perjantai 31. toukokuuta 2013

Kun kauppa paikkaa vaihtoi

Tämä reissu oli todellakin arjen huumoria parhaimmillaan. Ei sitä muuten tiedä mitä on edessä kun lähtee tekemään viikon kauppaostoksia.

Suuntasin siis S-marketille jo totuttuun tapaan. Useammin tosin käyn eri S-marketissa, mutta nyt piti käydä sitten vielä tankkaamassa auto samalla. Eipä mitään. Tankkasin auton ja ajoin kaupalle todetakseni, että se on vaihtanut paikkaa. Ajoin uudelle paikalle huomatakseni ajaneeni parkkipaikan yksisuuntaisen liittymän ohi. Kierros ympäri ja uusi yritys. Eipä onnistanut tälläkään kertaa sillä parkkipaikka oli täysi. Siispä taas kierros ympäri ja auto parkkihalliin. Siellä oli tilaa vaikka muille jakaa!

Seuraavat hetket tunsinkin itseni sitten lähinnä Liisaksi Ihmemaassa :D. Suunnistin vaaaaaltavan kokoiseen kauppaan, jossa kaikki on siististi ja loogisesti pitkissä hyllyissä tilavien käytävien varrella. Valikoimaa oli todella paljon! Paikalliset kuuluisuudet (?) - Niittyviidan tytöt (Supermarjon ohjelmasta tutut pikkulikat) soittivat tietysti eteisessä haitaria.

Loogisuuden ongelmana oli se, että ensin pitäisi tietää mistä etsiä. Ilman kauppalistaa kaupassa käyvänä mulla meni senssit aivan sekaisin. Rullailin kärryjen kanssa hyllyjen väleissä edestakaisin ja näytin varmasti aivan eksyneeltä. Sitten alkoi naurattaa. Katselin ympärilleni ja koko kauppa oli täynnä aivan yhtä eksyksissä olevan näköisiä ihmisiä. Samat ihmiset tulivat vastaan kerta toisensa jälkeen ja kaikkia yhdisti kysyvä katse. Eräs myyjä leipiä järjestellessään totesi ohi kulkeville asiakkaille, ettei voi edes kysyä "mitä te etsitte" kun ei itsekään tiedä mistä mitäkin löytyy.

Entistä hölmömpi olo tuli kun yritin pidätellä ilmoille pyrkivää naurua.

Kassahihna oli niin tehokas, että mehupurkki runnoutui hihnan päähän - ei kuitenkaan hajonnut. Osa ostoksista putoili jakajan toiselle puolelle kun hihna vaan runnoi niitä eteenpäin. Viimeinen koetinkivi tuli maksun kohdalla. Tähän asti siruton s-etukortti on pitänyt antaa myyjälle. Kaikki on nyt toisin! Se vedetään itse kotinlukijasta ja tietysti yritin ensin väärinpäin!

Auton startissakin on ollut hieman vikaa, mutta muutaman kerran startattuani se käynnistyi. Ajaessani luiskaa ylös parkkihallista repesin nauruun - ihan itsekseni :D. Sitten mietin kuka tämän lystikkyyden ymmärtäisi ja soitin ystävälleni. Osui ja upposi - meidän kylällä on kauppa vaihtanut paikkaa!

maanantai 27. toukokuuta 2013

Avun tarpeessa - lyhyesti ajatuksia terveydenhuollosta

Olen valvonut kolme yötä rajun yskän takia. Ensimmäisen yön valvoin tosin töissä, mutta sain tunnin kestävän yskäkohtauksen ja pelkäsin lastenkin heräävän. Mikään ei auttanut. Viimeiset kaksi yötä olen ollut kotona ja viettänyt yöt sohvalla istuvassa asennossa ja yskinyt silmät vettä vuotaen. Yskänlääkkeet eivät auta. Alkuyöstä oli kokeiltava olisiko apua miehen astmalääkkeestä (kortisoni) kun tuntui, että keuhkotkin tulee pian pihalle. Se auttoi. Kerran uusin yön aikana lääkityksen.

Aamulla soitin kuitenkin lääkäriin. Tai siis hoitajalle. Vastaajapalveluun piti jättää viesti, koska kukaan ei ehtinyt vastata. Hoitaja soitti sitten takaisin ja kuulosti heti niin tympääntyneeltä, että teki mieli sulkea puhelin. Olin siis vastaajaan kertonut myös jo ongelman kun pyydettiin se viesti jättämään.

"Oli soitettu vastaanottoon?"
"Juu olin soittanut. Mä olen nyt kolme yötä valvonut tän järjettömän yskän takia."
"Niiii?"
"Niin että toivoisin pääseväni tutkittavaksi kun en tosiaan pysty nukkumaankaan kun ne yskänkohtaukset ei mene ohi edes yskänlääkkeillä."
Hoitaja hyvin närkästyneenä: "No alotetaanpa nyt siitä sun henkilötunnuksesta."
Luettelen.
"Ja nimi oli?"
Kerron.
"No 10.50 sille ja sille lääkärille."
"Joo tulen."
"Ilmottautuminen kelakortin kanssa ulko-ovella."
"Juu kiitos."

Mä olen tän yli neljän vuoden aikana käynyt kerran kyseisiä palveluita käyttämässä (hammaslääkäriä lukuunottamatta) ja edellinen kerta on ollut -09 alkuvuodesta, jolloin mun piti hakea hoitajalta saikkutodistus influenssan takia. Lääkärillä en ole käynyt kertaakaan. On ihan järjetöntä miten pitää todistella sitä, että tarvitsee apua! Mä ymmärrän resurssipulan ja sen, että turhat(?) tapaukset yritetään karsia pois. Näistä palveluista kuitenkin maksetaan, ne kuuluvat meille. On kyse myös ihmisten kohtaamisesta. Onko tarpeen olla lähtökohtaisesti ärsyyntynyt vastaamaan puhelimeen? Olisinko saanut parempaa palvelua jos olisin kuulostanut aikuisemmalta? Ärsyyntyikö hoitaja siitä, että rupesin valittamaan vaivaani enkä vain asiallisesti todennut mikä on? Pakkohan se on heti valittaa kun muuten ei saa hoitoa...

On ihan käsittämätöntä, että asiakkaalle saadaan välittömästi aiheutettua olo, että hänen tekisi mieli pyytää anteeksi sairastumistaan. Kipeällä ihmisellä on yleensä jo valmiiksi kurja olo, joten miksi h o i t a j a n  pitää sitä lisätä? On myös kyse ihmisten kohtaamisesta ja siitä millaisina otamme heidät vastaan - vaikka vain puhelimessa.

Mieleeni tulikin jo sitten tilanne missä esim. masentunut koittaa saada apua. Tai hänen lähipiirinsä. Masentunut itse on hyvin väsynyt ja avun pyytäminen saati vastaanottaminen ovat suuren työn takana. Jos hän saa tällaisen vastaanoton, en yhtään ihmettele mikäli yritys jää ainoaksi... Lehdistä sitten luetaan näitä tarinoita suurilla otsikoilla varustettuina. Lehdistö ei ainakaan koreile hienovaraisella kohtaamisella.

Kyllä yksilö on aika suuren koneiston hampaissa. Niin se menee.

10.50 "otan hatun kouraan" ja nöyränä menen kuuntelemaan mitä tohtori mahtaa sanoa. Ei taida kannattaa käyttää nenäsumutetta sitä ennen.. Saatan vielä vaikuttaa liian terveeltä.

Pieni kesäinen pala kuitenkin tähän loppuun, ettei mene liian synkäksi ;).

Mansikkaraparperipiirakka eiliseltä. Hyvää oli - vieraillekin maistui :).

torstai 23. toukokuuta 2013

Blogipalveluiden tarjoajista suosituksia?

Olen miettinyt blogien siirtämistä eri palveluntarjoajalle. Tämä siitä syystä, että bloggeriin on ruvennut tulemaan epämääräistä liikennnettä eikä sitä saa mistään estettyä. Tai jos joku tietää miten liikenteen voi estää niin saa kertoa? Vai ratkeaisiko ongelma jos vaihtaisin osoitteen bloggerissa?

Onko jollakulla suosituksia palveluntarjoajista? Wordpressiä olen miettinyt...

Lisäys: Kuinkahan laaja tämä ongelma on? Tietooni on tullut nyt ainakin kaksi blogia, joihin pukkaa samasta aikuisviihdeosoitteesta kävijöitä... Mitä ilmeisimmin ei ole mitään yhteystietoa bloggerille, josta asiaa voisi tiedustella.

Tuntuu todella turhauttavalta ruveta vaihtamaan osoitetta tässä vaiheessa. Huolenaiheeni on myös miten saan teidät lukijani siirtymään uuteen osoiteeseen, koska en haluaisi sitä tännekään linkittää. Typerää!

tiistai 21. toukokuuta 2013

Irti seinästä

Musta paita, mustat housut, tukka ponnarilla, lähes meikitön...

Ajatus siitä, ettei kelpaa kellekään. Kokemus arvottomuudesta. Tarve tulla huomatuksi, mutta kuitenkin tarve hävitä massaan - kadota seinään.

Arvottomuuden tunne ja pelko hylkäämisestä oli edellisen parisuhteen aikaan niin voimakas, että monesti ajattelin, että jos eroaisimme en kelpaisi enää kenellekään. Aina sanotaan, että ulkonäköön ihastutaan, mutta luonteeseen rakastutaan. Minussa ei ollut mitään mihin ihastua.

Eron jälkeen oli aika todistaa itselleni, että kelpaisin myös muille. Lähdin parisuhteestakin rumasti. En osannut muuta. En uskaltanut irrottautua yksin. Käytöstäni kannan mukanani lopun elämää. Olen kuitenkin saanut anteeksi ja antanut itselleni anteeksi. Koskaan en silti unohda.

Ensivaikutelma minusta syntyi nykyisen miehen kanssa muutoin kuin kasvotusten, yhteisen tutun kautta ja sen myötä muutamissa nettikeskusteluissa. Siispä luonne tuli jälleen esiin ensin. Mukanani oli pelko siitä kelpaisinko kun tapaisimme. Epävarmuus oli valtava, mutta peitin sen. Oli luotettava siihen, että luonne ajaa ulkonäön edelle.

On suuri työ muuttaa kuvaa itsestään, sillä kokemukset ovat todella syvällä. Sitä katsoo peilistä itseään ja näkee ruman ihmisen. Sitä katsoo muita kadulla ja toivoo olevansa heidän kaltaisensa. Sitä ostaa mustia vaatteita, jotka saavat katoamaan massaan kun ei halua erottua. Ei ole väliä mitä pukee eikä tarvitse pitää itsestään huolta.

Eilen kaupasta tarttui mukaani pirtsakan vihreä paita. Se kertoo omaa tarinaansa siitä, että olen erottumassa seinästä. Tarve kadota massaan ei enää ole niin vahva.

On totta, että on ensin hyväksyttävä itsensä ennen kuin voi olla hyvä olo. Kuitenkin uskon, että muilla ihmisillä on suuri merkitys siinä millaisina itsemme näemme. Elämäämme vaikuttavat perhe, ystävät, työyhteisö, parisuhde, harrastuspiiri ja lukuisat muut asiat. Näiden avulla ihmisellä on mahdollisuus muuttaa minäkuvaansa. Voisin puhua jopa pelastumisesta. Olen pelastunut tekemieni ratkaisujen ja ympärilläni olevien ihmisten ansiosta.

Muutos saa aikaan myös sekasortoa sillä kyse on suurista muutoksista. Muutun jatkuvasti ihmisenä ja etsin omaa tietäni. Etsin vielä vastausta siihen kuka olen. Tiedän mikä minulle on tärkeää ja mitä ominaisuuksia pidän arvossa. Minäkuvan muuttuminen on myös hämmentävää. Ihan kuin tutustuisi itseensä uudelleen.

Toisinaan arvottomuus nostaa päätään. Tavallaan ajattelen, että sille on annettava lupa. Arvottomuuden kokemusta ei saa peittää tai se kerääntyy isoksi möykyksi. Tunteita täytyy aina kuunnella ja niiden täytyy antaa tulla, vain siten eheytyminen on mahdollista. Seuraavalla kerralla sitä voikin sitten tuntea itsensä taas hieman arvokkaammaksi :).

No tällaista tällä kertaa - pieni pohdinta näin aamupäivän kunniaksi ;). Tästä voikin sitten jatkaa päivää kohti iltavuoroa! Aurinkoista tiistaita <3

maanantai 20. toukokuuta 2013

Romantiikasta ja vähän muustakin...

Olen romantikko henkeen ja vereen. Romantiikka ei ole aina suuria tekoja kuten suuria lahjoja vaan se on yhtälailla toisen huomioimista arjessa.

Kuitenkin olen sitä mieltä, että romantiikkaan kuuluu antaa toiselle kokemus siitä, että hän on erityinen. Pieni sana, katse, hymy, flirtti... Jopa pieni mustasukkaisuus on mielestäni romanttista.

Mustasukkaisuutta olen miettinyt paljon. Toisaalta se on ristiriidassa luottamuksen kanssa. Kyllähän kaikki perustuu luottamukseen. Ilman sitä ei mikään toimi. Toisaalta taas olen sitä mieltä, että "omastaan" saa olla hieman mustasukkainen ja se on ihan tervettäkin - osa elämää.

Olen kuitenkin kokenut mustasukkaisuuden, joka oli sairasta. Sellaista elämää ei voi elää. Vainoharhaisuus, jatkuva perään soittelu, valehtelusta syyttäminen, uhkailu. Sitä elämää ei onneksi kauaa kestänyt ja se oli hyvä opetus.

Onko tämä romantiikasta haihattelu sitten vain naisten juttu? En tiedä... Luulisin, että miehetkin haluavat kokea olevansa erityisiä. Tiedän miehiä, jotka ovat henkeen ja vereen herrasmiehiä. Mitenkä on heidän kohdallaan? Onko naisen osoittama romantiikka liikaa? Kuuluuko miehen heidän mielestään olla se, joka kohtelee naista kuin kukkaa kämmenellä ja luo romantiikkaa suhteeseen? Enkä tarkoita sitä, että nainen sitten olisi kylmä ja huomioimaton. Nainen puolestaan voi osoittaa arvostuksensa miehen eleitä kohtaan. En ole elänyt koskaan romantikkomiehen kanssa, joten paha mennä arvioimaan tilannetta ja ajatuksia ;).

Kohteliaisuus ja toisen huomioiminen sekä arvostaminen voivat olla osa elämää vaikka toinen ei olisikaan romantikko. Sitten on niitä miehiä, joita ei vaan oikeasti kiinnosta toisen kaunis kohtelu. Tämä ei ole katkera tilitys - minua osataan kyllä kohdella kauniisti vaikkei mies mikään romantikko olekaan ;).

Tokihan joskus on niin, että kun toinen on umpiromantikko ja toinen ei oikeastaan ollenkaan, se turhauttaa.

Romantiikka omalla kodallani kulkee vahvasti käsi kädessä mielikuvituksen kanssa. On ihanaa haaveilla, kuvitella, unelmoida... Pystyn helposti kuvittelemaan romanttisia tilanteita ja eleitä. En kuvittele elämän olevan ruusuilla tanssimista eikä elämä mitenkään voi aina olla ihanaa. 


"Elämä ei ole pelkkää seksiä ja samppanjaa, mutta siihen tulee pyrkiä"

Mä niin pidän tuosta ajatuksesta. Mielestäni se kätkee taaksensa juuri sen, että arjenkin keskeltä löytyy hetkiä, jotka ovat juhlaa.

Ehkä kaikista pahinta on toisen halveksunta. Halveksuntaa ei voi peittää. Sen näkee silmistä, eleistä... Ihan kaikesta.

Silmät ovat todella sielun peili, joilla voi viestiä toiselle sanattomasti paljon. Sanaton viestintä on hyvin voimallista. Sillä voi viestiä positiivista ja negatiivista. Sillä voi monesti kertoa enemmän kuin sanoilla. Se ei myöskään koskaan jää huomaamatta. Kirjeenkin voi jättää lukematta, mutta katsetta ei huomaamatta..

Joskus romantikko itsessään täytyy hiljentää. On valittava mitä ominaisuuksia on vaalittava, mitkä ovat tärkeimpiä. Sitten on elettävä valinnan kanssa. Tulee kuitenkin tilanteita, joissa ominaisuudet puskevat pintaan voimalla sillä ne ovat osa meitä. 

Runoissa on monesti mieletön määrä romantiikkaa, joka laittaa suorastaan mahanpohjan kutisemaan. Romantikko sisälläni ei koskaan kuole.

"Kevyt kosketus,
ihojen hilpeä leikki
kanssasi, rakas -
käsiemme juttelu
kauneinta musiikkia."

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Pieni ilo

Perheemme karvainen lisäys kun mies sai taas oman koiran :). Ehkä tästä vähän riittää minullekin <3


Ei muuta tällä kertaa ;).

tiistai 14. toukokuuta 2013

Hyvä ihminen

Mieleeni jäi Voice of Finlandissa kilpailleen Inga Söderin haastattelu, jossa hän kertoi, että hänelle on tärkeätä olla hyvä ihminen.

Ymmärrän tarpeen ja olen miettinyt monesti mitä tarkoittaa hyvä ihminen. Olen miettinyt myös olenko minä hyvä ihminen.

Hyvyys on ehkä ennenkaikkea olotila ja uskon vakaasti, että siihen liittyy mielenrauha. Hyvän ihmisen määritelmä on jotain, johon voi itse olla tyytyväinen. Se on jotain mistä puuttuu sisäiset ristiriidat ja levottomuus. Kukaan muu ei mielestäni voi määritellä, onko joku toinen hyvä ihminen.

Hyvä ihminen osaa pitää myös omia puoliaan, koska vain itsestään huolehtimalla jaksaa tehdä hyvää muille. Hyvän tekeminen on itsestään antamista. Se ei ole ulkokultaisia tekoja, joilla haalitaan pisteitä itselle vaan se on aitoa välittämistä. En usko, että hyvyys myöskään kohdistuu vain toisiin ihmisiin vaan se on kokonaisvaltaista.

Minä haluaisin olla hyvä ihminen.

Niin se vain on.

Onko vastakohta hyvälle ihmiselle sitten paha ihminen? En osaa ajatella niinkään. Kun sanon, että haluaisin olla hyvä ihminen, se ei mielestäni tarkoita sitä, että olisin pahakaan. Minulle se tarkoittaa sitä, että tunnemaailmassani on vielä liikaa ristiriitoja enkä näin ollen ole löytänyt riittävää mielenrauhaa. Sellaista, jota itse kaipaan.

Oman mausteensa jokaisen olemukseen toki tekee persoona. Ei minusta tule muiden kaltaista edes sitten kun ristiriidat ratkeavat. Eikä se ole edes tarkoitus. Haluan löytää rauhan omana itsenäni ja näin ollen säilyä samalla tavalla eloisana kuin tähänkin asti. Ei siis todella ole kyse ulkoisesta rauhallisesta ulkokuoresta vaan sisäisen maailman sopusoinnusta.

Entä jos on sanonut paljon pahoja asioita ja tuottanut paljon pahaa mieltä? Millä niistä pääsee yli? Hep - olen kyllä pyytänyt anteeksi.


"Anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, 
 rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.»

Tästä on kyse. Kukaan ei voi elää täydellistä elämää. Kukaan ei voi olla täydellinen. Jokainen tekee virheitä.
Itselleen anteeksi antaminen on ehkä kaikista vaikeinta. Toiselle voin antaa anteeksi (joskaan en aina kaikkea unohtaa), mutta itse kannan vastuun omista sanoistani ja tekosistani. Niin monissa asioissa sitä jo katsoo eteenpäin eikä ole kiinni menneessä, mutta on asioita, jotka ovat tiukasti tunnemuistissa. Ne ovat tapahtuneet aikana, jolloin sisäiset ristiriidat ovat olleet paljon suurempia kuin tänä päivänä ja asioiden käsittelykyky on ollu huomattavasti rajallisempi. Uskon, että tämä on kytköksissä siihen rauhaan, jota etsin. 

Huomaan, että olen jatkuvasti matkalla ja jälleen kerran prosessoin sitäkin, mitä mahdan elämältäni haluta. Mikään ei ole varsinaisesti huonosti, mutta joku aiheuttaa rauhattomuutta. Moni asia on hyvin ja niistä olen onnellinen.

Tänä aamuna luin Arjen helmihetkiä kyyneleet silmissä. Bloggaajan hymy tuo hymyn muidenkin kasvoille ja rakkaus läheisiä sekä elämää kohtaan on kiistattomasti hyvyyttä :).

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, minulla on vapaapäivä ja kesä on tulossa. Tänään ei ole huolta tulevasta eikä murhetta menneestä. Nyt on aika sulkea kone ja tarttua imurin varteen - on nähkääs ensin käsiteltävä ikävät asiat, jotta mieli on avoinna mukaville ;). Siispä loppupäivä sujuu harrastusten parissa!

torstai 2. toukokuuta 2013

Ihon alle. Hiljentävä kokemus eläimen rakkaudesta.

Koin eilen jotain, mitä en ole koskaan aiemmin kokenut. Kokemus oli niin voimakas, että mietin sitä vielä illalla nukkumaan käydessäni ja tiedän, että tulen miettimään sitä monta kertaa.

Olimme eilen vappupäivää viettämässä koirailun merkeissä ystävien luona. Pohjatiedoksi kerrottakoon, että kyseisten ihmisten tytär (terkkuja vaan sulle Mi ! ) on ikäiseni ja heidän luokseen on aina yhtä mukava mennä. Olemme tunteneet reilun 10 vuotta ja olen kontannut tuona aikana lattialla yhden jos toisenkin pentueen kanssa :). Aika paljon muitakin asioita on tullut jaettua kuin koira-asioita.

En löytänyt yhtä vanhaa kuvaa, jota yritin etsiä. Siinä 5kk ikäinen pieni kääpiösnautseripoika nukkuu käsivarrellani heidän keittiössään. Kuva on vuodelta 2005.

Edellisestä kohtaamisesta koiran kanssa oli jo useampi vuosi.. Ehkä jopa yli neljä vuotta? Olen kyllä käynyt kylässä, mutta usein pentujen aikaan ja aikuisella uroskoiralla ei pentujen luo ole ollut asiaa. Siispä olen ollut vierailulla eri tilassa.

Istuskelin sohvalla kun koirapoika pääsi tervehtimään. Mietin mahtaako koira tunnistaa minut vielä.

Kun reitti oli vapaa, tuo pieni koirapoika juoksi aivan suoraa syliini ja pysäytti itsensä rintakehääni vasten. Se ei heiluttanut tullessaan häntäänsä, se ei katsellut ympärilleen, se ei hidastanut vauhtiaan ennen kuin oli päämäärässänsä.

Mainittakoon vielä, että koira ei seissyt portin takana valmiiksi odottamassa, että reitti on vapaa. Sillä ei ollut edes näköyhteyttä olohuoneeseen - hajuyhteys "vain".

Tuo kokemus oli niin voimakas, että itku tuli. Siinä oli jotain niin sykähdyttävää - sanoinkuvailematonta. Siinä se sitten oli sylissäni. Miehen istuessa sohvalle viereen se kävi rauhallisesti tervehtimässä, palasi takaisin ja painautui vasten.

Eläimet ovat minulle tärkeitä. Ovat olleet aina. En kuitenkaan olisi osannut kuvitella, että minussa syntyy näin voimakas reaktio. Hetki oli lähes taianomainen, kuin elokuvasta. Uskomattominta on, että tämä tapahtui juuri kun turhautuneena eilen aamulla kirjoitin siitä kokemuksesta, että on vaikea uskoa itseensä. Siitä miten tulee hetkiä, ettei kelpaa eikä ole arvokas - epäonnistumisesta.

Tästä on kyse siinä miten paljon eläimet rakastavat ihmisiä. Tästä on kyse ihmisen ja eläimen välisessä suhteessa. Se on jotain, mitä ei voi sanoin kuvailla. Se on jotain, missä on tärkeä juuri omana itsenään.


keskiviikko 1. toukokuuta 2013

ETM: Turhauttaa!

