maanantai 20. tammikuuta 2014

Ei päätä eikä häntää

Täällä ollaan, hieman vain tavallista hiljaisempana! Viime päivät ovat kuluneet vain ollessa onnellinen siitä, että asuu kodissa, jossa lämmöt pysyvät vaikka pakkanen paukkuu. Aika monta kertaa on mielessä käynyt ne ihmiset, jotka yrittävät hakeutua lämpimään - oli se sitten yleisövessa tai joku vastaava pieni koppero. Yömajatkin taatusti täyttyvät näillä keleillä. Sitä saa olla itse kovin onnellinen mahdollisuudesta vetää peitto tiukemmin päälle kun pään allakin vielä on pehmoinen tyyny.

Näistä olosuhteista käsin on sellainen olo, että antaa paukkua vaan! Tosin miestä käy sääliksi, hän kun joutuu työskentelemään osittain ulkotiloissa ja ilman käsineitä kun työt vaativat pikkutarkkuutta :(. Helppohan se on lämpimästä huudella.

Silti nautin tästä pakkasesta. Äsken käyttäessäni koiraa ulkona mietin miten ihanasti pakkanen kipristeli nenänpäätä. Pakkanen, jota on nyt -21,7 astetta. No.. Aamu-ulkoilu vei kaikki 5min, että kyllähän sen ajan kestää ;) Tosin on tässä viikonloppuna tullut ulkoiltua muutenkin. Vaatetta vain päälle riittävästi! Enkö siis koskaan päästä suustani valitusta kylmyydestä? Aika monesti. Ehkä kuitenkaan valituksen todellisessa merkityksessä tämä pakkanen ei minua haittaa. Saa paukkua ja kipristellä!

Viikonloppu oli täynnä mielettömiä hailaitteja! Kuulkaa ostin uudet ulkoilukengät ja paistinpannun! Tiedättekö sen ärtymyksen joka syntyy vanhalla paistinpannulla kokkaamisesta? Kun ruoka tarttuu kiinni ja kananmunan paistaminenkin muuttuu taitolajiksi. Nyt palvelee taas uudenkarhea tefal tätä taloutta ja sitä jaksoinkin sitten hehkuttaa useampaan kertaan! Pienet on ihmisen ilot.

Samalla monesti sitä huomaa miten on kasvanut aikuiseksi. Mistäkö sen tietää? No siitä,  että syö mm. sipulia ja sinihomejuustoa! Loppuvuodesta yllätin itseni jopa syömällä oliivin pitsassa. Kasvuprosessini on kuitenkin vielä hieman kesken sillä kylmäsavu- ja graavilohi jäävät makuhermojeni ulottumattomiin. Kaikenlainen gourmet myös aiheuttaa hieman ihmetystä näin kotiruokaan tottuneelle. Ei kuitenkaan huolta - löydän itseni niin harvoin hienojen pöytien ääreltä, ettei asia varsinaisesti ole ongelma.

Kuten huomaatte, on syvällisten pohdintojen saattaminen kirjalliseen muotoon juuri nyt hieman haastavaa. Ehkä se johtuu siitä, ettei aamukahvi ole vielä saavuttanut ajatuksiani saatika kahvinkeittimen pannua sillä päätin ruveta tuumasta toimeen heti herättyäni. Enkä oikeastaan edes ihan heti sillä lojuin sängyssä liki tunnin ennen kuin raahasin luuni ylös ja ulos.

Ennen kuin tämä päätä huumaava tajunnanvirta räjäyttää pankkia enempää, on ehkä aika toivottaa oikein loistavaa uutta viikkoa! Nauttikaahan pakkasesta!