tiistai 6. toukokuuta 2014

Luottamus

Olen lauantaista lähtien pyörittänyt tätä aihetta päässäni vaan jostain syystä siihen tarttuminen on silti vaikeaa. Ilmeisesti en ole onnistunut löytämään riittävän seesteistä olotilaa, jotta ajatukset päästä alkaisivat muotoutua tekstiksi.

Miksi siis juuri lauantaista lähtien? Pääsin osalliseksi kokemuksista, jotka avasivat ymmärrykseni siitä kuinka vaikeata minun on luottaa ihmisiin. Olen aina pitänyt itseäni ihmisenä, jonka on helppo luottaa ja helppo puhua kokemuksista. Olen ollut väärässä. On kuitenkin kestänyt aika kauan ennen kuin sen ymmärsin. Pystyn melko kevyestikin puhumaan tietyistä kokemuksista elämässäni jos kuulijana on lähes vieras ihminen. Kun tilanteessa onkin joku, jonka tunnen edes jollakin tavalla, on luottaminen lähes mahdotonta. On suuri kynnys heittäytyä tilanteisiin, jossa kontrolli ei enää olekaan minulla.

Olenko siis kaikenlisäksi kontrollifriikki? Ilmeisesti. Kontrollifriikillä omalla kohdallani en tarkoita tilannetta, jossa minun olisi kyettävä hallitsemaan ympärilläni olevia ihmisiä. Minun tapauksessani on kyse nimenomaan minua koskevien asioiden kontrolloimisesta.

Elämäni aikana olen tullut petetyksi lukuisia kertoja tärkeiden ihmisten taholta. Elämäni aikana olen myös tullut pettäneeksi luottamuksen. En usko, että luottamusta voi koskaan täysin palauttaa vaan sen rikkoutuminen jää aina elämään.

Mistä luottamuksessa sitten on kyse?

Mielestäni siitä, että uskaltaa antaa itsensä toisen ihmisen käsiin. Uskaltaa avata itsensä tulematta tuomituksi. Luottamus on uskoa siihen, että ihmissuhde kantaa - oli kyse sitten puolisosta tai ystävästä. Luottamus on myös uskoa tulevaan, uskoa elämään, uskoa selviytmiseen. Luottamus on uskoa itseen.

Luottamuksen syntymisen prosessiin liittyy myös tietty epäileminen. Toinen ihminen on luotettava vasta kun hän on lunastanut luotettavuutensa. Luottamus ei tarkoita toisesta ihmisestä kaiken tietämistä, se ei tarkoita koko elämänsä avaamista. Luottamuksen kokemus tulee toisesta ihmisestä. Syvä luottamus on jotain mitä ei voi sanoin selittää.

"Luottamus on elävä tunne. Se kasvaa ihmissuhteen myötä. 
Se on hauras, helposti särkyvä ja usein korjaamaton."

Mielestäni edellä oleva aforismi kuvaa luottamusta erittäin hyvin. Luottamus todella on tunne. Luottamus syntyy ihmisten välille. Mikä sen saa aikaan? Sitä en tiedä eikä minun tarvitsekaan. Luottamus voi syntyä myös ihmisen ja eläimen välille. Siinä vasta onkin aitoa luottamusta. Luottamusta, joka ihmisen on hyvin helppo rikkoa.

Huomaan, etten itse luota kovin moneen ihmiseen. On myös ihmisiä, joihin luotan osittain - elämäni eri osa-alueilla. Luottamattomuus taas ei tarkoita sitä, että epäilisin jatkuvasti tarkoitusperiä tai olisin vuorovaikutuksessa jotenkin epäilevänä. Ehkäpä vain se elävä tunne puuttuu.

En myöskään oleta kaikkien luottavan minuun. Minäkin olen olemassa "elämän eri osa-alueilla" eri ihmisille. Ei aina ole kyse luottamuksesta tai sen puutteesta. On kyse elämän rikkaudesta, että voimme jakaa eri asioita eri ihmisten kanssa.

Haluan itse myös luottaa elämään ja siihen, että se kantaa. Liian kauan elin epäillen tulevaa enkä voinut luottaa siihen, että olisin ansainnut elämän tielleni tuomia hyviä asioita. Olen kuitenkin viimein löytänyt luottamuksen elämään. Se ei tarkoita, että elämä olisi aina hyvää tai positiviista. Se tarkoittaa, etten pelkää tulevaa. Tietysti joskus tulee hetkiä, jolloin tuntuu, ettei mikään mene hyvin, mutta sekin kuuluu elämään. Vaikeat asiat on helpompaa ottaa vastaan kun luottamus on kunnossa.

Näin lopuksi voin todeta, ettei minulla ole oikeastaan mitään käsitystä siitä mitä olen viimeisen puolen tunnin aikana kirjoittanut. Jotain luottamuksesta ehkä ;) ? Näin tämä aina menee... Luomisen tuska, ajatusten suoltaminen ja pään totaalinen tyhjentyminen.

Näillä mennään kohti tulevaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti