keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Kasvua ihmissuhteissa

Olen jo hetken istunut tuijottaen tyhjää ruutua. Tuntuu, että ajatusten työstäminen ymmärrettävään muotoon on juuri nyt hieman haastavaa. Punainen lanka on päässä selkeänä.

Ehkä jälleen päällimmäisenä ajatuksena on se kuinka paljon olen muuttunut ja kuinka paljon sen muutoksen myötä olen saanut hyvää itselleni.

Tämä ajatuksenjuoksuni on tällä kertaa saanut alkunsa ihmissuhteista, ystävyydestä, luottamuksesta, itseluottamuksesta, itsestään antamisesta ja muutenkin siitä millaisina toiset sekä itsemme koemme.

Oli aika, jolloin koin, etten kuulunut oikein mihinkään. Yritin kuitenkin kovasti kuulua. Yritin olla sellainen kuin muut, jotta sopisin porukkaan. Sitä en kuitenkaan uskaltanut tehdä omana itsenäni, enhän edes tiennyt kuka olen. Hyväksyntä. Sitä kaipasin suunnattoman paljon. Kukapa ei kaipaisi? En oikeastaan muista tuosta ajasta paljoa. En siis muista sitä millainen olen ollut. Voisin helposti kuvitella olleeni jotain tämän artikkelin energiasyöpön kaltaista. Ei siksi, että olisin halunnut kaiken huomion tai täyttää hiljaisuuden vaan siksi, että kaipasin tulla kuulluksi ja hyväksytyksi. Ystäviä, jotka näkivät ulkokuoren taakse, oli muutama. Muihinkin porukoihin pääsin joskus mukaan, mutta koen olleeni se, jota ei raaskittu jättää ulkopuolellekaan.

Asiat alkoivat kuitenkin muuttua. Aiemminkin olen kirjoittanut siitä miten löysin paikkani koiratreeniporukasta. Muiden maatessa juhlahuuruja pois, minä istuin kannon nokassa koiratreeneissä.

Nyt, n. kymmenen vuotta myöhemmin, olen saanut jaettavakseni ystävän murheet. Ystävän, joka menneisyydessä oli etäinen. Ystävän, joka kiinteästi kuului eri porukkaan kuin minä. Ystävän, jonka kanssa mitään yhteistä ei ollut. Ystävän, jonka kanssa olimme "moikkaustuttuja" ja ihan kivaakin oli, mutta ei mitään erityistä tunnesidettä. Kun nyt seison omilla jaloillani, asetan itseni alttiiksi ja olen valmis antamaan itsestäni, on "moikkaustuttuus" muuttunut ystävyydeksi. Vaalin sitä ja jokaista minulle uskottua murhetta. Energiasyöpöstä on tullut merkityksellinen ihminen. Kumpikaan meistä ei olisi kymmenen vuotta sitten uskonut elämän kuljettavan meitä tähän.

Minun ei enää tarvitse olla jotain muuta kuin oikeasti olen. Toki elämän eri tilanteet, yhteisöt ym. vaativat erilaisia rooleja, mutta minä olen niiden kaikkien takana omana itsenäni. Vaikka muutun koko ajan, olen kuitenkin löytänyt itseni. Kyllähän vanhat toimintamallit ja tunnetilat toisinaan nostavat päätään, mutta ne eivät enää himmennä ajatustani nykyisestä minästäni.

Suuri kiitos on se, että ihmiset, jotka ovat joskus "tunteneet" minut, näkevät nyt muutoksen ja ennen kaikkea näkevät sen positiivisena. Sitten on vielä uudet ihmiset, jotka ovat tutustuneet minuun muutokseni jälkeen ja näkevät hyvän tyypin. Puhumattakaan siitä, ettei minun enää tarvitse olla kaikille hyvä tyyppi. Voin olla minä, ottakaa tai jättäkää ;)

"Voit unohtaa sen, kenen kanssa olet nauranut, mutta et sitä, kenen kanssa olet itkenyt." 
-tuntematon

1 kommentti: