettineen; mistä johtuu, että kaipaa hiljaisuutta niin paljon enemmän. Taisimme tulla siihen tulokseen, että kun työkseen tekee sosiaalista työtä ja puhuu koko ajan, kaipaa vastapainoksi hiljaisuutta ja rauhaa. Uskon kyllä tähän teoriaan siitäkin huolimatta, että olen äärimmäisen sosiaalinen ja puhelias ihminen. Kai raja joskus tulee vastaan..

En mä hiljaisuuden keskellä kuitenkaan vaella. Autossakin on aina radio päällä tai puhun puhelimessa. Itseasiassa hoidan sosiaaliset suhteet kauempana asuviin ihmisiin pääasiallisesti "pitkien" työmatkojen aikana. Tämä mahdollistaa kodin ja oman ajan rauhoittamisen. Niin ja te ystäväni, jotka tätä luette: En koe kanssanne puhumista rasitteeksi - tästä on vain muodostunut jo tapa :). 

Joskus ennen muuten lauloinkin jatkuvasti. Nyt en muista koska viimeksi olisin laulanut. Jokin on siis selvästi muuttunut...

Hiljaisempi arki voi tarkoittaa konkreettisen hiljasuuden lisäksi myös elämän rauhoittamista. Aikataulutus ja kalenterin vahtiminen eivät ole minua varten. Kuten aiemminkin olen sanonut, on asialle tehtävä jotain. Tulossa olevat kolme vapaapäivääkin on jo suunniteltu valmiiksi... Tarttis varmaan tehdä jotain ja oikeasti tarttua hiljaisempaan elämään.

Taidanpa tästä lähteä töihin hoitelemaan niitä sosiaalisia suhteita ;).

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Harmimielestä eroon

Aina ei ole hyvä päivä - minulla ainakaan. Jos aina olisi harmimieli, olisi elämä kovin kurjaa. Tämä päivä käynnistyi jotenkin takkuisesti ja harmimieli oli läsnä...

Olennaista kai on se miten harmimielen saa käännettyä ilomieleksi. Harmimielelläkin saa olla. Olen ehdottomasti sitä, että aina ei ole pakko olla iloinen. Joskus saa murjottaakin. Kunhan ei vaan murjota kovin kauan!

Harmimielen aikana suuntasin tallille, satuloin pollen ja suuntasin talviseen maastoon. Harmimieli unohtui kun rauhassa pollen kanssa kuljeksittiin tunnin verran metsätietä pitkin. Aurinkokin pilkisti pilvien välistä eikä haitannut vaikka varpaita ja nenänpäätä yritti viima kipristellä. Pidän luonnosta, jonka lumi on taas muuttanut talviseksi tauluksi <3

En inhoa talvea. Talvinen luonto on mielettömän kaunis. Eilen kävin kaupungissa laittamassa talvivaatetuksen kuntoon. Mukaan tarttui elämäni ensimmäinen untuvatakki ja ihanat talvikengät. En aio palella tänä talvena :).

Koira palelee. Se ei tahdo ulos kuin pikaisesti vaikka pakkasta on hieman yli -10. Se vetäytyy nukkumaan omalle patjalleen olohuoneen nurkkuun ja luultavasti näkee unia kesästä.

Pimeydestä minä en pidä. Lumi tuo kuitenkin vähän valoa. Täällä meillä on paljon ilveksiä, joten pimeällä pysyttelen ihan kotipihassa sen sijaan, että kulkisin pitkin tietä - metsästä puhumattakaan. Ajatus niistä ei ole kiva vaikka ne pääsääntöisesti karkuun menevätkin. Paitsi täällä missä niiltä alkaa olla luontainen ruoka loppu...

Kuvat arkistojen kätköistä ehkä viime talvelta?

Kohta koira täytyy taas pukea näin jos aion sen kanssa liikkua ulkona.

Hups.. Hieman lipsahti aiheen viereen :). Tervetuloa kuitenkin talvi - minä pidän sinusta!