Laitan näihin "muka elämäntapamuutoksesta" kertoviin teksteihin jatkossa tuon ETM eteen. Voivat sitten kiinnostumattomat skipata nämä suoraan. Tuo "muka" viittaa kyllä ihan suoraan tämän hetkisiin fiiliksiin.

Turhauttaa, ärsyttää ja v*tuttaa... Ruokailut on menneet päin persettä viikon verran ja liikuntakin jäänyt vähäiseksi. Olen toki liikkunut, mutta en niin paljon, että olisin tyytyväinen.

Blogit huutavat kilpaa terveellisyydestä, resepteistä, ruoka-aineista yms. yms. yms. Siitä viidakostako pitäisi sitten saada jotain tolkkua?

Liikunta ja ruokavalio kulkevat täysin käsi kädessä. Olen syönyt epäterveellisesti, tuntenut kropan väsyneeksi ja liikkunut vähemmän. Hah! Aivan suora yhteys. Kroppa väsähtää kun se ei saa tarvitsemiaan terrrrrrrrveellisiä matskuja. Tai ehkä oikeammin niin päin, että niiden lisäksi sinne on mennyt liikaa skeidaa! Vaan mikä hemmetti siinä on, että vääränlaista herkkua pitää kitusiinsa mättää?

Todella suuri ärsytys!

Jos jotain positiivista niin viime viikollahan sitten siitä loppukesäksi asettamastani 7km lenkistä juoksin 6,5km. Alussa kävelin 500m, että vähän lämpenen. Kahvakuula on myös ollut säännöllisessä käytössä. Mutta se ruokavalio!!!

Periksi en aio antaa. Olen hittovie taistellut näiden asioiden kanssa aina ja nyt päässyt kuitenkin oikeasti alkuun muutoksessa. Luulenpa, että tällekin turhautumiselle on syynsä opitussa tavassa luovuttaa. Ajatus "minusta ei ole mihinkään", ei todellakaan ole vieras. Vaikka en enää ajattele noin itsestäni isossa mittakaavassa, nostaa tuo ajatus tällaisissa tilanteissa päätään. Vaan milläpä sen saisi hiljennettyä? Onnistumalla, pääsemällä tavoitteeseen, näyttämällä sille ajatukselle, että se oli väärässä ja voittamalla itsensä.

En muuten aio kantaa sitä taakkaa mukanani, että olen jälleen epäonnistunut. Ei se koske vain tätä elämäntapamuutosta, se on paljon isompi kokonaisuus. Kyllähän tällaisen muutoshalun takana on aina jotain isompaa mitä tavoitellaan. Niin mä ainakin uskon. Tekeekö muutos sitten paremmaksi ihmiseksi? Ei, mutta sen tuoman hyvän olon ja terveemmän kehon myötä uudistuu ja hyväksyy itsensä paremmin.

Tästä kirjoittaminen muuten onkin näemmä yllättävän vaikeata. On tilanteita, joissa kestän itseeni kohdistuvan arvostelun oikeinkin hyvin (mm. työminäni kykenee vastaanottamaan aika laidallisen tavaraa - se kun kohdistuu nimenomaan siihen kuka töissä olen). Muutoin tämä mun olemus onkin avoin haava ja siihen muutostarve perustuu. Kukapa ei haluaisi näyttää hyvältä, tuntea itsensä kauniiksi ja ennenkaikkea olonsa energiseksi? Aika monesti tulee irvistettyä peilikuvalle... Niinkun ihan oikeasti. Tosin silloin lopulta alkaa naurattaa :D.

Selviytymiskeino. Laskea leikkiä kipeästä asiasta. Ainahan mä nämä makkarat käännän vitsiksi. Se on laastari haavan päällä. Ei laastari mitään paranna, mutta se auttaa, ettei haava mene pahemmaksi. Kyllä se siitä sitten paranee.

Huomaan muuten, että kun nyt olen syönyt epäterveellisemmin, vetää mieleni mustaksi myös oman kehonkuvani suhteen. Tällaista ei ole ollut taas hetkeen. Nämäkin ajatukset on vaan pakko työstää pois mielestä, jotta voi nostaa leuan rinnasta ja alkaa katsoa eteenpäin.

Hoblaa - kyllä tämä taas tästä!