maanantai 22. huhtikuuta 2013

Hyvyys



"Ei mikään ole jalompaa kuin silmä,  
joka huomaa toisen ihmisen surun,  
paitsi sydän joka rientää auttamaan."



Sain tänään täysin odottamatta tuntea toisen ihmisen hyvyyden itseäni kohtaan. Käden ojennus. Auttaminen. Hyvyys.

Kyyneleet nousivat silmiini ja sanat katosivat olemasta. Jäljelle jäi syvä kiitollisuus. 

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Pinnan alta

Heikosta itsetunnosta on pitkä matka hyvään itseluottamukseen. Tulee hetkiä, jolloin epäilee sitä kaikkea mitä on. Siinä ei auta, että muut kertovat minun olevan hyvä juuri sellaisena kuin olen. Eikä se, että minulle kerrotaan olevani hyvä tyyppi. Tuollaisina hetkinä epäusko omaan itseen tulee niin voimakkaasti sisältä, että olotila täytyy vain sietää sen hetken. Olen vahvistunut omana itsenäni jo niin paljon, että olotila on hetkellinen eikä minun tarvitse rypeä siinä.

Itsensä epäileminen on hyvin kokonaisvaltainen olotila. On helppoa ymmärtää syyt, jotka omalta osaltaan johtavat masennukseen asti. Olen onneksi välttynyt itse masennukselta, mutta synkkiä hetkiä on ollut. Todella synkkiä hetkiä.

Pitkään kesti ennen kuin positiivisesta olotilasta alkoi tulla se pysyvämpi olotila. Vaatevalinnoillakin (mustaa... harmaata...) piilotin itseni muulta maailmalta. Suurin ristiriita ehkä on ollut siinä, etten halunnut tulla huomatuksi, mutta kuitenkin halusin tulla nähdyksi, hyväksytyksi, pidetyksi. Hyvän palautteen vastaanottaminen kuitenkin on ollut mahdotonta - naurahdus, vähättely, vitsin murjominen palautteesta. Mitä tahansa peittääkseen itsensä siltä kuinka paljaaksi hyvä palaute ihmisen tekee. Ammatillista minäni on pystynyt vastaanottamaan positiivista palautetta aina. Minä itse en. Edelleen on olemassa ihmisiä, joilta en kestä hyvää palautetta ollenkaan sillä en ole siihen tottunut. Joiltakin kestän sen juuri ja juuri, mutta helppoa se ei ole.

Elämässäni on ollut merkityksellisiä ihmisiä, jotka ovat auttaneet minua muuttamaan käsitystäni itsestäni. Suurin työ on kuitenkin täytynyt tehdä itse. Niin monet kerrat on mielessä pyörinyt kysymys siitä miksi juuri minun on täytynyt käydä tämä kamppailu? Joka kerta vastaan: "Siksi, että muuten et olisi nyt sitä mitä olet." Heikkouksia on kääntynyt vahvuuksiksi ja elämään on tullut syvyyttä.

Suurimmalla osalla ihmisistä on riipaisevan kova tarve tulla hyväksytyksi. Merkityksellistä on kuitenkin ensin hyväksyä itsensä ja sitten vasta tulla hyväksytyksi omana itsenään. On löydettävä tasapaino, jossa hyväksyntää ei tarvitse etsiä jonkin roolin kautta. Toki roolit kuuluvat aina tietyllä tasolla elämään ja nuorena omaa paikkaa haetaan kovastikin. Jotenkin roolien joukosta pitäisi kuulla oma äänensä ja löytää oma tiensä. Luulen, että itse vielä etsin itseäni; muokkaavathan kokemuksetkin meitä läpi elämän. Sisälläni on kuitenkin vielä kipukohtia, joiden eheytyminen vie aikaa. Kipukohdat eivät enää varjosta elämääni, mutta ne ovat olemassa. Haluan löytää entistäkin paremman rauhan itselleni. Olen tässä jo hyvässä vaiheessa. Monesti olen palannut muistoon siitä kun pitkäaikainen ystäväni viime kesänä kertoi, että muutoksen huomaa levollisuutena olemuksessani <3

Onkohan se tämä sää kun saa nyt ajattelemaan näitä elämän varjopuolia? Sää on varsin tuhruinen. Kuitenkin juuri näin ikkunasta kahden joutsenen lentävän pellon yli. Ne muistuttavat jälleen tämän elämän kauneudesta harmauden keskellä. Ehkäpä nämä ajatukset eivät edes ole varjopuolia. Ne ovat osa elämää. Osa minua. Ne ovat opettaneet minulle paljon ja otan vastaan sen mitä niillä on vielä opetettavana.

“Tärkeää elämässä on nöyryys ja intohimo. 
Minkä teetkin, tee takapuoli savuten.
Syöksy siihen suorin vartaloin, kahdella kierteellä, 
koska vain siten lunastat itsekunnioituksesi. 

Ja jos kaadut, nouse ylös, pane heftaa polveen ja etene taas. 
Jos kaadut aina vaan, ajattele, että kukaan ei kaadu niin komeasti, kuin minä, 
niin suoraan mahalleen näköalapaikalle. 
Sillä autuaita ovat ne, jotka osaavat nauraa itselleen, koska heiltä ei tule hupia puuttumaan.”
-Aino Suhola-

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Elämäntapamuutos: Kylä lähtee!

Huis hais, kävin tänään ostamassa uudet kengät.


Eiks ookin kauheen väriset! Samaan hengenvetoon pyydän anteeksi mielipidettäni, jos jonkun mielestä nämä on maailman hienoimmat. Nää nyt oli yksinkertaisesti parhaat jalassa, joten ne oli otettava - väristä viis.

Pitihän ne sitten käydä jo testaamassa vaikka tänään ei pitänyt juosta yhtään kun ihan vaan kävellä. Hieman reilun 5km tallasin ja siitä 4,5 juosten. Ekat lenkkarit, jotka ei uusinakaan ole hangannut mistään kohdalta! Alkumatkasta oli pientä väsymistä vasemman jalkapohjan ulkoreunalla ja palatessa oikean jalan päkiällä. Mutta ei yhtään hankaumaa missään! Bingo! Ekaa kertaa myös tuli sellainen olo, että myyjää todella kiinnosti myydä tarkoitukseen sopivat kengät. Pisteet Kauppakeskus Sykkeen Top-Sportille!

Ostin mä sitten juoksutakin ja sellaiset juoksutuulihousut - en trikoita :D. Ne olis kuitenkin ollut jo vähän liikaa! Mut hei 2014 kesäks sitten ;). Vitsit miten kiva oli liikkua kun oli kevyet ja hengittävät vaatteet! Hommanhan tietysti kruunasi vesisade. Jonkin sortin maailman seitsemäs ihme siis tapahtunut, koska vesisade ei haitannut. Koira tosin näytti siltä, että se on raahattu väkisin ihanasta kuivasta omassa pedistä sään armoille, mutta sitkeästi se seurasi mukana kun ei vaihtoehtoa ollut :D.

Tekniikkahan mulla luultavasti on ihan takapuolesta. Huomaan kuitenkin yhteneväisyyksiä ratsastukseen mm. keskivartalon kannatuksessa. Ryhdistäytymällä niskasta (liika etukumara pois) ja ottamalla syvät lihakset keskivartalosta käyttöön, sain askelen kevyemmäksi eikä tarvinnut tikata liian nopealla askeleella. Harjootellaan harjootellaan!

Huomenna ON juoksuton päivä. Käyn kävelemässä vähän pidemmän lenkin. Kylä lähtee!

Elämäntapamuutos: Kui noloooooo!

Liikkuu liikkuu -sano jalat kun tossua toisen eteen laitto!

Liikuttua on tullut huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Loma toimi oivana puskurina lenkkeilyyn koukuttumiselle. Ainahan mun on liikuttua tullut (talvella melko paljon vähemmän) koiran kanssa, mutta pääasia on ollut, että koira pääsee ulkoilemaan. Loman jälkeen on ollut tahti toinen. Toki jokunen päivä on ihan pakostikin jäänyt väliin, mutta yhden välipäivän jälkeen tuntuu jo siltä, että on p a k k o  p ä ä s t ä !

Viime kesänä tuli juostuakin (huom. etenemistä ei tod ole muuta kuin hölkkäämistä, mutta juokseminen kuulostaa paremmalta!) jonkin verran ja olin suorastaan yllättynyt kuinka hyvin jaksoin. Muistot kun olivat sitä luokkaa, että kouluaikoina kieltäytydyin juoksemasta edes 800metrin aikaa. Painoa mukana tosin sitä aikaa on ollut yli kymmenen kiloa enemmän. En vaan yksinkertaisesti jaksanut. Siispä olikin aika järkytys kun alkukesästä huomasin kertaheitolla juosseeni n. 4km. Ai siis mikä suunnitelmallinen aloitus? Tuntui, että jalka liikkui kevyesti ja päätin kokeilla miten jaksan. Jaksoin kerrasta siis sen n. 4km. Loput kävelin.

Tänä keväänä on takana kaksi juoksu-/kävelylenkkiä. Siis kävelylenkkejä enemminkin, mutta juoksun olen yhdistänyt kahteen. Mutta on se noloa puuhaa; pienellä kylällä naapurit puskevat autoinensa ohi kun yksi puuskuttaa naama punaisena menemään ja toivoo, ettei räkä valu pitkin poskea. Vauhti on muka kova vaikka matkaa ei taitu millään. Nyt aloin sitten jo kuvitella, että pitäisi hankkia kunnon vermeet. Uudet lenkkarit tarvitsen ehdottomasti. Edelliset ovat keväältä -09. Niillä on kävelty p a l j o n ja vaimennukset on jo ihan loppu. Pikkuvarpaatkin pilkottaa eikä ne kengät nyt oikeastaan enää edes tue jalkaa. Juu ja pohjan kuvio on kulunut pois. Siispä tarvitsen uudet lenkkarit!

Aloin tosin jo kuvitella, että t a r v i t s e n myös juoksuvaatteet. Siis tiedättekö ne semmoiset trikoot, jotka varsin hyvin imartelevat tällaista kaunista suomalaista naisvartaloa :D. Mutta siis kun kunnon varusteet tekee urheilusta paljon mielekkäämpää!

Takkikin olis kiva jos se hengittäis.

Miettikääpä sitten kun makkara sulloutuu nakinkuoreen ja puskee räkä poskella menemään kyläläisten iloksi! Ai että sitä näkyä - kui nolooooooo!

Mutta se itsensä ylittäminen menee nolouden ohi. Se, että ylipäätään jaksaa jotain. Se, että on hyvä fiilis kun tulee takaisin kotiin. Se, että huomaa jaksavansa vielä seuraavalle etapille. Se, että jaksaa jatkaa reipasta kävelyä juoksun jälkeen eikä hyydy. Se, että tietää menevänsä kohti tavoitettaan ja vielä jossain kohtaa saavuttavansa sen.

Eikö aina pidä olla tavoite? Tänään 6km lenkkiin tuhraantui aikaa n. 47min. Aikatavoitetta en ota, mutta kesäkuun loppuun mennessä aion selviytyä 7km lenkistä kokonaan juosten.

Kovalle urheilijalle nämä ovat naurettavia lukemia ja ehkä ilonikin tuntuu huvittavalta - huono kuntoni lähinnä säälittävältä. Vaan minäpä aion olla silti iloinen ja tähdätä tavoitteeseeni. Ehkä seuraavana kesänä saavutan jo hieman enemmän. Tärkeintä on saavutta kokonaisvaltaista hyvää oloa ja jaksamista arkeen. Enpä olisi uskonut ikinä, että jonain päivänä haluan juosta!

torstai 11. huhtikuuta 2013

Itsensä kunnioitus

Olen kirjoittanut läheisriippuvuudesta aiemmin, mutta siitä on jo aikaa. Läheisriippuvuus on varjostanut elämääni ja siitä irtautuminen on ollut pitkä prosessi.

Joskus kerroin esimerkkinä sen kuinka en voinut koskaan juoda loppua mehua, syödä loppua jäätelöä, viimeistä leipää jne. Minun piti säästää ne siltä varalta, että joku muu juuri silloin haluaisi esim. mehun. Jos olisi käynyt niin, että olisin juuri juonut mehun ja sitä olisi kyselty, olisi huono omatunto tilanteesta ollut raastava.

Kiitos puolisoni vaatimusten, olen saanut tätä häivytettyä. Kiitos puolisoni siitä, ettei hän koskaan ole käyttänyt tätä heikkouttani minua vastaan vaan vahvistanut omaa tahtoani. Läheisriippuvainen ihminen on helppo kohde kenelle tahansa läheiselle ihmiselle.

Tänään nämä vanhat muistot nostivat päätään. Olin muutama minuutti sitten lähtenyt kaupan pihasta kotia kohti kun sain tekstarin, jossa mies pyysi kaupasta tuomisia - ei mitään tärkeää. Hölläsin jo jalkaa kaasulla ja kaksi sekuntia mietin käännynkö ympäri. Painoin kuitenkin kaasua, mitäpä tuosta.

Vanha minä olisi kääntynyt ympäri. Vanha minä olisi ajatellut toiselle koituvan harmin niin suureksi, että se olisi ollut sietämätöntä. Vanha minä olisi syyttänyt itseään siitä, ettei ensin vielä soittanut tarvitseeko kotona jotain extraa. Vanha minä olisi järjellään ajatellut, ettei asia mitään haittaa, mutta tunne olisi ollut liian vahva.

Uusi minä koki pienen pistoksen, mutta jatkoi kotiin. Eikä se mikään ongelma ollut, ettei tuomisia tullut tullessa! Miksi se olisi ollut ongelma? Ei se ole sitä ollut ennenkään. Ei musta tule huonompaa ihmistä sen takia. Ei sillä ole vaikutusta ihmisarvoon.

Elämä on paljon helpompaa kun ei tarvitse sairaalloisesti yrittää miellyttää muita. En ennen välittänyt omasta edustani tai omista tarpeistani, muiden hyvinvointi (täysin mitättömissäkin asioissa) meni aina edelle. Se tapa on ollut niiiiiiiiiiiiiiin tiukassa, mutta vitsit miten mahtavaa on huomata, että olen päässyt siitä irti! Läheisriippuvuus ei hallitse minua vaan minä hallitsen sitä :). Olen kasvanut omaksi itsekseni, kunnioitan itseäni ja osaan tehdä päätöksiä itse. Haluan toki tuottaa hyvää ja monesti saatan tehdä kompromissejä, jotka tuntuvat miellyttämiseltä. Tiedän kuitenkin itse miten asia on ja se on minulle tärkeintä.

Itsensä kunnioittaminen tekee elämästä valoisampaa! Täytyy olla sinut tekemiensä ratkaisujen kanssa eikä elää elämäänsä muita varten. Kuitenkin pitää muistaa kunnioittaa muita ihmisiä myös. Mielestäni tässä pätee: Kohtele muita niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Niin se vaan on. Jos annat kunnioitusta, myös sitä itsellesi saat.

Ja sitten tietysti sopivassa suhteessa rakkautta, onnellisuutta ja pilkettä silmäkulmassa! Eihän vain ole liikaa vaadittu ;).

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Valovoimaisuutta

Auringon vaikutus energiamäärään on ihan hämmästyttävä. Mieli ja koko keho voi niin paljon paremmin kun saa nauttia auringosta. Koska en itse ole erityisen kesäihminen, nautin erityisen paljon tästä viileähköstä aurinkoisesta säästä <3

Olen saanut viettää ihanan illan ja aamun henkireikieni äärellä. Eilen ensin palautunut töistä ja tänään tankannut energiaa iltavuoroon.

Ilta näytti tältä:



Koska koira jäi eilen miehen huollettavaksi, suuntasin hevosen kanssa kävellen tunnin lenkille. Arvatkaa naurattiko jossain kohtaa ajatus kun mietin, että ihmisen täytyy olla jollain muotoa hullu kun se vapaaehtoisesti ottaa 500 kiloa käsipuoleen ja lähtee lenkille :D. Hieman väsähtäneenä ja nuivana tallille suunnannut nainen siis palasi kotiin virkistyneenä ja leveällä hymyllä sekä huumorilla varustettuna! Kaikkea se aurinko teettää ;).


Tänään oli aika vaihtaa nelijalkainen hieman pienenpään versioon ja ladata akut lenkillä koiran kanssa. 7 km taittui kevyesti ja sen jälkeen oli hyvä asettua aamupalalle. Aamukahviani tässä hörpin vieläkin. Hetki aikaa ennen kuin auton keula on käännettävä kohti työpaikkaa.

