torstai 2. toukokuuta 2013

Ihon alle. Hiljentävä kokemus eläimen rakkaudesta.

Koin eilen jotain, mitä en ole koskaan aiemmin kokenut. Kokemus oli niin voimakas, että mietin sitä vielä illalla nukkumaan käydessäni ja tiedän, että tulen miettimään sitä monta kertaa.

Olimme eilen vappupäivää viettämässä koirailun merkeissä ystävien luona. Pohjatiedoksi kerrottakoon, että kyseisten ihmisten tytär (terkkuja vaan sulle Mi ! ) on ikäiseni ja heidän luokseen on aina yhtä mukava mennä. Olemme tunteneet reilun 10 vuotta ja olen kontannut tuona aikana lattialla yhden jos toisenkin pentueen kanssa :). Aika paljon muitakin asioita on tullut jaettua kuin koira-asioita.

En löytänyt yhtä vanhaa kuvaa, jota yritin etsiä. Siinä 5kk ikäinen pieni kääpiösnautseripoika nukkuu käsivarrellani heidän keittiössään. Kuva on vuodelta 2005.

Edellisestä kohtaamisesta koiran kanssa oli jo useampi vuosi.. Ehkä jopa yli neljä vuotta? Olen kyllä käynyt kylässä, mutta usein pentujen aikaan ja aikuisella uroskoiralla ei pentujen luo ole ollut asiaa. Siispä olen ollut vierailulla eri tilassa.

Istuskelin sohvalla kun koirapoika pääsi tervehtimään. Mietin mahtaako koira tunnistaa minut vielä.

Kun reitti oli vapaa, tuo pieni koirapoika juoksi aivan suoraa syliini ja pysäytti itsensä rintakehääni vasten. Se ei heiluttanut tullessaan häntäänsä, se ei katsellut ympärilleen, se ei hidastanut vauhtiaan ennen kuin oli päämäärässänsä.

Mainittakoon vielä, että koira ei seissyt portin takana valmiiksi odottamassa, että reitti on vapaa. Sillä ei ollut edes näköyhteyttä olohuoneeseen - hajuyhteys "vain".

Tuo kokemus oli niin voimakas, että itku tuli. Siinä oli jotain niin sykähdyttävää - sanoinkuvailematonta. Siinä se sitten oli sylissäni. Miehen istuessa sohvalle viereen se kävi rauhallisesti tervehtimässä, palasi takaisin ja painautui vasten.

Eläimet ovat minulle tärkeitä. Ovat olleet aina. En kuitenkaan olisi osannut kuvitella, että minussa syntyy näin voimakas reaktio. Hetki oli lähes taianomainen, kuin elokuvasta. Uskomattominta on, että tämä tapahtui juuri kun turhautuneena eilen aamulla kirjoitin siitä kokemuksesta, että on vaikea uskoa itseensä. Siitä miten tulee hetkiä, ettei kelpaa eikä ole arvokas - epäonnistumisesta.

Tästä on kyse siinä miten paljon eläimet rakastavat ihmisiä. Tästä on kyse ihmisen ja eläimen välisessä suhteessa. Se on jotain, mitä ei voi sanoin kuvailla. Se on jotain, missä on tärkeä juuri omana itsenään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti