torstai 27. helmikuuta 2014

Kesää kohti

Kyllä on ollut merkillinen talvi! Eilen oli HELMIKUUN 26. päivä ja vedin ensimmäistä kertaa lenkkarit jalkaan enkä edes liukastunut. Näin maalla ihan joka tielle ei vielä lenkkareilla pääse, mutta riittävän pitkän matkan kuitenkin. Vuoden paras lenkki on kevään ensimmäinen lenkkarilenkki :D

Toki tämä kevät tuo mukanaan myös käsittämättömän määrän kuraa, joka kantautuu koirien mukana sisälle. Paljaissa varpaissa fiilis on lähinnä samanlainen sisällä kuin ulkonakin. Tosin sisällä onneksi on vielä hieman lämpimämpää.

Talvesta pitävänä ihmisenä on olo jopa hieman haikeakin. Kauniit aurinkoiset talvipäivät olivat tänä talvena aivan minimissä ja aika jäällä liikkumiseen jäi varsin lyhyeksi. Lysti loppui lähes saman tien kuin alkoikin. Väkisinkin tulee mieleen myös edellisten talvien pitkät pakkasjaksot kun aamulla varhain kömmin tallille toppahaalariin pukeutuneena ja hytisten kiikutin hevosia pihalle. Tänä talvena en noita kelejä ehtinyt kokea, sillä hevoseni lähti uuteen kotiin juuri pakkasjakson alkaessa. 

Vieläköhän takatalvi yllättää vai joko oikeasti mennään kesää kohti? Maaliskuussa -20 pakkasta ja metri lunta? Vaikuttaa aika pieneltä mahdollisuudelta, mutta siihen nähden miten merkillinen koko talvi on ollut en ihmettelisi kunnon takatalveakaan.

Talviloma on vielä edessä ja pari viikkoa pitäisi jaksaa rypistää töitä. Turnausväsymys painaa vaikka toisinaan päivätyön tekijöitä pidempiä vapaita saankin viettää. Silti edessä siintävä loma houkuttelee jo varsin voimallisesti. Loman suunnitelmat ja suunnittelemattomuus on jo lyöty lukkoon ja aikaa laiskottelullekin pitäisi jäädä :)

Lisääntynyt valoisuus kutsuu ulos ja tuntuu kuin vapaapäiviinkin olisi löytynyt lisää nautintoa kun valoisasta ajasta saa nauttia pidempään. Luulenpa, että lähdenkin jo hetkeksi ulos puuhastelemaan ennen kuin suuntaan kaupunkiin kahvittelemaan! Tälle päivälle on tiedossa vain yksi ei niin miellyttävä, mutta varsin pakollinen ohjelmanumero: ruokakauppa. Nostan hattua heille, jotka pitävät kaupassa käymisestä - minä en kuulu heihin!

Ilman minkäänlaista kirjoituksen punaista lankaa suunta kohti kesää :)

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Hyvän salliminen itelleen

Olen opetellut sallimaan hyvää suoraa itselleni enkä välillisiä reittejä. Erityisen vaikeaa on ollut käyttää rahaa itseeni; kampaaja, vaatteet (siis muut kuin "ihan pakko hankkia vaatteet"), meikit ym. turhuustuotteet. Erittäin hyvä olen ollut rahankäytössä mutkan kautta; hevonen. Tästä olen saanut itselleni suurta onnea, mutta luopunut samalla monesta muusta tarpeesta (kuten kampaaja, siistit vaatteet jne.). Alkaessani käyttää rahaa suoraan itseeni minulla oli suunnattoman huono omatunto. Koin rahankäytön tuhlaamisena turhuuteen enkä oman hyvän oloni vahvistajana.

Pikkuhiljaa olen päässyt tuosta ajatusmallista eroon. En tunnustaudu totaaliseksi materialistiksi, mutta on siinäkin puolensa - etenkin kun rahan on omalla työllään ansainnut. Tärkeämpänä kuitenkin pidän työn mielekkyyttä ja riittävää määrää vapaa-aikaa kuin sitä rahaa, joka työstä saadaan. Työ itsessään ei ole minulle mikään meriitti eikä elämän pidä mielestäni koostua pelkästä työn teosta. Vaan nytpä lähtee juttu taas ihan väärälle raiteelle alkuperäisestä sunnitelmasta...

