tiistai 3. kesäkuuta 2014

Olipa kerran (t)yövuorot

Ne on nyt sitten tällä erää taputeltu. Yövuorot siis eikä kyllä hetkeäkään liian aikaisin. Mehän teemme pitkiä työvuoroja, koska yöaikaan meillä on lepolupa talon ollessa rauhallinen. Tarkoittaa siis mahdollisuutta ummistaa silmät ja ottaa torkut. Sellaista valveuntahan se aina on, mutta auttaa kuitenkin jaksamaan pitkän vuoron. Kaksi viimeisintä yötä kuitenkin on jo mennyt niin, ettei torkkuminen onnistu. Viime yönä saatuani suunnitellut työt loppuun, ajattelin oikaista sohvalle, mutta eihän siitä mitään tullut. Selällään ei ollut hyvä, puoli-istualtaan ei ollut hyvä eikä kyljellään ollut hyvä. Muutoinkin tuntui kroppa olevan aivan kierroksilla.
Kotona nukkuessa tyynyistä on tullut kovin rakkaita kumppaneita, mutta aivan niin lokoisiin oloihin ei töissä ole mahdollisuutta ;). Kun puolen kymmenen aikaan kurvasin kotipihaan oli olo vähintäänkin väsähtänyt ja totesin, etten olisi jaksanut enää yhtään enempää. Sainhan siis viimein asentaa tyynyt haluamaani malliin ja nukkua kunnon päikkärit!

Yksi vapaapäivä ja kaksi aamuvuoroa jäljellä. Olo on haikea, mutta valmis jäämään lomalle. Samat prosessit pyörivät päässä kuin edellistä tekstiä kirjoittaessa, mutta eivät enää yhtä voimakkaasti. On aika päästää irti. Suurimmat kyyneleet on kuitenkin vielä vuodattamatta ja niiden aika on väistämättä loppuviikosta. Viimeiset vuorot on viimeiset vuorot, ei siitä mihinkään pääse.

Yön hiljaisina tunteina tuli panikoitua olenko varmasti muistanut huomioida kaiken huomioitavissa olevan ja yritin tehdä omalla vastuullani olleet asiat mahdollisimman hyvin valmiiksi, jotta niitä eivät muut löydä heti edestään. Kuulostaa siltä kuin en yleensä tekisi töissä mitään :D Kai jokainen silti tietää miten kullanarvoinen on se kuuluisa "viime tinka", jota ilman jäisi osa hommista tekemättä ;) Toki yön aikana tuli käytyä läpi myös kulunutta lähes 3,5 vuotta ja fiilisteltyä aamun valkenemista. Pimein hetki kestää muuten enää hyvin lyhyen aikaa! Kyllä siinä väkisinkin tuli mieleen ajatus siitä, että pötköttelen tuolla sohvalla viimeistä kertaa aika pitkään aikaan.

Ihmisen mieli on kyllä vinkeä kapistus. Vielä hetki sitten ajatus töistä pois jäämisestä oli kammotus. Nyt kuitenkin ajatukset säännöllisestä rytmistä, vapaa-ajasta, OMASTA ajasta ja kodista nauttimisesta ovat hyvinkin vahvoina mielessä. Eivät tärkeät ihmiset katoa eikä työ katoa. Minun ei edes ole tarvinnut siivota itseäni pois töistä, sillä sain työkavereilta luvan säilyttää oman lokeroni. Eivät ilmeisesti aio toteuttaa poissa silmistä, poissa mielestä -metodia ;)

Sitäkin on tullut ihmeteltyä, että mitenkä ihmeessä selviän siitä, ettei olekaan tarvetta istua jatkuvasti autossa?! Monen näkövinkkelistä tietysti 42km ei ole työmatka eikä mikään, mutta kun siihen lisätään muut ajot, on kilometrejä vuoden ensimmäiselle puoliskolle kertynyt jotain 15000 ja 20000 väliltä. Voinpa kertoa, että jokusen kerran ennen jakautumistani tulen olemaan sitä mieltä, ettei minulla ole MITÄÄN tekemistä ja keksin tikusta asiaa vain lähteäkseni käymään jossain - esimerkiksi työpaikalla kahvilla! Mihinpä sitä koira karvoistaan pääsee.

"Jos haluat tehdä ihmisen onnelliseksi, 
niin täytä hänen kätensä työllä,
sydämensä rakkaudella,
mielensä tarkoituksella, 
muistinsa hyödyllisellä tiedolla,
tulevaisuutensa toivolla 
ja vatsansa ruoalla."
-Frederick E. Crane


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti