lauantai 24. toukokuuta 2014

Pehmenenksmä?

Jotka minut tuntevat, tietävät varsin hyvin, etten ole mikään mekko- tai hörsyläihminen. Se on kuulkaa housut kun naista vie. Kuinka ollakaan tänään vaatekaappiini päätyi MEKKO! Siis oikea kesämekko. Kaikenlisäksi pidän siitä eli en ostanut sitä vain siksi, että naisen vaatekaapista kuuluu löytyä mekko ;)

Tuo mekko saikin sitten pohtimaan tätä pehmenemistä hieman reilummin. Oikeastiko pehmenen? Alkavatko pahimmat särmät hioutua pois muutosten myötä? Tuoko raskaus esiin naisellisemman puolen, jolloin on lupa pukeutua mekkoon? Toinen mahdollisuus on, että tämä helle on pehmittänyt pääni!

Hiljattain mietin sitä miten vaikeaa minun on luottaa ihmisiin. Tämän tajuaminen on herättänyt minut ymmärtämään myös sen tosiasian, että minulla on suojamuuri. En olekaan niin avoin ja itsestäni kaiken antava kuin olen luullut. Tämän suojamuurin laskeminen tulee varmasti olemaan hyvin vaikeaa vanhemmuuden tiellä sillä joudun laskemaan toisen, vanhemmistaan täysin riippuvaisen ihmisen aivan lähelleni. Tiedän myös sen kuinka merkityksellistä varhainen vuorovaikutus on, joten toivon todella uskaltavani laskea muurin.

Siispä oikeasti on uskallettava pehmetä.

Mitenkä ihmeessä sitä ihminen vasta näin kolmenkympin kynnyksellä tajuaa itsestään näin valtavan määrän hyvinkin olennaisia asioita? Minun on vaikeata luottaa. Minulla on suojamuuri. Kappas! Olisiko elämää hieman helpottanut jos näistä ymmärrys olisi tullut aiemmin? Toisaalta taas haluan uskoa siihen, että ihminen saa ymmärrystä sitä mukaan kun on valmis asioita vastaanottamaan ja niitä työstämään. Ehkä kuitenkaan elämäni tätä ennen ei olisi merkityksellisesti muuttunut vaikka olisin nämä asiat oivaltanut? Toisaalta taas ymmärrykseni itsestäni on lisääntynyt hyvinkin kriittisellä hetkellä. Koskaan ei myöskään ole liian myöhäistä muutokselle. Muutoksesta ei aina seuraa toivomaamme asiaa, mutta siitä voi seurata muuta hyvää. Pirkka-Pekka Petelius oli kerran Suomipopilla haastattelussa ja mielestäni hänellä oli hieno ajatus: "Niin kauan kun tässä mennään niin ovia auotaan." Tämä liittyi siihen kun häneltä kysyttiin onko jo joku juttu/aihealue katsottu loppuun. Ei kai elämää voisi paremmin kuvata?

Tänään kylässä kävi ystäväni, jonka olen tavannut ensimmäistä kertaa kohta 16 vuotta sitten. Tapaamme nykyisin harvoin ja edellisestä hänen vierailustaan meillä on kulunut nelisen vuotta. Kävimme ensin hieman ostoksilla ja ajelimme sitten peräkanaa meille. Matkalla tuli vahvasti liki ajatukset siitä mihin elämä on kutakin kuljettanut ja kuinka paljon asioita on ehtinyt tapahtua yli 15 vuoden aikana. Yhtä muutosta tämä on ollut. Muutoksen aikana sitä on kasvanut aikuiseksi. Oikeasti aikuiseksi. En ainakaan usko, että liki kolmekymppisiä määritellään enää varhaisaikuisiksi? On ollut avoliittoa, eroa, muuttoja, opiskelua, ihmissuhteita, ystäviä ja melkoista itsetutkiskelua.

Ei elämässä ikinä valmiiksi tule. Hyvä niin. Muutenhan sitä ihan juuttuisi paikalleen, kadottaisi mahdollisuuden kehitykseen.

Seuraavan runon laitoin ystävälleni hänen syntymäpäivänään ja haluan jakaa sen teillekin.

"Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa auringosta hourien -
huumaavasti, täyteläästi elää!"
-Katri Vala


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti