perjantai 1. elokuuta 2014

Kohti mökkihöperyyttä

Tätä tunnemylläkkää on luultavasti hyvin vaikeaa ymmärtää kenenkään muun kuin raskauden kokeneiden. Lähtökohdistamme riippuu millaisia ja kuinka voimakkaita tuntemuksia pintaan nousee.

Tiistaina kävin työpaikalla. Tuntui kuin olisin herännyt henkiin. Aivoni eivät olekaan mädäntyneet käyttämättömyyden ja hormonien seurauksena! Pääsin jälleen turvalliselle maaperälle. Hetken tunsin olevani tarpeellinen, osa yhteisöä. Vaikka tunne yhteenkuuluvuudesta oli voimakas, ei minulle kuitenkaan herännyt hinkua päästä töihin. Työmaani on kohta kotona.

Tarpeettomuuden ja turhuuden tunteen kanssa kuitenkin kamppailin eilisen(kin) illan. On vaikeaa heittäytyä vieraaseen tilanteeseen ja hyväksyä se, ettei ole pienintäkään käsitystä siitä mitä on edessä. Sitä tilannetta odotellessa on oloni aivan käsittämättömän turha! Venyn, vanun ja vetelehdin kotona helteen keskellä. Illan viiletessä (niinä iltoina kun jonkinlaista viilenemistä tapahtuu) käyn minimaalisella iltalyllerryksellä koirien kanssa, jotta saan itseeni edes jonkinlaista liikettä. Ruuanlaitosta ja perussiistimisestä suoriutuminen nousee päivän urotyöksi. Kaupassa käyminen sen sijaan on kuin kulttuurimatka. Ymmärrän nyt sanonnan kissanristiäisistä - niitä on tullut keksittyä viime aikoina! Tämän päivän äksönpläjäyksenä oli koiran käyttäminen eläinlääkärissä verikokeessa sekä toisen koiran sillä aikaa aiheuttaman mattosilpun siivoaminen. Suurimmaksi haasteeksi osoittautui jälleen kerran keskivartalon taivuttaminen mattosilppua lattialta noukkiessa.

Mutta hei! Bloggaamiselle olisi aikaa. Elämäni vain juuri nyt tällä hetkellä on niin jäätävän samanlaista päivästä toiseen, että mitäpä siitä kirjottaisi? Edes minun ajatuksenjuoksullani ei kehitetä syvällisiä ajatuksia tuulettimen äärellä perseen kuvan painautuessa sohvaan. Välillä pitää muistaa jaloitella sillä lääkäri varoitti veritulpista automatkoilla. Tunnissa on pidettävä ainakin yksi jaloittelutauko. Hän unohti mainita saman jaloittelun koskevan kotisohvalla istumista!

Tiedän varsin hyvin, että pian olemme yhdelle ihmiselle koko maailma eikä tarpeellisuuttamme voi kukaan kyseenalaistaa. Vaan kun se ajatus ei auta nyt - tässä hetkessä!

Sanovat, että loppuraskaudesta moni alkaa siivota ja silittää hulluna. Päteekö se myös silloin kun on hulluna hellettä? Entäs jos vaatteet on kertaalleen silitetty viileämmillä keleillä? Pitääkö silloin aloittaa uusi kierros ihan vain ajan tappamiseksi? Tuntisiko sitä silloin itsensä tarpeellisemmaksi jos seisoisi silitysrautaa heilutellen vaatekaapin edessä? Mutta entäs kun varpaat turpoaa nakeiksi jos seisoo kovin pitkään paikallaan eikä rautaa viitsi turhaan pitää kuumana lepotaukoa varten? Eikö vaatteetkin voi kulua liiasta silittämisestä?

Voi kuulkaa... Pienet tuntuu olevan murheet ja ajatuksenjuoksu varsin mutkikasta. Siispä sormet ja varpaat ristissä toivon, että kyytiläinen ymmärtäisi pian tulla pihalle, jotta voin siirtyä seuraavaan kriisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti