keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Elämän äärellä

Viime viikolla eräänä iltana suorittaessani uutta kasvojenhoitorituaalia mietin, että tästäkö se nyt alkaa? Taas mennään vuotta lähempänä kolmeakymmentä. Tätikin oli lähettänyt silmänympärysvoiteen, onneksi sentään paketissa oli myös suklaata :D.

Onko nyt aika ruveta kaupasta katselemaan ryppyvoiteita ja lehtiä, joissa kerrotaan miten säilytään nuorena?

Katselin tuossa joku kerta töllöstä hömpänpömppää ja jotain jenkkiläistä tai brittiläistä stailausohjelmaa, jossa nuorennetaan ihmistä. Sanoivat, että oma tyyli kehittyy parikymppisenä. Entäs jos ei sitä ole löytänyt vielä melkein kolmekymppisenäkään? Haittaakse? Tai jos sitä on vähän kun kameleontti, että vaihtaa tyyliä tilanteen mukaan? Joskus huppari ja toisinaan taas neule.

Jälleen kerran mielessä velloo kysymykset siitä mitä elämältä haluaa. Mitkä ovat tavoitteet työn suhteen? Entä olenko henkilökohtaiseen elämääni tyytyväinen? Ovatko valitsemani harrastukset ne, joiden parissa halua olla? Pitäisikö opiskella? Miksi tuntuu, että jokin mättää? Mikä se jokin on?

Joskus laitan silmät kiinni ja kuvittelen millainen olisi ideaalitilanne elämässäni. Siis miten haluaisin päiväni etenevän. Sehän on jo tiedossa, ettei mikään koskaan suunnitelmien mukaan mene, mutta mielikuvat auttavat minua luomaan käsitystä vallitsevista olosuhteista ja siitä miten niitä haluaisin muuttaa.

Musiikin olen jo huomannut hieman tulleen takaisin elämään. Olen aikanaan harrastanut musiikkia (laulanut, soittanut pianoa musiikkiopistossa ja kokeillut vuoden verran poikkihuiluakin) paljonkin ja se on ollut elämässäni aina läsnä. Edelleen nautin musiikista paljon, mutta jotenkin se on vain kadonnut. Olen joskus aiemminkin sitä miettinyt, mutta ehkä tämä yltiösosiaalinen työkin saa aikaan sen, että kotona nauttii hiljaisuudesta. Tälläkin kortilla on kääntöpuolensa. Nyt kun työssä on raskaampaa, huomaan matkalla luukuttavani metallimusiikkia niin, että en kuule edes omia ajatuksiani. Kotona voi sitten pysähtyä hiljaisuuden äärelle kun ajatukset on kylvetty tuon reilun 40 kilometrin matkalle... Minähän siis myös rakastan iskelmämusiikkia, joten musiikista on moneksi ;).

On tärkeää löytää elämässä niitä asioita, jotka auttavat ja tuovat nollausta. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä merkityksellisemmäksi asiat muuttuvat. Elämänkokemuksen karttuessa asioihin myös reagoi eri tavoin ja ehkä eri vakavuudellakin kuin aiemmin. Olenko siis muuttumassa vakavaksi? Ehei - pois se ajatus minusta ;).

Taas eräänä iltana istuessani katsomassa tähtitaivasta, mietin miten mahdottoman pieni ihminen on tämän taivaan alla. Mietin vain sitä miten pieni olematon piste olen taivaalta katsottuna. Sitä kauhistelee miten kohta on kolmekymmentä, mutta oikeasti ei edes välittäisi olla nuorempi. Minä en ainakaan välittäisi. Tämä on ihan hyvä näin. Toki joskus hirvittää se miten nopeasti aika kulkee eikä sitä pysäyttääkään voi. Meidän elämä täällä on yksi ohikiitävä hetki ja siksi siitä pitäisi nauttia.

Kohtalo - toiset uskovat siihen ja toiset eivät. Minä uskon. On asioita, joihin voimme vaikuttaa, mutta myös niitä, jotka tapahtuvat - halusimme tai emme. Voimme päätöksillämme tiettyyn pisteeseen asti ohjata elämän suuntaa, mutta ei tämä elämä kuitenkaan meidän käsissämme ole. Hyvä on kuitenkin pysähtyä toisinaan miettimään elämäänsä. Pysähtyä elämän äärelle.

Suunnatonta kiitollisuutta tällä hetkellä koen siitä, että olen saanut elämääni ihmisiä, jotka kokevat asiat merkityksellisinä. Ihmisiä, jotka pysähtyvät miettimään sitä ja jakavat ajatuksiaan kanssani. Joskus oikein hämmästyn miten onnekas olen kun kaiken epävarmuuden ja elämässä rämpimisen jälkeen olen muuttunut ihmiseksi, jota arvostetaan (huh, vieläkin sitä on vähän vaikeaa sanoa ääneen). Olen saanut elämääni upeita ihmisiä ja ansainnut myös heidän rehellisyytensä sekä luottamuksensa.

Äidin tuomien kukkien myötä toivotan voimia loppuviikkoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti