lauantai 24. toukokuuta 2014

Pehmenenksmä?

Jotka minut tuntevat, tietävät varsin hyvin, etten ole mikään mekko- tai hörsyläihminen. Se on kuulkaa housut kun naista vie. Kuinka ollakaan tänään vaatekaappiini päätyi MEKKO! Siis oikea kesämekko. Kaikenlisäksi pidän siitä eli en ostanut sitä vain siksi, että naisen vaatekaapista kuuluu löytyä mekko ;)

Tuo mekko saikin sitten pohtimaan tätä pehmenemistä hieman reilummin. Oikeastiko pehmenen? Alkavatko pahimmat särmät hioutua pois muutosten myötä? Tuoko raskaus esiin naisellisemman puolen, jolloin on lupa pukeutua mekkoon? Toinen mahdollisuus on, että tämä helle on pehmittänyt pääni!

Hiljattain mietin sitä miten vaikeaa minun on luottaa ihmisiin. Tämän tajuaminen on herättänyt minut ymmärtämään myös sen tosiasian, että minulla on suojamuuri. En olekaan niin avoin ja itsestäni kaiken antava kuin olen luullut. Tämän suojamuurin laskeminen tulee varmasti olemaan hyvin vaikeaa vanhemmuuden tiellä sillä joudun laskemaan toisen, vanhemmistaan täysin riippuvaisen ihmisen aivan lähelleni. Tiedän myös sen kuinka merkityksellistä varhainen vuorovaikutus on, joten toivon todella uskaltavani laskea muurin.

Siispä oikeasti on uskallettava pehmetä.

Mitenkä ihmeessä sitä ihminen vasta näin kolmenkympin kynnyksellä tajuaa itsestään näin valtavan määrän hyvinkin olennaisia asioita? Minun on vaikeata luottaa. Minulla on suojamuuri. Kappas! Olisiko elämää hieman helpottanut jos näistä ymmärrys olisi tullut aiemmin? Toisaalta taas haluan uskoa siihen, että ihminen saa ymmärrystä sitä mukaan kun on valmis asioita vastaanottamaan ja niitä työstämään. Ehkä kuitenkaan elämäni tätä ennen ei olisi merkityksellisesti muuttunut vaikka olisin nämä asiat oivaltanut? Toisaalta taas ymmärrykseni itsestäni on lisääntynyt hyvinkin kriittisellä hetkellä. Koskaan ei myöskään ole liian myöhäistä muutokselle. Muutoksesta ei aina seuraa toivomaamme asiaa, mutta siitä voi seurata muuta hyvää. Pirkka-Pekka Petelius oli kerran Suomipopilla haastattelussa ja mielestäni hänellä oli hieno ajatus: "Niin kauan kun tässä mennään niin ovia auotaan." Tämä liittyi siihen kun häneltä kysyttiin onko jo joku juttu/aihealue katsottu loppuun. Ei kai elämää voisi paremmin kuvata?

Tänään kylässä kävi ystäväni, jonka olen tavannut ensimmäistä kertaa kohta 16 vuotta sitten. Tapaamme nykyisin harvoin ja edellisestä hänen vierailustaan meillä on kulunut nelisen vuotta. Kävimme ensin hieman ostoksilla ja ajelimme sitten peräkanaa meille. Matkalla tuli vahvasti liki ajatukset siitä mihin elämä on kutakin kuljettanut ja kuinka paljon asioita on ehtinyt tapahtua yli 15 vuoden aikana. Yhtä muutosta tämä on ollut. Muutoksen aikana sitä on kasvanut aikuiseksi. Oikeasti aikuiseksi. En ainakaan usko, että liki kolmekymppisiä määritellään enää varhaisaikuisiksi? On ollut avoliittoa, eroa, muuttoja, opiskelua, ihmissuhteita, ystäviä ja melkoista itsetutkiskelua.

Ei elämässä ikinä valmiiksi tule. Hyvä niin. Muutenhan sitä ihan juuttuisi paikalleen, kadottaisi mahdollisuuden kehitykseen.

Seuraavan runon laitoin ystävälleni hänen syntymäpäivänään ja haluan jakaa sen teillekin.

"Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa auringosta hourien -
huumaavasti, täyteläästi elää!"
-Katri Vala


keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Muutoksen kourissa

Aika monta kertaa olen blogissa käsitellyt sitä miten koen tarvitsevani muutosta. Lähestyväksi kolmenkympin kriisiksikin olen asiaa nimittänyt. Olen miettinyt pääni puhki erilaisia koulutuksia ja sitä mitä elämältäni haluan. Suunnittelin hakevani opiskelemaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa, suuntauksena lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen. Toistaiseksi hakeminen on vielä suunnitelmissa.

Sen sijaan, että säntäilisin päättömästi ympäri miettien elämäni tarkoitusta, onkin tullut aika pysähtyä ja katsoa mitä elämällä on tarjota tässä ja nyt.

Päätökset saavat monesti aikaan muutoksia. Lähimpänä ja myös ensimmäisenä muutoksena on irrottautuminen työyhteisöstä. Viime perjantaina pötköttelin kasvohoidossa tyhy-päivänä ja kuuntelin sermin takaa kantautuvaa työkavereiden puheensorinaa. Kyyneleiden estäminen oli suorastaan työlästä vaan enhän voinut antaa niiden sotkea virkistävää ja rauhoittavaa kasvonaamiota, joka naamalleni oli levitelty. Tunneryöppy oli silti voimallinen, aika on käymässä vähiin. Puhumattakaan ystäväksi muuttuneen työkaverin silmistä lukemaani ajatusta siitä, kuinka yhteiset työvuorot pian päättyvät.

Eikä tämänkään postaaminen kyyneleittä suju.

Jo aiemmin ajattelin työnantajani käytöksen minua kohtaan muuttuneen sen jälkeen kun kerroin toistaiseksi jättäväni työryhmän. Eräänä aamuna kuitenkin tajusin työstäväni itse hylkäämistä. Hylkää ennen kuin tulet hylätyksi. Oli koittanut irrottautumisen aika. Olin alkanut muodostaa itselleni ajatuksia siitä miten muut minua kohtelevat. Työnantajani olen aina kokenut reiluna, luotettavana sekä työntekijöitään arvostavana. Juuri sellaisena kuin mielestäni hyvä esimies määritellään. Siksi ajatukset yllättivät ennen kuin tajusin niiden nousevan itsestäni.

Kenestäkään työryhmässämme oikeastaan pelkät sanat kuten työnantaja tai työkaveri eivät ole riittävän kuvaavia. Meidän porukka on paljon enemmän. Jokaisella on oma paikkansa ja kaikille on tilaa omana itsenään, kulkemassa kohti yhteistä päämärää. Kerran nousi esille seuraava kuvaus porukastamme: Pomo on selkäranka ja me olemme kylkiluut. Tuota kuvausta en ole koskaan unohtanut enkä taatusti unohda. Olen onnekas. En olisi koskaan voinut kuvitella pääseväni osaksi tällaista porukkaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni uskallan todeta jättäväni tyhjän paikan jälkeeni.

Työkavereiden lisäksi luku sinänsä on he, joiden vuoksi tätä työtä teen. Olla turvallisena aikuisena elämässä.

Miksi siis lähden? Lähdenhän silti vain toistaiseksi...

Olen ottamassa askeleen kohti jotain mistä minulla ei ole vielä mitään käsitystä.



Tätä askelta en ota yksin vaan on aika siirtyä hieman toisenlaisiin töihin.

Olen miettinyt lukuisia kertoja sitä haluanko aiheesta kirjoittaa blogissani mitään. En ole maininnut raskaudesta facebookissakaan ennen tämän kirjoituksen linkitystä Onnenpisaroiden sivuille. Päätös kirjoittamisesta syntyi sen myötä kuinka paljon kaipasin reittiä ajatusteni selvittämiseen ja muutoksen käsittelyyn. Karsastin myös ajatusta sotkea tänne vauvajuttuja, jotka ovat aivan oma maailmansa. Yritin aloittaa nimettömänä blogia, joka ei koskaan saanut tuulta allensa kirjoittamisen suhteen. Huomasin, että kun kerran olen tullut omalla nimelläni esille, en osaa enää nimettömänä kirjoittaa.

Toivoisin jatkossakin osaavani säilyttää kirjoitukset laajoina enkä vaipanvaihtovinkkejä koskevina ;)

Uskon käsiteltävää aiheen ympärillä riittävän. Tosiasia kun on, että kesälomani starttaa kesäkuun aikana ja elokuun lopussa meitä pitäisi olla kolme. Jos nämä muutokset eivät pelota, hirvitä, kauhistuta ja toisaalta aiheuta sitä positiivistakin odotusta niin eivät sitten mitkään! Yhtä aikaa haluaisin säilyttää kaiken ennallaan ja samalla tiedän, ettei mikään tule olemaan ennallaan. Vuorotellen ovat vaihdelleet harmi omista asioista luopumisesta X määräksi aikaa ja toisaalta taas tiedän olevani valmis luopumisiin. Ristiriitaisuuksia, niitä tämä aika on ollut täynnä.

Raskautta sinänsä en tule blogissa käsittelemään, koska mielestäni se on hyvin henkilökohtainen. Siksi olen halunnut pitääkin aiheen pois somesta ja muusta virtuaalimaailmasta. Olen kokenut tämän vahvasti omaksi asiaksi. Mutta tämä kaikki muu pään sekoittava muutosten vyöryminen vaatii työstämistä ja siihen on vielä hyvä hetki aikaa!

Viisaat sanovat, että kannattaa aina nukkua yksi yö päätösten päälle. Näin tein tällä kertaa ja ehkäpä julkaisen tämän eilen kirjoittamani tekstin. Yllättävän vaikeaa eikä ollenkaann helppoa.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Pienestä kiinni

Aivan pieni ja pikainen päivitys!

Joskus kaikki hyvinvointi on hyvin pienestä kiinni, aivan pienistä asioista.

Turkasen väsyneenä tulin aamulla kotiin yövuoron jälkeen. Paras oli se hetki kun aamupalan nro. 2 ja suihkun jälkeen kellahdin kolmen tunnin nokosille.

Lopun päivää vietin hyvinkin leppoisasti lähinnä töllöttimen parissa, mutta myös ulkoillen.

Päivän tärkeimmät elementit olivat lepo, ruoka ja ulkoilu. Hyvinvointia minulle. Mitään muuta en tarvinnut.

Näillä eväillä aion nyt istahtaa Mustien leskien pariin ja ottaa rennosti vielä illankin! Joskus seuraavakin on sallittua - jopa suotavaa ;)
On helppo vain istua ja tarkkailla. Vaikeaa on nousta ylös ja ryhtyä hommiin. — Honore de Balzac

tiistai 6. toukokuuta 2014

Luottamus

Olen lauantaista lähtien pyörittänyt tätä aihetta päässäni vaan jostain syystä siihen tarttuminen on silti vaikeaa. Ilmeisesti en ole onnistunut löytämään riittävän seesteistä olotilaa, jotta ajatukset päästä alkaisivat muotoutua tekstiksi.

Miksi siis juuri lauantaista lähtien? Pääsin osalliseksi kokemuksista, jotka avasivat ymmärrykseni siitä kuinka vaikeata minun on luottaa ihmisiin. Olen aina pitänyt itseäni ihmisenä, jonka on helppo luottaa ja helppo puhua kokemuksista. Olen ollut väärässä. On kuitenkin kestänyt aika kauan ennen kuin sen ymmärsin. Pystyn melko kevyestikin puhumaan tietyistä kokemuksista elämässäni jos kuulijana on lähes vieras ihminen. Kun tilanteessa onkin joku, jonka tunnen edes jollakin tavalla, on luottaminen lähes mahdotonta. On suuri kynnys heittäytyä tilanteisiin, jossa kontrolli ei enää olekaan minulla.

Olenko siis kaikenlisäksi kontrollifriikki? Ilmeisesti. Kontrollifriikillä omalla kohdallani en tarkoita tilannetta, jossa minun olisi kyettävä hallitsemaan ympärilläni olevia ihmisiä. Minun tapauksessani on kyse nimenomaan minua koskevien asioiden kontrolloimisesta.

Elämäni aikana olen tullut petetyksi lukuisia kertoja tärkeiden ihmisten taholta. Elämäni aikana olen myös tullut pettäneeksi luottamuksen. En usko, että luottamusta voi koskaan täysin palauttaa vaan sen rikkoutuminen jää aina elämään.

Mistä luottamuksessa sitten on kyse?

Mielestäni siitä, että uskaltaa antaa itsensä toisen ihmisen käsiin. Uskaltaa avata itsensä tulematta tuomituksi. Luottamus on uskoa siihen, että ihmissuhde kantaa - oli kyse sitten puolisosta tai ystävästä. Luottamus on myös uskoa tulevaan, uskoa elämään, uskoa selviytmiseen. Luottamus on uskoa itseen.

Luottamuksen syntymisen prosessiin liittyy myös tietty epäileminen. Toinen ihminen on luotettava vasta kun hän on lunastanut luotettavuutensa. Luottamus ei tarkoita toisesta ihmisestä kaiken tietämistä, se ei tarkoita koko elämänsä avaamista. Luottamuksen kokemus tulee toisesta ihmisestä. Syvä luottamus on jotain mitä ei voi sanoin selittää.

"Luottamus on elävä tunne. Se kasvaa ihmissuhteen myötä. 
Se on hauras, helposti särkyvä ja usein korjaamaton."

Mielestäni edellä oleva aforismi kuvaa luottamusta erittäin hyvin. Luottamus todella on tunne. Luottamus syntyy ihmisten välille. Mikä sen saa aikaan? Sitä en tiedä eikä minun tarvitsekaan. Luottamus voi syntyä myös ihmisen ja eläimen välille. Siinä vasta onkin aitoa luottamusta. Luottamusta, joka ihmisen on hyvin helppo rikkoa.

Huomaan, etten itse luota kovin moneen ihmiseen. On myös ihmisiä, joihin luotan osittain - elämäni eri osa-alueilla. Luottamattomuus taas ei tarkoita sitä, että epäilisin jatkuvasti tarkoitusperiä tai olisin vuorovaikutuksessa jotenkin epäilevänä. Ehkäpä vain se elävä tunne puuttuu.

En myöskään oleta kaikkien luottavan minuun. Minäkin olen olemassa "elämän eri osa-alueilla" eri ihmisille. Ei aina ole kyse luottamuksesta tai sen puutteesta. On kyse elämän rikkaudesta, että voimme jakaa eri asioita eri ihmisten kanssa.

Haluan itse myös luottaa elämään ja siihen, että se kantaa. Liian kauan elin epäillen tulevaa enkä voinut luottaa siihen, että olisin ansainnut elämän tielleni tuomia hyviä asioita. Olen kuitenkin viimein löytänyt luottamuksen elämään. Se ei tarkoita, että elämä olisi aina hyvää tai positiviista. Se tarkoittaa, etten pelkää tulevaa. Tietysti joskus tulee hetkiä, jolloin tuntuu, ettei mikään mene hyvin, mutta sekin kuuluu elämään. Vaikeat asiat on helpompaa ottaa vastaan kun luottamus on kunnossa.

Näin lopuksi voin todeta, ettei minulla ole oikeastaan mitään käsitystä siitä mitä olen viimeisen puolen tunnin aikana kirjoittanut. Jotain luottamuksesta ehkä ;) ? Näin tämä aina menee... Luomisen tuska, ajatusten suoltaminen ja pään totaalinen tyhjentyminen.

Näillä mennään kohti tulevaa!

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Haastettuna

Sain Tuutikilta haasteen blogissa Kaikesta huolimatta. Otan haasteen mielelläni vastaan, sillä näitä aika harvoin tulee :). Olen ehkä tämän saman haasteen joskus tehnytkin, mutta siitä on ihan ikuisuus aikaa. Katsotaan mitä tästä tulee. Kiitollinen olen siitä, että blogini on löydetty! Kiitos Tuutikki :)

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen haastetulle
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut
6. Ei takaisin haastamista

11 asiaa minusta

- Olen syntyperältäni savolainen ja tästä säännöllisin väliajoin minua muistutetaan ;). Pienenä helpotuksena mainittakoon, että en ole ihan Savon sydämestä vaan etelä-Savosta!

- Pienenä olen haaveillut ainakin eläinlääkärin ja kirjailijan urasta, minusta ei tullut kumpaakaan. Sen sijaan minun ei koskaan pitänyt tehdä työtä lasten kanssa. Sitä mieltä olin vielä opiskelujeni alussakin. Kuinka ollakaan viisi yhtämittaista vuotta lastensuojelussa täyttyi juuri + opiskelujen aikaiset työt.

- Olen ollut koulukiusattu. Kiusaaminen ei ollut vakavaa tai jatkuvaa, mutta jätti omat jälkensä. Se oli pääasiassa porukasta pois jättämistä, ulkopuolelle sulkemista.

- Kun puolisoni kysyi minulta alkuaikoina minkä värisessä talossa haluaisin asua sanoin, etten ainakaan sinisessä! Arvatkaa minkä värinen talo hänellä oli ja missä siis tänä päivänä asun?

- En ole juurikaan matkustellut - en Suomessa enkä ulkomailla. Toivon vielä joskus mahdollisuutta matkustaa. Minua kiinnostaisi jopa roadtrip Suomessa, sillä väitän täällä olevan aika monta hienoa kolkkaa, joita vain en ole nähnyt.

- Tajusin vastikään, etten oikeastaan harrasta enää mitään ja se oli varsin pysäyttävää. Minulla on aina ollut harrastus. Luovuttuani tammikuussa hevosesta, ei jäljelle jäänyt harrastuksia. Tokihan on koirat, mutta en lue arkielämää niiden kanssa harrastukseksi. Ehkä taas jonain päivänä polkaisen itseni käyntiin agilitykentälle ja voin taas sanoa harrastavani.

- Olen työpaikan hauskuuttaja. Ehkä aika monesti on niin, että työkaverit nauravat minulle eivätkä suinkaan minun kanssani, mutta siitä otan vastuun sekä kunnian ihan itse ;)

- Alakouluikäisenä paras kaverini oli poika. Opiskeluaikana yksi parhaista saamistani kohteliaisuuksistani oli se, että "sä olet hyvä jätkä!" Pitkään tulin paremmin toimeen miesten kuin naisten kanssa. Pidän miesten rehellisyydestä ja mutkattomuudesta. Muistettava on, että ON olemassa hyvinkin kinkkisiä miehiä! Nykyisin tosin ei ole eroa sillä onko ystävä mies vai nainen, sillä ystävä on ystävä.

- Mitä enemmän olen oppinut tuntemaan oikean itseni, sitä paremmin olen viihtynyt itseni kanssa.

- En pelkää kuolemaa. Pelkään sitä, että menettäisin jonkun läheisistäni. Tämä pelko ei siis ole millään tavalla jatkuvaa, mutta näin ajattelen jos oikein asiaa mietin. Toki haluan kokea tässä elämässä vielä paljon asioita ennen kuin aikani on. On myös ihmisiä, joiden ystävyyttä en koskaan halua menettää, mutta joskus pelkään elävän vievän erilleen. Jos niin kuitenkin käy, niin on tarkoitettu...

- Puolisoni vie useammin roskat kuin minä. Minä unohdan aina! Eihän sitä pussia voi muistaa ottaa mukaan kun se on kaapissa piilossa!

Huh! Selvisin :D

11 kysymystä haastajalta
  
1. Lempivuodenaikasi?
- Kevät tai syksy, en osaa valita niiden väliltä. Keväässä rakastan sitä kun luonto herää ja alkaa olla valoisaa. Syksyissä taas parasta on ihanat kuulaat syysaamut kun hiekka rapisee jalan alla pienessä pakkasessa ja ilma on raikas. Unohdetaan nyt sitten näistä se kamala vesisade ja kura - piirrän mieluummin kauniin kuvan mielessäni ;)
  
2. Lempilelusi lapsena? 
-  En usko, että minulla on ollut lempilelua. En ainakaan muista sellaista.


3. Mitä kieliä osaat puhua? 
- Englantia ja pienen muistuttelun jälkeen ehkä vielä ruotsia.

4. Mitä opiskelisit tai tekisit työksesi, jos voisit valita nyt? 
-  Opiskelisin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamisesta TAI hevosshiatsua. Kysymys on hyvä, sillä olen tätä kovasti viime aikoina miettinyt. Minulla on jatkuvasti tunne siitä, että haluan "jotain", mutta en saa kiinni siitä mitä se "jotain" on.

5. Mitä ostit viimeksi kaupasta? 
- Riisihiutaleita koiranruokaan ja miehelle sipsiä&karkkia vappuaatoksi kun olin itse töissä :D

6. Mitä arvostat itsessäsi? 
- Sitä, että olen löytänyt kyvyn kohdata vaikeita asioita itsessäni. Rohkeutta elää omaa elämää ja tehdä päätöksiä itseni kannalta. Rohkeutta päästää irti vanhasta.


7. Miksi pidät blogia? 
- Olen aina rakastanut kirjoittamista. Haluan tuottaa ajatuksia tekstiksi ja saan siitä omille tunteilleni vahvistusta. Toivoin kirjoituksistani olevan iloa muillekin ja sain rohkeutta positiivisen palautteen myötä. Antaa iloa tavalla, josta itsekin saan iloa - siinä ehkä ydinajatus.

8. Järvenranta vai merenranta?
- Ehdottomasti järvenranta! 19 vuotta elämässäni olen asunut järvimaisemassa ja näiden kahden väliltä ehdoton valinta on järvi.
 
9. Mitä et tekisi mistään hinnasta? 
-  Esiintyisi pornofilmissä :D


10. Lempipaikkasi Suomessa? 
- Kuten aiemmin 11 kohdan kertomuksessa totesin, haluaisin roadtripille Suomeen, sillä monta paikkaa on näkemättä. Tämän hetkisellä fiiliksellä on pakko sanoa, että koti <3 Mitään paikkaa kodin ulkopuolelta en osaa valita.

11. Mitä odotat tulevalta kesältä?
- Lomaa ja uusia kokemuksia :)

11 kysymystä seuraaville

1. Mitä näet kun katsot ikkunasta?
2. Oletko koskaan nähnyt sateenkaaren päätä?
3. Jos saisit yhden päivän ajan olla joku toinen, kuka haluaisit olla?
4. Mitä musiikki sinulle merkitsee?
5. Lähtisitkö mieluummin Karibialle vai Islantiin?
6. Uskotko ufoihin?
7. Oletko maalainen vai kaupunkilainen?
8. Mikä on paheesi?
9. Milloin rakastuit ensimmäistä kertaa?
10. Imurointi vai tiskaus?
11. Mikä on tärkein asia elämässäsi?

Haastetut

Koska blogilukemiseni (ja itse asiassa kaikki muukin lukeminen) on ollut viime aikoina kovin satunnaista, haastan vain yhden ihmisen - naisen kuviensa takana. Nainen kuvastimessa :)

Jos joku muu tämän kokee heidän lisäksi omakseen niin antaa mennä ja jätä kommentti, että olet jatkanut haastetta :)) !