tiistai 24. syyskuuta 2013

Bensakone

Joskus sitä oikein hämmästyy miten muut ihmiset näkevät piirteet minussa ennen kuin itse tajuan niitä. Kommentti: "Ei se ole mulle mitenkään yllätys." sai vastikään leukani loksahtamaan lähes maan tasalle miettiessäni minussa herääviä puolia. Oikeastaan koko tilanne eteni niin, että "minut analysoitiin" ensin lyhyellä kommentilla, piirteellä, jonka ihan vastikään olen itsessäni huomannut. Kai se vain menee niin, että joskus muut todella huomaavat meissä asioita ennen kuin ne hiipivät omaan ymmärrykseen. Mukavaa tietysti on jos piirteet ovat positiivisia ;). Ensisijaisen tärkeänä pidän sitä, että itse tunnistaa myös huonot puolensa eikä aina tarvitse odotella muilta palautetta niistä.

Tässä tapauksessa oli kyse kunnianhimosta.

"Kunnianhimo on vahva halu tehdä tai saavuttaa jotain, tyypillisesti jotain mikä vaatii päättäväisyytta ja kovaa työtä, Kunnianhimon voi käsittää myös haluna ja päättäväisyytenä saavuttaa menestystä." (Ystävämme Wikipedia)

En ole aiemmin tiedostanut olevani kunnianhimoinen. En kaipaa tai halua menestystä, toki haluan tehdä hyvin sen mitä teen. Haluan kuitenkin saavuttaa jotain. Haluan laittaa itseni likoon, haastaa itseni ja nähdä työni jäljet. Teen toki työtä, jota ei voi tehdä puolihuolimattomasti. Minulta ei todellakaan puutu haasteita ja työn tuloksetkin ovat nähtävillä. Ehkä suurimpana halunani on vaikuttaa asioihin. Yhteiskunnassamme on lukuisia asioita kuitenkin ihan pielessä ja johonkin haluan joskus jättää kädenjälkeni. En puhu näkyvillä olemisesta tai mukana politiikassa olemisesta. Jotain merkitystä elämään etsin silti edelleen.

Paljon olen myös omia luonteenpiirteitäni pohtinut. Ilokseni olen myös huomannut kykeväni paljon niitä kontrolloimaankin paikoissa, joissa kontrolli on tarpeen. Luetaankohan tempperamentti luonteenpiirteeksi vai onko se joku muu ominaisuus? Ehkä se ei ole olennaista.

Eilen tuli taas pohdittua sitä miten käsittämättömän helposti provosoidun. Minut saa kiihtymään nollasta sataan parissa sekunnissa kun tietää mistä narusta nykäisee. Jos taas ei tiedä, saattaa nykäistä ihan vahingossa ;).

Viisas Wikipedia sanoo itsehillinnästä näin:

"Itsehillintä on tunteidensa hallitsemista ja tyynenä pysymistä. Joskus puhutaan itsehillinnän pettämisestä. Se tarkoittaa sitä, että ei ole onnistunut hallitsemaan tunteitaan. Perinteisiä keinoja itsehillinnän pitämiseksi on kymmeneen laskeminen tai tilanteesta poistuminen. Samuraikulttuurissa itsehillintä on melko tärkeässä asemassa."

Aina voi laskea kymmeneen, mutta paikalta poistuminen ei joka tilanteessa toimi. Olisi ehkä hieman koomista poistua paikalta vaikkapa tilanteessa, jossa tekisi mieli vääntää omaa mielipidettänsä rautalangasta kun ei koe tulleensa ymmärretyksi. Mieluummin noissa tilanteissa pohdin tilannetta siltä kannalta, mitä saan sillä aikaiseksi, jos jatkan rautalangan vääntämistä? Onko vääntäminen tarpeellista? Kykeneekö kuulija vastaanottamaan informaatiota? Onko kyse vain siitä, että haluan saada viimeisen sanan? Tietyissä tilanteissa tästäkin piirteestä on hyötyä, mutta kyllä aina kannattaa hetki harkita.

Tämä kertoo kuitenkin minusta myös ihmisenä. Menen täysillä kaikkeen mitä teen; elämän iloihin, suruihin, työhön, parisuhteeseen, onnistumisiin, epäonnistumisiin, ystävyyssuhteisiin, harrastuksiin... Kaikkeen. Puolitehoa ei ole. Koen asiat voimakkaasti niin hyvässä kuin pahassa.

Muita provosoitumiseni tuntuu toisinaan hieman huvittavan. Kieltämättä se joskus huvittaa itseänikin. Yksi poikittainen sana sopivassa kohdassa joltakulta ja olen aivan liekeissä. En totisesti ole dieselkone vaan ehdottomasti bensakone!

Näillä pohdinnoilla nenä kohti loppuviikkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti