maanantai 18. maaliskuuta 2013

Aamun ajatuksia

Elämäni ensimmäinen talviloma alkaa olla jo aivan nurkalla. Torstaina on ensimmäinen lomapäivä ja töihin menen sitten pääsiäisen jälkeen, koska sain vielä pitkät vapaat loman perään! Kaikkiaan puolitoista viikkoa siis on aikaa ladata akkuja ja sen totisesti aion tehdä. Alkuvuosi on ollut melko tiukkatahtinen, että loma tulee tarpeeseen.

Lomasunnitelmia ei juurikaan ole. Vähän käydään sukuloimassa ja tarkoitus olisi ystäviäkin tavata, yhden yön reissuja pidempää matkaa ei ole suunnitteilla. Ulkoilua, hevostelua, koirailua... En taida tarvita muuta :).

Hieman kyllä harmittaa, että aurinko uhkaa kadota näkyvistä nyt kun lomani alkaa. En ole ehtinyt riittävästi nauttimaan näistä aurinkoisista kevätpäivistä. Kunpa edes osittain saisin auringon lomapäivieni iloksi!

Sitten pitäisi vielä osata olla ottamatta stressiä siitä, ettei saa stressata, koska on lomalla. Vähän sama kun ottaa stressi siitä, ettei saa unta! Silloin ei ainakaan uni tule. Eiköhän tämäkin taas tästä!

Pieniä ovat kuitenkin minun murheeni...

Aamun pysähdyttävin hetki on kun huomasin, että lauantain ja sunnuntain välisenä yönä auto-onnettomuudessa menehtynyt nuori perheenisä oli tuntemani ihmisen ystävä. Musertavinta on, että alle vuoden ikäinen lapsi jäi isättömäksi. Perheen äiti, puoliso, on vielä sairaalassa. Miten koskaan voi vastaavasta tilanteesta selvitä elämässä eteenpäin? 

Musertavaa ja epäreilua.... Heidän elämänsä perheenä on ollut vasta alussa...

Ei tästä elämästä todella koskaan tiedä. Eilinen on mennyt ja tämä päivä on käsillä nyt, mutta kaikki muu on yhtä suurta mysteeriä. Ei kuolemaa peläten voi elää, mutta kyllä elämästä täytyy nauttia. Sitä ei oikeasti tiedä ikinä milloin elämä voi saada musertavan käänteen.

Haluan kuitenkin toivottaa aurinkoista maanantaita! Toivottavasti päivä tuo kullekin mukanaan edes pilkahduksen hyvää.

2 kommenttia:

  1. Elämä voi todella yllättää, niin hyvässä kuin pahassa. Pitäisi aina elää tässä ja nyt ja kustakin hetkestä nauttien.

    Minullakin loma hiljalleen lähenee, lopultakin. Oikein aurinkoista ja rentouttavaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Ikinä ei elämästä tiedä. Paljon se tuo hyvääkin, mutta myös monta raskasta asiaa.

      Ihanaa! Nauti sinäkin lomastasi, rentoudu ja tee asioita, joille ei arkena ole riittävästi aikaa :).

      Poista