maanantai 24. kesäkuuta 2013

Olemisen tärkeys

Ihmiset, musiikki, paikat.. Kaikki ne voivat kuljettaa mukanaa johonkin aiemmin elettyyn elämänvaiheeseen.

Koin itse vasta tällaisia hetkiä. Koin nämä niin musiikin, paikan kuin ihmistenkin kautta. Radiosta tuli Poets of the Fallin Carnival of Rust, jota en ole kuullut pitkään aikaan. En osannut yhdistää sitä enää tietyyn hetkeen elämässä, mutta tunnetilat tulivat mieleeni. Ne tunnetilat, joissa olen sitä kuunnellut. Siispä jälleen kerran tulemme siihen kuinka voimakkaasti kokemusmaailmamme meitä ohjaa.

Juhannuspäivää vietimme kyläilemässä. Nuo hetket kuljettivat jälleen minut ajassa taaksepäin, yli 10 vuoden taakse ja kiinnittivät yhteen elämäni merkityksellisimmistä ihmisryhmistä. Porukkaan, jossa ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin oikeasti kuuluvani jonnekin. Hetkiin, joita voi muistella vain hymyillen. Aikaan, jolloin elämäni oli hyvin erilaista.

Koko päivä ei kuitenkaan mennyt menneitä muistellen. Samalla sain kokea iloa näistä ihmisistä elämässämme. Iloa siitä, että edelleen saan olla osa heidän elämäänsä. Iloa siitä, että on paikka, johon on aina mukava mennä ja jossa on hyvä olla. Iloa siitä kokemuksesta, että olen tärkeä. Iloa siitä, että elämässä on ja on ollut paljon hyvää.

Näiden kokemusten voimakkuus omalla kohdallani riippuu niiden vastakohdista. Siitä kuinka elämässä on kokenut hetkiä, jolloin tuntuu, että on vain tiellä. Hetkiä, jolloin haluaisi olla olematon.

Elämä ei ole vain niitä. Elämä on ihmisiä, jotka välittävät ja hetkiä, jotka ovat elämisen arvoisia. Elämä on täynnä surua, mutta elämä on myös suunnatonta iloa.

"Olen saanut jo monenlaista onnea, sen kaikkia palasia,
suuria ja pieniä, yhteensopivia ja toisiaan hylkiviä.
Kertaakaan en ole vielä ehtinyt koota noista palasista ruukkua,
en kerätä siihen toisiinsa sekoittuen kyyneleitä ja sadevettä,
katsella siitä omaa kuvaani.
Sanotaan, että vain siitä kuvajaisesta voi löytää omat kasvonsa."
- Tommy Tabermann 
 
Matkani jatkuu :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti