perjantai 18. lokakuuta 2013

Katastrofeista itsensä löytämiseen

Kaikki  lainaukset ovat Tommy Hellstenin kirjasta Elämän paradoksit.

"Omien rajojensa äärelle joutuminen syventää elämää ja arvoja. Näin voi sanoa, että katastrofit saattavat jopa herättää meidät eloon.

Sen sijaan, että jäisi odottamaan suuria katastrofeja herätäkseen eloon, ihminen voi oppia luomaan pieniä katastrofeja, jotka pitävät hänet jatkuvasti elossa. Voi nimittäin oppia tekemään sellaisia valintoja, että ei vaivukaan horrokseen vaan pysyy hengissä."

Tästä on mielestäni kyse myös ikäkriiseissä. Pienistä katastrofeista, jotka pitävät hengissä. Minulla on krooninen tarve kehittyä. Kehittymisenkaipuuni liittyy omaan henkilökohtaiseen kehitykseen, tarpeeseen ymmärtää omaa toimintaani, tarpeeseen olla hyvä ihminen. Haluan olla hyvä ihminen itselleni ja sen myötä myös läheisilleni. Minulle hyvyys tarkoittaa sitä, että voin elää hyväksyen sen millainen olen ja mahdollisuudesta sen myötä ammentaa omastani myös muille. Tiedostan kuitenkin sen, etten luultavasti koskaan tule jäämään paikoilleni oman prosessini kanssa. On vain yksi elämä ja haluan ottaa siitä kaiken irti. En haaveile elämästä suurena ajattelijana vuorenhuipulla. Koen kuitenkin itsetuntemuksen parantavan omaa hyvinvointiani mitä suuremmissa määrin ja haluan näin ollen pitää itseni kehittämisestä kiinni.

Onpahan siis ollut taas melkoinen päivä. Aamupäivän huono ajokeli pakotti minut ja kesärenkain varustetun autoni jäämään kotiin. Vapaapäivä minulla tänään onkin, mutta olinhan taas ajatellut tehdä sitä sun tätä.

Olen aloittanut Elämän paradoksien lukemisen kauan aikaa sitten. Kauan aikaa = ehkä 1,5 vuotta sitten (?). Kirja jäi tuolloin kesken. Elämän kasvuprosessin keskellä se ei ollut kovin kevyttä luettavaa sillä prosessoin jatkuvasti lukemaani. Asioiden omaksuminen puolestaan vaatii tietynlaisen mielentilan.

Nyt tuntui siltä, että on aika jatkaa kirja loppuun ja tänään minulla oli siihen aikaa. Oli aikaa hiljentyä.

"Kun ihminen varaa itselleen säännällisesti aikaa oman syvyytensä tutkimiseen, tulee paikkaan ja aikaan, joka on varattu erityisesti hänen sisäisille asioilleen, asennoituu oman itsensä tutkimiseen, poistaa kaiken muun mikä häiritsee - silloin hän antaa näille sisäisille asioiolleen signaalin, että hän aikoo nyt pitää niitä tärkeinä ja kohdistaa niihin huomionsa. Silloin nämä sisäiset asiat heräävät eloon, ne alkavat liikkua, syntyy prosessi."

Tässä prosessissa olen nyt. Olen taas saanut uusia oivalluksia, mutta nyt ne ovat jopa minulle liian henkilökohtaisia jaettavaksi kaikille. Olen kuitenkin kohdannut asioita omassa toiminnassani ja kyennyt näkemään niiden taakse. Jälleen olen askeleen lähempänä eheytymistä. Minun on kuitenkin vielä otettava monista asioista selvää ja löydettävä selityksiä. Selitykset lisäävät ymmärrystä. Ne avaavat solmuja ja antavat avaimet toiminnan muuttamiseen.

"Ei voi löytää omaa todellista identiteettiään, ellei ensin kadota itseriittoisuuttaan ja omavoimaisuuttaan. Tällä tavoin itsensä kadottaminen johtaa itsensä löytämiseen."

On uskallettava irrottaa vanhasta saadakseen tilalle uutta. On uskallettava tunnustaa omat kipukohtansa ja oma rikkinäisyytensä ennen kuin voi luoda uutta tilalle. Ulkoisten olosuhteiden on kuitenkin oltava turvalliset, jotta voi olla valmis kohtaamaan sisäisen kivun. Omalla kohdallani edelleen pidän merkittävimpinä asioina parisuhdetta, työtä, harrastusta ja ihmissuhteita - asettamatta niitä mihinkään järjestykseen. Ne ovat kokonaisuus, kuin palapelin palat, jotka tukevat toisiaan. Jokainen on omalla tavallaan myötävaikuttanut turvallisuuteen ja mahdollistanut rohkeuden kadottaa itseni ja antanut nöyryyden löytää minut uudelleen.

Päivä päivältä pidän tästä elämästä enemmän. Päivä päivältä löydän itseni enemmän. Hyväksyn sen, etten voi muuttaa mennyttä, mutta tulevaisuuteeni voin vaikuttaa :).

Edellisessä koulutuksessa kuulin tämän kappaleen, jonka haluan kanssanne jakaa:


1 kommentti:

  1. Viisaita ajatuksia, niin sinulta kuin Tommyltä:)
    Minä olen lukenut monta Hellstenin kirjaa ja ammentanut viisita ajatuksiaan. Tykkään!

    On juuri niin, että pitäisi hyväksyä, ettei mennyttä voi muuttaa. Tämä hetki on elämässä ainutkeertainen, siitä olisi osattava ottaa irti mahdollisuudet ja ilot, surutkin. Kunhan elää! Ja näkee, kokee, kuulee. Tulevaan voimme vaikuttaa. Itse kuljen luottaen, että kaikelle on tarkoituksensa. Menneen elämän kivuillekin. Ja niitä on.

    Olemme kaikki keskeneräisiä, mutta ainutkertaisia!

    Syksyysi oivaltamisen levollisuutta ja iloa, siitä mitä päiviin on annettu!

    Itsensä löytämisen riemua!!

    VastaaPoista