keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Hyvinvointiyhteiskunta

Olen seurannut uutisointia toukokuussa 2012 tapahtuneesta Eerika-tytön surmasta. Olen avannut uutiset ja lukenut ne läpi - myös tapahtumakuvaukset. Tiedän ihmisiä, jotka varmasti jättävät nuo jutut lukematta. He eivät halua tai uskalla kohdata niissä paljastuvia asioita tai ehkä rakkaus omia lapsia kohtaan saa aikaan sen, että juttujen lukeminen tuntuu liian pahalta. Olen sitä mieltä, että on jokaisen oma asia jättää uutisointi lukematta. Toisaalta taas on myös minun valintani, että luen uutisoinnit.

Eerikan kuolema on totisinta totta. Suuret aukot lastensuojelussa ovat totisinta totta. Pahoinvointi yhteiskunnassa. Lasten hätä. Aikuisten hätä. Julmuus. Niistä koostuu suomalainen hyvinvointiyhteiskunta - varsinainen lintukoto!

Teen itse työtä huostaanotettujen lasten/nuorten kanssa. Lasten kaltoinkohtelusta kertovat tarinat ovat olleet arkipäivää jo jokusen vuoden ajan. Jotenkin sitä pystyy ulkoistamaan itsensä tarinoista kadottamatta silti empatiakykyä. En usko, että sääli eheyttää ketään - empatia kylläkin ja kokemus välittämisestä. Auttajan puolestaan on suojattava oma jaksamisensa itsensä ulkoistamalla tai muuten auttajakin musertuu taakan alle.

Eerikan tapaus vetää kuitenkin hyvin hiljaiseksi. Päällimmäinen ajatus on, miten ihmeessä ihminen pystyy lasta kohtaan sellaiseen julmuuteen?

Kyllä ihminen itse on itsensä pahin vihollinen. Ihminen on myös toisen ihmisen pahin vihollinen. Päättäjät ja raha pyörittää maailmaa. Resursseja ennaltaehkäisyyn ja puuttumiseen ei ole. Sekö oli Eerikan elämän hinta? Ei ollut varaa ottaa huostaan? Ei ollut varaa paneutua asiaan? Tiedän itsekin, että lastensuojelu on helisemässä kun sosiaalityöntekijät kaatuvat työtaakan alle. Tällaista ei kuitenkaan saisi tapahtua - ei koskaan! Eerikasta oli useita lastensuojeluilmoituksia tehtynä myös virallisilta tahoilta (kuten koulu) ja silti kävi näin. Sitä on hyvin vaikea käsittää.

Hyvinvointiyhteiskunnassamme on paljon mätää! Ihan oikeasti rahaa syydetään EU:n myötä ulkomaille vaikka apua tarvittaisiin Suomessa. Onkohan niin, että hyvinvoivat päättäjät ummistavat silmänsä tällaisilta hengenvaarallisilta epäkohdilta? Onko taas niin, että lapsen piti kuolla ennen kuin asiat muuttuvat vai muuttuvatko sittenkään?

Puhutaan myös siitä miten mielenterveyspalvelut syövät rahaa. Onko ihme kun pahoinvointi yhteiskunnassa kasvaa? Mitä nuorempana väliintulo tehdään, sitä paremmat mahdollisuudet lapsella on selviytyä ehjään aikuisuuteen. Eikö siis olisi tärkeää suunnata erityisen vahvasti resursseja perheiden hyvinvointiin sekä lastensuojeluun, jotta lapsilla olisi mahdollisuus?

Jokaisen on myös syytä muistaa, että aikuisilla on velvollisuus auttaa ja puuttua! Kuten Eerikan tapauksesta huomaa, aina se ei auta, mutta on kuitenkin kannettava vastuuta. Älä sä puutu mun asioihin niin en mäkään sun -asenne on suomalaisissa jo tiukassa. Jokainen hoitakoon oman tonttinsa. Pitääkö lastenkin hoitaa oma tonttinsa? Lapsi on pohjattoman lojaali vanhempaansa kohtaan ja viimeiseen asti puolustuskyvyttömänä vaikenee.


Seuraava liittyy Eerikan pitkä-aikaiseen juoksuttamiseen pihalla:
 
"Yhden kerran naapuri kävi tarjoamassa tytölle vettä.
- Oli kuuma päivä. Näytti siltä, että hän oli nääntymäisillään. Emme kuitenkaan halunneet puuttua kun emme tietäneet mikä tilanne on." (Iltalehti 5.3.2013)


Ei muuta lisättävää...

2 kommenttia:

  1. Kirjoitat hyvin tärkeästä asiasta. Lapset ja nuoret ovat tulevaisuus ja heidän hyvinvointinsa ensiarvoisen tärkeää.

    Teet työtä huostaanotettujen lasten ja nuorten kanssa, arvostan työtäsi suuresti. Oletan, että työ on raskasta, mutta myös antoisaa. Voimia työhön ja voimaannuttavaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :).

      Työn raskautta ei osaa päivittäin ajatella eikä voikaan, koska muuten se olisi liikaa. Vastuu pitkällä aikavälillä on kuitenkin suuri ja kuormittava.

      Itsestään on pidettävä huolta - ihan jokaisen :).

      Poista