torstai 28. maaliskuuta 2013

Veispuukiton pääsiäinen

Olen koukuttanut itseni facebookiin. Tiedostan sen kyllä. Olen tosin sitä mieltä, että facebookissa on paljon hyvää. Kuitenkin siellä notkuminen on turhan aktiivista.

Kaikenkaikkiaan tämä elämä on sitä, että aina pitäisi olla tavoitettavissa. On sosiaalinen media, kännykät, sähköposti... Mitä vielä. Olen itse ihan samassa oravanpyörässä.

Myönnän, etten aina vastaa puhelimeen. En halua olla tavoitettavissa. Raahaan kuitenkin puhelinta mukaan lenkille, tallille, ratsastusreissulle jne. Tosin turvallisuusnäkökulma on merkittävin syy; jos jotain sattuu. Onneksi puhelimesta vielä löytyy asetus, jolla siitä saa äänet pois. Tällöin se on oikeasti mukana vain turvallisuuden takia. Jos puhelin unohtuu kotiin on olo lähinnä alaston.

Myönnän siis myös, että facebookin lisäksi olen koukuttanut itseni puhelimeeni.

Olen ehkä aika koukuttuvaa tyyppiä. Voin koukuttua kirjaan, villasukkien kutomiseen, puhelimeen, tietokoneeseen, herkkuihin... You name it! Addiktiot on tosin asia erikseen enkä niihin nyt lähde sen syvällisemmin.

Facebookiton pääsiäinen kuulostaa haastavalta, mutta ei mahdottomalta. Ehkä suurin ongelma on, että saatan unohtaa "lakon". On niin normaalia piipahtaa lärvikirjassa, että sen voi tehdä ihan huomaamattaan.

Oikeastaan on aika ärsyttävää miten tietotekniikka on vallannut elämän. Muistan vielä puhelimen missä piti pyörittää numerot! Siihen aikaan tuli telkkarista Hugo -peli. Lopussa oli joku yleisövisa mihin olisi voinut soittamalla osallistua. Minä yritin soittaa vaan eipä siitä tullut mitään kun ei ollut näppäiltävää puhelinta. Kova oli pettymys, mutta selvisinpä siitäkin!

Ensimmäinen matkapuhelin perheessämme oli kai joku musta laatikko, johon oli yhdistettynä puhelin. Olisiko se ollut siihen aikaan LA-puhelin? Sen jälkeen tuli halon painoinen NMT. Oli ne kuulkaa hienoja kapistuksia ja vain isän käytössä ensin. Vähitellen ne sitten nykyaikaistui ja ensimmäistä kertaa sain kännykän käyttööni muistaakseni kesällä -99, jolloin olen ollut 13 (täyttänyt syksyllä 14). Puhelin minulla oli silloinkin turvallisuuden vuoksi, koska ratsastin yksin maastossa. Kuinka moni lapsi tänä päivänä saa puhelimen vasta yläkouluun mennessä? Ei varmaan kovin moni. Tosin - kotona ei ole myöskään enää lankapuhelimia, joista lapsen koulupäivän jälkeen tavoittaisi. Aika siis on muuttunut.

Aion kuitenkin palata facebookiin pääsisäisen jälkeen. Ehkä. Uskoisin. On siellä paljon hyvääkin. Tärkeintä on osoittaa itselleni, ettei maailma kaadu kun olen muutaman päivän poissa. Onhan minulla kuitenkin edelleen puhelin, josta voin olla tavoitettavissa hetkenä minä hyvänsä ;) !

Hyvää pääsiäistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti