torstai 11. huhtikuuta 2013

Itsensä kunnioitus

Olen kirjoittanut läheisriippuvuudesta aiemmin, mutta siitä on jo aikaa. Läheisriippuvuus on varjostanut elämääni ja siitä irtautuminen on ollut pitkä prosessi.

Joskus kerroin esimerkkinä sen kuinka en voinut koskaan juoda loppua mehua, syödä loppua jäätelöä, viimeistä leipää jne. Minun piti säästää ne siltä varalta, että joku muu juuri silloin haluaisi esim. mehun. Jos olisi käynyt niin, että olisin juuri juonut mehun ja sitä olisi kyselty, olisi huono omatunto tilanteesta ollut raastava.

Kiitos puolisoni vaatimusten, olen saanut tätä häivytettyä. Kiitos puolisoni siitä, ettei hän koskaan ole käyttänyt tätä heikkouttani minua vastaan vaan vahvistanut omaa tahtoani. Läheisriippuvainen ihminen on helppo kohde kenelle tahansa läheiselle ihmiselle.

Tänään nämä vanhat muistot nostivat päätään. Olin muutama minuutti sitten lähtenyt kaupan pihasta kotia kohti kun sain tekstarin, jossa mies pyysi kaupasta tuomisia - ei mitään tärkeää. Hölläsin jo jalkaa kaasulla ja kaksi sekuntia mietin käännynkö ympäri. Painoin kuitenkin kaasua, mitäpä tuosta.

Vanha minä olisi kääntynyt ympäri. Vanha minä olisi ajatellut toiselle koituvan harmin niin suureksi, että se olisi ollut sietämätöntä. Vanha minä olisi syyttänyt itseään siitä, ettei ensin vielä soittanut tarvitseeko kotona jotain extraa. Vanha minä olisi järjellään ajatellut, ettei asia mitään haittaa, mutta tunne olisi ollut liian vahva.

Uusi minä koki pienen pistoksen, mutta jatkoi kotiin. Eikä se mikään ongelma ollut, ettei tuomisia tullut tullessa! Miksi se olisi ollut ongelma? Ei se ole sitä ollut ennenkään. Ei musta tule huonompaa ihmistä sen takia. Ei sillä ole vaikutusta ihmisarvoon.

Elämä on paljon helpompaa kun ei tarvitse sairaalloisesti yrittää miellyttää muita. En ennen välittänyt omasta edustani tai omista tarpeistani, muiden hyvinvointi (täysin mitättömissäkin asioissa) meni aina edelle. Se tapa on ollut niiiiiiiiiiiiiiin tiukassa, mutta vitsit miten mahtavaa on huomata, että olen päässyt siitä irti! Läheisriippuvuus ei hallitse minua vaan minä hallitsen sitä :). Olen kasvanut omaksi itsekseni, kunnioitan itseäni ja osaan tehdä päätöksiä itse. Haluan toki tuottaa hyvää ja monesti saatan tehdä kompromissejä, jotka tuntuvat miellyttämiseltä. Tiedän kuitenkin itse miten asia on ja se on minulle tärkeintä.

Itsensä kunnioittaminen tekee elämästä valoisampaa! Täytyy olla sinut tekemiensä ratkaisujen kanssa eikä elää elämäänsä muita varten. Kuitenkin pitää muistaa kunnioittaa muita ihmisiä myös. Mielestäni tässä pätee: Kohtele muita niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Niin se vaan on. Jos annat kunnioitusta, myös sitä itsellesi saat.

Ja sitten tietysti sopivassa suhteessa rakkautta, onnellisuutta ja pilkettä silmäkulmassa! Eihän vain ole liikaa vaadittu ;).

2 kommenttia:

  1. Kiitos kirjoituksestasi, se kuvailee hyvin omaakin taivalta tällä saralla. Juuri noinhan se menee, silloin kun on halu muuttaa omaa käyttäytymistä, jonka on todennut vievän..ei minnekään. Hienoa lukea sun ajatuksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Mahdollisuus onnistua muutoksessa lähtee aina omasta halusta, siihen uskon. Tahdonvoimalla pystyy kyllä muuttamaan opittuja tapoja ja kylläpä monesta vapautuminen on hieno asia :).

      Poista