sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Kriisin kourissa

Ajatukset pyörii melko vahvasti elämän ja oman tulevaisuuden ympärillä. Ajatukset naurettavasta "muka kolmenkympin kriisistä" ovat muuttuneet todeksi ja koko elämä on myllerryksessä eikä mikään muu tunnu varmalta kuin epävarma.

Minusta herää piirteitä, joita en ole uskonut edes olevan. Piirteitä, jotka kertovat kasvavasta itseluottamuksesta ja tarpeesta löytää oma tie. Piirteitä, jotka kertovat entistä enemmän rohkeuden löytämisestä. Onkin hyvin ristiriitaista, että samalla kun vahvat piirteet heräävät, ne nostavat tullessaan suuren epävarmuuden.

Minulle tämä elämänvaihe ei ole vain pohdintaa siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan vaan huomaan muuttuvani jälleen. Vahvistun entistä enemmän omien tavoitteitteni osalta ja herään siihen ajatukseen, ettei minulla ole kuin yksi elämä aikaa. Osittain muutos on hyvin pelottavaa, sillä en tiedä mitä se saa aikaan.

On raskas prosessi huomata, että kaikki tuttu ja turvallinen muuttuu epävarmaksi. Kaikki usko ja luottamus tulevaisuuteen katoaa ja on vain ajatusten sekamelska, jonka keskeltä pitäisi löytää jokin punainen lanka. Alan ymmärtää sitä ajatusta, että joskus olisi hyvä vain lähteä pois kaikesta ja olla hetki aivan yksin vain ajatustensa kanssa.

Ihmisen elämä on tavallaan hyvin yksinäistä. Muille voi puhua ajatuksista, joita päässä pyörii, mutta kokemukset ja ratkaisut ovat jokaisen henkilökohtaisia. Kukaan muu ei voi tehdä päätöksiä puolestamme. On vain jaksettava pusertaa eteenpäin päivä toisensa jälkeen. Suuri tuki kuitenkin ovat ystävät, jotka ovat eläneet samanlaisia tilanteita ja pystyvät kertomaan oman tarinansa.

Väkisinkin joskus tuntuu siltä, etteikö tämä jo riittäisi? Pitääkö kerta toisensa jälkeen elää jokin kriisi?

Uskon terveellä itseluottamuksella varustettujen ihmisten selviävän ikäkriiseistä hieman vähemmällä. En toki voi olla varma, sillä minulla ei ole siitä kokemusta. Kun minäkuva alkaa muuttua totaalisesti vasta aikuisena ja kadonnut itseluottamus löytyä, on se hyvin radikaali muutos oman elämän kannalta.

Mitä on odotettavissa? Miltä elämä näyttää puolenvuoden, vuoden, viiden vuoden päästä? Millainen sitten olen? Mitä muutoksia elämääni on tullut? Onko mikään oikeastaan sittenkään selvinnyt?

En tiedä. Ei ole muuta vastausta kuin: "En tiedä."

Katsoin joskus jotain muuttumisleikki -ohjelmaa, jossa epävarma ihminen vietiin rautatieasemalle huutamaan oma kurja olo pois. Miksi rautatieasemalle? Siksi, että ohi ajavista junista tuli niin kova ääni, että sai oikeasti huutaa kurkku suorana. Juuri siltä tuntuu itsestä nyt. Olisi hyvä ihan vaan huutaa niin kovaa kun ääntä lähtee. Varsinaisesti en sen usko kuitenkaan ratkaisevan mitään - ääni menisi korkeintaan käheäksi..

Ajatusten sekalaisuutta kuvastaa hyvin se, ettei kirjoituksissani ole ollut vähään aikaan selkeää logiikkaa. Tuntuu, että hypin sinne ja tänne aina sen mukaan mihin ajatus kuljettaa.

Tästä kaikesta vuodatuksesta huolimatta olen saanut elää upean viikon, johon on sisältynyt niin risteilyllä käymistä, uusiin ihmisiin tutustumista, koskenlaskua Kymijoella, mahtavan hyvää ruokaa, hauskoja hetkiä ihanien työkavereiden seurassa, rentoutumista, nollausta, syvällisiä keskusteluja ja roppakaupalla muistoja mukana kuljetettavaksi! Olen hyvin kiitollinen jokaisesta hetkestä.




1 kommentti:

  1. Elämän epävarmuutta ja kaiken keskeneräisyyttä muutoksen keskellä on vaikea kestää, mutta sellaista elämä usein kuitenkin on. Silloin voi todella olla hyvä vetäytyä itsekseen ja antaa ajatusten rauhassa hakeutua omille uomilleen. Itse ainakin olen huomannut sen hyväksi keinoksi päästä takaisin omaksi itsekseen, jos siitä on etääntynyt. Toisille joku toinen keino voi toimia.

    Muutokset kuitenkin tasaantuvat ennemmin tai myöhemmin - ainakin hetkeksi...=) Kaunista syksyä Anna!

    VastaaPoista