torstai 3. heinäkuuta 2014

Kohti tulevaa

Joskus lapsena sitä luuli, että pilvien päällä voi oikeasti istua. Olin myös sitä mieltä, että Halinallet asuvat vaaleanpunaisten pilvien päällä. Taisi olla pettymys kova kun äiti kertoi, että oikeasti pilvistä putoaa läpi!

Nykyisin tuntuu, että taivaaseen yhdistyy haaveet ja toiveet.

"Yksikään sydän
ei milloinkaan
lakkaa suosiolla
lyömästä
Yksikään ruohonkorsi
ei kysele keneltäkään
lupaa saada kasvaa
Yksikään unelma
ei milloinkaan
halua jäädä unelmaksi"

~T.Tabermann~
Tänään taivasta katsellessani mietin sitä tosiasiaa, että ensi kuussa elämä kokee suuren mullistuksen. Mietin myös sitä kuinka paljon ihminen muuttuu matkallaan kohti jotain uutta. Mietin sitä miten minun ei tarvitse olla kuin muut. Minulla on lupa olla oma itseni.
Pyydän heti anteeksi teiltä, jotka ette jaksaisi lapsijuttuja, mutta sellaista on taas kerran tiedossa. Ehkä etenkin sen kannalta mitä yhteiskunta olettaa meidän käytöksestämme kun odotamme lasta.

Neuvolan perhevalmennuksessa neuvolantäti puhui hoivavietin heräämisestä raskausaikana vauvoja kohtaan. Vierailevan vauvaperheen olessa paikalla hän totesi, että "tässä me kaikki istutaan ja päät vinossa ihastellaan." Miksi? Miksi minun pitäisi pää vinossa ihastella täysin vierasta vauvaa? Miksi hoivavietin pitäisi herätä kaikkia vauvoja kohtaan? Miksi monet ihmiset ajattelevat minun olevan outo jos niin ei tapahdu?
Ajoin eilen erään tallin ohi, jonka laitumella on kaksi tammaa varsoineen. Hämmästyin kun molemmat varsat makailivat toisen tamman lähettyvillä sillä aikaa kun toinen tamma söi niistä hieman erillään. Näky oli hämmästyttävä, sillä pääsääntöisesti varsatkin viihtyvät oman emänsä lähettyvillä.
Miksi siis oletetaan, että ihmisen hoivavietin pitäisi suuntautua kaikkiin vauvoihin? Miksi oletetaan, että kaikki haluavat perustaa perheen? Miksi oletetaan, että vauvan syntymä saa aikaa heti suuren rakkauden vauvaa kohtaan? Suurimmalle osalle varmasti niin käykin, mutta yhtään vähemmän oikein ei ole rakastua ja kiintyä lapseensa pikkuhiljaa. Siitä vain ilmeisesti pitäisi olla vaiti.
En ole aina halunnut lapsia. En ole koko raskausaikaani hehkunut onnesta ja huudellut kuinka ihanaa on olla raskaana. En ole kellunut vauvahattarassa vaan ollut enemmän realisti. En myöskään osaa sanoa millaisia tunteita vauvan syntymä tulee herättämään. Kuitenkin raskausaika on valmistanut kohti vauvan tapaamista ja huomaan tietyissä hetkissä toimivani hyvinkin vaistonvaraisesti.

En voi kieltää, ettenkö odottaisi kohdussa potkuttelevan pikkutyypin tapaamista. Viime yönä valvoessani mietin nurkassa seisovan hoitopöydän tavaroineen saavan pian käyttöä. Hetki sitten nurmikolla koiran kanssa istuskellessani mietin kesän olevan viimeinen kun istuskelen ihan omana itsenäni tuolla nurmikolla. Jatkossa elämässä on "pari muuttuvaa tekijää".

Yhtä kaikki, olen kiitollinen siitä, että toiveet täyttyvät. Olen kiitollinen raskaudesta ja siitä kuinka hyvin kroppani on kestänyt. Olen monta kertaa löytänyt itseni sen kiitollisuuden ääreltä, että tämä asia elämässäni on onnistunut näin hyvin, vaikka monta muuta asiaa on vaatinut suunnatonta taistelua. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta otetaan vastaan se mitä tulossa on.


"Älä turmele sitä, mitä sinulla on haluamalla sitä, mitä ei ole; sillä muista, että mitä sinulla nyt on, se oli kerran niiden asioiden joukossa, mistä vain uneksit."


Pssst... Pahoittelut kun kappalejaot hyppivät. Olen nyt jo useamman kerran muuttanut siisteiksi, mutta blogger ei ota muutoksia kuuleviin korviinsa :(

2 kommenttia: