tiistai 5. helmikuuta 2013

Minuudesta

Samaan aikaan kun olen entistä varmempi itsestäni, olen kuitenkin hukassa. En ole hukassa niin, että kokisin suurta epävarmuutta elämässäni. Olen kai vähän kuin eksynyt tutkimusmatkalle omaan elämääni.

Viime päivinä olen pohtinut paljon sitä kuka minä olen ja mihin oikeasti kuulun. Ystäväpiiri on suureksi osaksi muuttunut ja toisaalta tuntuu, ettei tänne ole neljässä vuodessa syntynyt vakaita, pysyviä, ystävyyssuhteita. Tai oikeastaan on.. Silti tuntuu, että jotain puuttuu. Ehkä se mitä puuttuu on ystävät, jotka piipahtavat kylään. Niitä ei ole. Toisaalta taas täytyy ymmärtää se, että ikää kun tulee lisää, elämäntilanteet muuttuvat eikä aikaa piipahduksille enää ole. Olenhan itsekin jatkuvasti menossa...

On toki yhteisöjä, joihin kuulun; työyhteisö, harrastusyhteisö ja perheyhteisö. Silti toisinaan tuntuu, etten kuulu oikein mihinkään.

En kuitenkaan ole yksinäinen. Mitä sekään oikeastaan tarkoittaa? Yksinäisyys voi kai olla fyysistä kuin psyykkistä. Joskus voi olla suuren väkijoukon keskellä ja silti kokea itsensä yksinäiseksi. Toisaalta taas yksi tärkeä ihmissuhde voi poistaa yksinäisyyden tunteen...

Olen rakentanut oman itseluottamukseni pitkältä työminäni kautta. Olen saanut kokea olevani hyvä työssäni ja olen löytänyt oman paikkani luontevasti. Työminäni kautta olen saanut rakennettua pohjan arkiminäni itseluottamukselle, koska pohjahan molemmissa rooleissa on sama - se olen minä. On muuten merkillistä miettiä miten eri tavoin yksi ja sama ihminen voi toimia. Mietin tässä sitä kuinka arkiminäni muokkautui ensin kiukkupussista sellaiseksi, jolle kaikki käy mitä muut haluavat, kun taas työminäni on tiukka ja johdonmukainen. Heh... Arvatkaapas... Arkiminälle ei enää käy kaikki mitä muut haluavat ;D.

Luulenpa, että olisin nyt hukassa jos työni otettaisiin minulta pois. Kadottaisin suuren osan identiteettiäni. Kadottaisin jotain, missä olen hyvä. En ole elämäni aikana kovin montaa kertaa kokenut olevani jossain hyvä. Mitä jäisi jos työrooli otettaisiin pois? Varmasti paljonkin, mutta joutuisin rakentamaan käsitykseni itseäni uudelleen.

Suuri merkitys minäkuvani muokkaantumisessa on myös avopuolisollani. Olen saanut olla eri mieltä, olen saanut olla oma itseni, olen saanut palautetta siitä, että "on ärsyttävää kun kaikki aina käy", olen saanut olla väärässä ja olen myös saanut olla oikeassa. Olen lunastanut paikkani tässä parisuhteessa. Kuulostaako siltä, että toinen on ylijumala, jolta pitää lunastaa paikka? Sitä tämä ei tarkoita. Kuka meistä ottaisi täysin vieraan ihmisen avosylin vastaan? Eikö paikkansa pidä aina lunastaa? Emmekö itsekin tutkaile uutta tuttavuutta ja pohdi millainen ihminen hän on? Annamme myös toiselle mahdollisuuden lunastaa oman paikkansa.

Neljässä vuodessa itseluottamukseni ja arvostukseni itseäni kohtaan on kasvanut merkittävästi. Tasapaino elämään on löytynyt. Siitä huolimatta olen tällä hetkellä hieman eksyksissä ja muokkaan käsitystäni itsestäni. Voin kuitenkin turvallisesti tehdä tätä tutkimusmatkaa, koska elämäni on turvallista. Jos elämäni olisi epävakaata ja turvatonta, olisi itsensä etsiminen varmasti paljon pelottavampaa.

En tiedä oliko tässä kirjoituksessa mitään tolkkua. Ajatusten syytäminen ymmärrettävään muotoon ei ehkä oikein onnistunut tällä kertaa ;D. Koin kuitenkin tarvetta kirjoittaa ja siinä niitä kirjaimia nyt seisoo - yksi toisensa perässä, sanoja muodostaen.

Pisteeksi i:n päälle onkin syytä toivottaa hyvää Runebergin päivää!

6 kommenttia:

  1. Oli tekstissäsi tolkkua, se kertoo että teet aktiivisesti itsetutkiskelua...=)

    Itsetutkiskelu on tutkimusretki, seikkailu omaan itseen ja sisäiseen maailmaansa. Sanotaan sen lisääntyvän 30 tai 40 vuoden rajapyykin lähestyessä.

    Niin kävi minullekin. Pohdin ja tutkailen, mietiskelen ja tuumailen. Välillä tunnen eteneväni, sitten otan takapakkia ja eksyn. Toisinaan koen oivaltavani ja sitten taas huomaan, kuinka vähän ymmärränkään. Mutta mielenkiintoista se on ja jos löytää jonkun, jonka kanssa jakaa ajatuksiaan asiasta - se on vielä kiintoisampaa.

    Mukavaa talvipäivää myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri noin! Kiteytit asian tuohon lyhyeen viestiin. Tästä erityisesti tykkään: "Toisinaan koen oivaltavani ja sitten taas huomaan, kuinka vähän ymmärränkään."

      On onni saada jakaa asioita toisen kanssa - puolison tai ystävän. Se antaa näkemystä ja opettaa kuuntelemaan sekä kuulemaan toista. Oikeastaan siinä oppii kuulemaan itseäänkin taas paremmin.

      Kiitos :).

      Poista
  2. Kiinnostavaa pohdintaa, ja itsetutkiskelu on aina hyväksi - tai no okei, ei ihan aina, jos keskittyy liikaa oman itsen vatvontaan ja unohtaa elää, mutta sopivissa määrin pohdinta on taatusti tärkeä juttu :) Kukapa ei haluaisi tuntea itseään ja ymmärtää, miksi on sellainen kuin on... ja pohdiskeltavaa onneksi riittää aina, sillä kyllähän me kaikki muutummekin ajan myötä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanna kommentista!

      Elämistä ei pidä unohtaa. Ihan klisee, mutta niiiiin totta on se, että meillä todella on tämä yksi elämä. Kun sitä itsetutkiskelua tekee niin huomaa elämän muuttuvan merkityksellisemmäksi :).
      Kaikki eivät toki kaipaa elämäänsä pohdiskelua, mutta minä en osaisi elää ilman sitä. Elämä tuntuisi jotekin tyhjältä...

      Poista
  3. Minä ajattelen niin, että itsensä ymmärtäminen tai tunteminen täydellisesti ei ole koskaan mahdollista. Että se on matka, joka kestää läpi elämän. Ja että jokainen vuorovaikutuksellinen kohtaaminen toisen ihmisen kanssa, varsinkin ystävyyssihteissa, parisuhteissa tai työkaveruudessa muuttaa sinua ihmisenä. Et ole enää se sama, joka olit ennen suhdetta, kohtaamista.

    Tunnen niin samnakaltaisia tunteita sinun kanssasi tuon yksinäisyyden suhteen. Minulla on paljon aikuisiällä luotua syviäkin ihmissuhteita, mutta lapsuudesta kukaan silloinen paras ystäväni ei lukeudu enää tuttavapiiriini. Jotenkin myös se "aikuistumisen prosessi" minun kohdallani on näkynyt myös siinä miten ystävyyssuhteita pidän yllä. En enää ahdistu siitä, jos en viikottain näe tai soittele ystävieni kanssa. Silti kun jutellaan tai nähdään jutut jatkuu siitä mihin viime kerralla jäätiin.

    Matka itseesi on hyvässä vauhdissa, onnea tiellesi :=)

    Oikein ihanaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Silti kun jutellaan tai nähdään jutut jatkuu siitä mihin viime kerralla jäätiin." Tämä on mielestäni sitä aitoa ystävyyttä - iloa toisen seurasta!

      Kiitos ihanasta kommentistasi! Olen myös sitä mieltä, että ihminen muuttuu läpi elämän. Tai että ainakin pitäisi muuttua. Ei saa olla liian itsepintaisesti kiinni jossain opitussa vaan muutokselle on annettava mahdollisuus. Muutoksen ei tarvitse merkitä mitään huonoa vaan se voi olla jännittävä matka :).

      Kiitos!

      Poista