Mistä tämä itseensä tuhlaaminen sitten tuli mieleen? Varasin eilen itselleni ajan parin tunnin kehonhuoltoon, jossa olen jo viime syksystä käynyt säännöllisesti. Sain sen ensi viikon keskiviikolle. Pohdiskelin sitten koskahan mahtaisin saada kampaajan varattua ja hupsista hei - samalla päivällä oli vapaata aikaa. Ystävälleni jo sitä sitten hehkutin miten ihana hemmottelupäivä on edessä! Eikä muuten ole pätkääkään huono omatunto ;)

Tarkoittaako sitten itselleen hyvän salliminen vain rahankäyttöä? Ei. Se tarkoittaa myös muita hyvinvointia edistäviä asioita kuten jo aiemmin mainitsemaani riittävää vapaa-aikaa, mielekästä työtä, riittävää määrää ulkoilua ja sopivassa suhteessa kaikkia muita tärkeitä asioita.  Se tarkoittaa myös omien rajojen vetämistä ja hiljentymistä asioiden äärelle. Se tarkoittaa sitä, että asiat ovat merkityksellisiä. Minun mielestäni merkitykselliset asiat syntyvät omista tarpeista ja tunnetiloista, oman hyvän tuottamisesta eikä siitä, että kaikki tarvitsisi jakaa muiden kanssa. Ekstrovertti vai introvertti - enemmän introvertti ja tyytyväinen siihen!

Pitemmittä puheitta taidankin lähteä ulos sallimaan hyvää itselleni, jotta ehdin haukata annoksen raitista ilmaa ennen töihin lähtöä!

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Palautumista ja uuden opettelua

Joskus rakkaatkin asiat voivat olla yllättävän kuormittavia ja kuormittavuuden tajuaa vasta jälkikäteen kun olosuhteet muuttuvat.

Kolmisen viikkoa sitten hevoseni muutti uuteen kotiin. Se tarkoitti minulle luopumista jostain todella rakkaasta, mutta samalla luopumista vapaa-ajan aikatauluista. Jäljelle jäi lähinnä työstä riippuvat aikataulut.

Ensimmäiset kaksi viikkoa olin aivan puhki. En saanut kotonakaan mitään aikaiseksi. Tuntui, että yksikin aikataulu olisi liikaa. Miehen kanssa teimme kuitenkin asioita enemmän kuin aiemmin. Tuntui hassulta, ettei menoja tarvinnut suunnitella etukäteen vaan saatoimme hetkessä päättää esim. elokuviin lähdöstä. Täysin uutta!

Nyt on mennyt päivälleen kuukausi. Olen nauttinut suunnattomasti ajasta kotona ja etenkin siitä, etten ole kiinni aikatauluissa. Siltikään en vaihtaisi päivääkään pois kuluneista vuosista. Ne ovat opettaneet minulle paljon itsestäni. Myös luopuminen ja elämänmuutos on ollut oppimisprosessi. Olen huomannut olevani ihminen, joka stressaantuu jatkuvasta aikatauluttamisesta. Tiedän ihmisiä, jotka nauttivat siitä, että heidän päivänsä ovat täynnä ohjelmaa ja he käyvät illalla tyytyväisinä nukkumaan. Minä en kuulu heihin. Haluan rauhaa ja asettumista. Haluan voida nauttia hetkistä kotona ja tekemättömyydestä. Olen myös joutunut opettelemaan tekemättömyyden sietämistä, sillä kotona laiskottelu tuottaa huonoa omatuntoa. Jos menee päivä niin, etten saa mitään aikaiseksi siitä seuraa huono omatunto. Eihän sen niin tarvitse olla! Saa olla päiviä, jolloin ei tee mitään. Kyllä niitäkin joskus tarvitsee.

Tarvitsen myös päiviä ilman sosiaaisia suhteita. Olen miettinyt viime aikoina paljon sitä olenko ekstrovertti vain introvertti. Mitä paremmin tulen itseni kanssa toimeen, sitä enemmän introvertiksi muutun. Toki on hyvinkin sosiaalisia päiviä, joista nautin, mutta yhä enemmän nautin myös ihan vain oman kodin suomasta rauhasta. On muuten mahtavaa huomata kestävänsä omaa seuraansa kun ei koko ajan tarvitse miettiä mitä tekisi tai kenen kanssa. Hiljaisuuden sieto, yksinäisyyden sieto, rauhallisuuden sieto. Minä omana itsenäni eikä muita.

Olen vielä muutosprosessissa. Tiedän miten haluaisin hetkiä kotona muuttaa, mutta prosessi on kesken enkä ole päässyt vielä aivan tavoitteeseeni. Senkin vielä saavutan. Lisää aikaa ilman tietokonetta, sosiaalista mediaa tai muita tiedotusvälineitä, jotka vievät ihmisten yksityisyyden. Koko elämä asetetaan muiden silmien eteen joko omasta tai muiden toimesta. Miksi sen pitää nykyisin mennä niin? Siksi, että se on yhteiskunnan tapa.

Haluan olla yksilö osana yhteiskuntaa.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Täällä ollaan!

Huh hei! Pikainen ilmoitus vain, etten ole kadonnut - olen ainoastaan kerännyt voimiani ja ollut saamaton.

Viimein alkaa aiheita taas pyöriä päässä viime aikaisen hiljaisuuden jäljiltä ja uskonpa pian saavani ne blogiin asti :)

Nyt kuuluu kai sanoa, että "Stay tooned!"