Nämä aurinkoiset kiireettömät aamut ovat onnellisia aamuja! Miten sitä voikaan ihminen nauttia siitä kun saa laittaa töppöstä toisen eteen ja sitten istahtaa rauhassa alas mieli virkeänä. Lenkkeilyynkin muuten koukuttuu tosi nopeasti. Lomalla oli niin paljon aikaa lenkkeillä, että nyt jo huomaa mielen menevän mustaksi jos ei ehdi lenkille jonain päivänä. Tosin kyllä tänäänkin aamulla kävin peiton alla itseni kanssa viiden minuutin keskustelun siitä suljenko vielä silmäni vai sinkoanko itseni sekä koiran ovesta ulos. Voin sanoa, että jos olisin jäänyt sänkyyn, en olisi ollenkaan niin tyytyväinen kuin olen nyt!

Niin täydellinen aamu, että tässähän melkein valovoimaistuu samalla itsekin ;)! Ehkä kuitenkin pieni tukan ja naaman sutaisu on paikallaan ennen töihin lähtöä valovoimaisuutta lisäämään :D.

Aurinkoista päivää jokaiselle!

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Naisten ja miesten ystävyydestä

Kun olin ala-asteella pienessä kyläkoulusa, paras kaverini oli poika. Poikien seurassa oli kuitenkin mahdollista olla oma itsensä.. Kenelläkään ei ollut tarvetta olla ilkeä. Tytöt oli hetken kavereita ja sitten taas käännettiin selkä ja mä menin joka kerta samaan vipuun...

Asiaan tietysti kuului, että kaverisuhteesta pojan kanssa kiusattiin. Se oli sitä tavallista huutelua. Eihän tyttö ja poika voi olla kavereita. Hetihän siinä on ihastusta. Niinkun varmaan jossain kohtaa olikin, mutta kyllä me oikeasti oltiin kavereita. Ala-asteellahan sitä vasta oltiin.

Yläasteella tuli sitten muut kuviot eikä kaveruus jatkunut. Se vaan tyssäsi. Minä tyttömäiseen tyyliin taisin jostain ottaa porot nenukkaan eikä kumpikaan saanut asiaa selvitettyä. Se oli siinä sitten... Sitä aikaa syntyi ensimmäiset kunnolliset ystävyyssuhteet tyttöjen kanssa ja poikien kanssa hengailu jäi vähemmälle. Ai niin, että yläasteella pitäisi aktivoitua poikien seurassa hengailussa? Enköhän mä ole sen verran outolintu, että mulla se meni juurikin toisinpäin :D.

Vuosien kuluessa on elämään kuulunut miespuolisia tuttavuuksia, joista osa kavereita ja osa sitten jotain vähän enemmän.

Mielestäni ystävyys ei ole sukupuoliriippuvaista. Uskon vakaasti siihen, että nainen ja mies voivat olla ystäviä eikä heille koskaan kehity mitään enempää. Kaikki eivät tokikaan ajattele näin. Olenhan itsekin yhden sairaalloisen mustasukkaisen suhteen (onneksi lyhyen sellaisen) elänyt. Silloinhan suorastaan vamppasin niin tutut kuin tuntemattomatkin miehet kotoa, koulusta ja työpaikalta! Ei olisi tullut kuuloonkaan, että minulla olisi ollut miespuolisia kavereita. Vaan kun oli ja siitä sain kyllä kuullakin.

Yksi aktiivinen yhteydenpito entiseen "heilaehdokkaaseen" päättyi kun hänen elämään löytynyt tyttöystävä ei halunnut hänen pitävän yhteyttä entisten heilojen kanssa. Hän ymmärsi asian sillä ei itsekään olisi pitänyt jos tyttöystävä olisi ollut entisten kanssa yhteyksissä. Tämän olen kokenut kurjaksi, sillä vielä siinäkin vaiheessa kun todettiin, ettei hommasta tule mitään, pidettiin paljon yhteyttä ja parannettiin maailmaa. Olinpa muuten ensimmäisten joukossa, jotka saivat tietää hänen tunteistaan tätä uutta kohtaan ja kovasti kannustin. Olen tänäkin päivänä erittäin onnellinen hänen onnestaan. Laitellaan me vielä synttärionnittelut ja samalla vaihdetaan kuulumiset eli ohut kontakti on säilynyt.

En tunnustaudu mustasukkaiseksi. Kyllä ihmisellä pitää vapaus olla enkä itse voisi kuvitella kieltäväni puolisoani kaveeraamasta naisten kanssa jos hän itse sitä haluaisi. Luottaa täytyy niin kauan kuin toisin todistetaan. Epäluottamuksella ei saavuta mitään.

Mielestäni elämää rikastuttaa se, että saan kohdata erilaisia ihmisiä, jotka edustavat eri sukupuolia. Kyllä miehiltä näkökulmia elämään löytyy ja erilaista elämänkokemustakin kuin naisilta! Joskus kemiat kolahtaa niin, että sitä oikein itsekin hämmästyy. Ei kai silloin voi sanoa, että "emmä sun kaa mitään juttele kun sä oot mies!" :D.

Olen tämän joskus ennenkin sanonut, mutta yksi parhaimpia saamiani kohteliaisuuksia oli kun eräässä harjottelupaikassa sain kuulla sopivani hyvin joukkoon, koska olen sellainen hyvä jätkä :D. Vitsit miten kivalta se tuntui kuulla! Taitaa nykyisin työkaverit myös tietää, etten oikein täytä kodinhengettären kriteereitä, mutta ei kai kaikkien tarvitsekaan? Mutta hei, lampunvaihto on niiiiiin miesten hommaa ;). Sen verran naiseksi heittäydyn kuitenkin aina tarvittaessa.

Olikohan tässä kirjoituksessa mitään tolkkua? Pitäisikö joku pieni yhteenveto vielä:

Naiset ja miehet voivat olla ystäviä ilman mitään romanttisia aikeita. Uskon niin, koska olen hyvä jätkä, joka ei vaihda lamppua itse!

Ei kaivata lausetta monta,
ei tarvitse selittää.
Kun viestiä sanatonta
jo ystävä ymmärtää.

Ei ystävyys suuria vaadi
vain ikkunan avoimen,
ei suunnitelmia laadi,
vaan odottaa kuunnellen.

Se mikä on aitoa meissä,
se ainoa voimaan jää,
ja hauraissa, särkyneissä
on ystävyys väkevää.

Anna-Mari Kaskinen



P.s. Blogin 2-v synttärit ovat menneet täysin ohi! 9.2.2011 olen kirjoittanut ensimmäisen blogitekstin ja tähän mennessä kirjoituksia on kertynyt 183. Sivun katseluita on 7779! Huimaa! Lisääkin toki vielä mahtuu ;). Loppua ei bloggaamiseen ole näkyvissä, on tämä sen verran mukavaa puuhaa :).

torstai 4. huhtikuuta 2013

Arkeen takaisin

Loman jälkeen on arki koittanut paljon paremmalla sykkeellä kuin ennen lomaa. Pari viimeistä lomapäivää alkoi jo olla se ajatus, että kyllähän tästä jo töihin joutaisi. Nyt täytyy vaan osata sitten pitää itselleen tekemä lupaus, ettei juokse pää viidentenä jalkana pisteestä toiseen vaan rauhoittuu tekemiensä asioiden äärelle. Käytännössä se voi olla hieman haastava toteuttaa, mutta siihen täytyy pyrkiä!

Ei muuten ole häpeä myöntää, että on loman tarpeessa! Eikä ole häpeä myöntää, että lomalla oli mukavaa. Ei siitä huonoksi työntekijäksi tule :). Työ on kuitenkin työtä ja elämässä on se tärkeä toinenkin puoli. Kuitenkin elämässä vietetään työssä niin suuri osa, että tykätä täytyy työstänsä.

En muuten ymmärrä kun ihmiset valittelevat, ettei kevät tule ollenkaan. Mun mielestä nyt on ihan täydellinen kevät! Ei loskaa juurikaan, päivisin sulaa ja yöllä kylmempää, kevätaurinko paistaa ja valoisuus on lisääntynyt hurjasti. Olen nauttinut tästä keväästä ihan suunnattoman paljon!

Perjantaiaamuna tulin tulin tallilta ja koko maisema oli kietoutunut usvan sisälle. Yritin ikuistaa sen mikä pokkarilla oli mahdollista. Kylmyys sai väistyä lämmön tieltä. Upeita hetkiä :).