tiistai 16. syyskuuta 2014

Äitiyden identiteetti

Jo puolitoista viikkoa tämä aihe on pyörinyt päässä, mutta en kertakaikkisesti ole päässyt istumaan koneelle riittävän pitkäksi aikaa, jotta saisin aiheen purettua lauseiksi. Nytkin olen käynyt jo pari kertaa heiluttamassa vaunuja, jotta saisin pikkuneidin vielä hetkeksi nukkumaan - päivä kun on ollut kovin rikkonainen eikä pitkät unet ole onnistuneet. Päätös tälle kirjoitukselle voi siis tulla koska tahansa.

Minulta kyseltiin 1,5 viikkoa sitten tunnenko itseni nyt äidiksi. Olenko identiteetiltäni äiti? Tätä pohdittuani tulin tulokseen, ettei äitiys synny samalla hetkellä kuin vauva vaan äidiksi kasvetaan. Sitä taidetaan tarkoittaa kun sanotaan lasten kasvattavan vanhempiaan. Vanhemmuudessa kasvaminen jatkuu läpi elämän ja kuten muissakin asioissa, on nöyryys pidettävä mielessä myös tässä muutoksessa. On oltava riittävän nöyrä myöntääkseen, ettei osaa tai tiedä.

Koska emme ole naimisissa, saapui kotiimme kirje, jossa kissan kokoisin kirjaimin luki "AVIOLIITON ULKOPUOLELLA SYNTYNYT." Tämän seurauksena varasin lastenvalvojalle ajan, jotta voisimme mennä tunnustamaan, että olemme harrastaneet haureutta ja isi voisi myöntää oikeasti olevansa tytön isi. 8.9. pakkasin tytön turvakaukaloon ja starttasin farmarivolvon kohti kaupunkia. Kaupungissa kasasin rattaat, laitoin tytön kaukaloineen rattaisiin, muistin viime hetkellä lunastaa parkkilipun ja suuntasin kohti virastoa, jonka edessä mies jo odotteli. Siinä kävellessäni naureskelin sisäänpäin, sillä tilanne tuntui totaalisen hassulta. Olin ensimmäistä kertaa tytön kanssa ihmisten ilmoilla liikenteessä. Aiemmin olin kärrytellyt vain muiden lasten kanssa ja oli hyvin vaikea sisäistää sitä, että lapsi kaukalossa on todella minun. Päällimmäisenä oli huvittunut ajatus: Kenenkä elämä tämä oikein on? Isyyden vahvistamisen jälkeen kärryttelin lapseni jälleen autolle, pakkasin farkkuvolvon ja ajelin kaupan kautta kotiin.

Ei - en ole vielä omaksunut äitiyden identiteettiä. Toki vauvalle puhun äidistä ja äitinä. Kotona tunnen itseni äidiksi. Ymmärrän sen, että olemme tuon pienen ihmisen elämän tärkeimmät ihmiset. Toivoisin samaa ihan jokaiselle lapselle - omat vanhemmat, jotka ovat valmiita tekemään kaikkensa pienen elämän eteen. Muualla liikkuessa äitiyden identiteetti on kuitenkin vielä hakusessa, se vain tuntuu niin hassulta. Minäkö äiti?

Hassulta tuo ajatus on tuntunut myös joistakin ihmisistä elämässäni. Osa pystyy sanomaan asian huvittuneena ääneen, toisista huomaan sen vaikeutena suhtautua minuun. Aivan kuin oma minäni olisi tyystin kadonnut ja tilalle tullut jännittävä asia, jota kutsutaan äidiksi. Mielenkiintoista sinänsä, sillä jokaisella meistä on jonkinlainen suhtautuminen äitiyteen - onhan meistä jokaisella äiti ;)

Ymmärrän myös miksi ihmiset alkavat puhua vain lapsistaan. Päivän kohokohta saattaa olla käynti R-kioskilla tai maaseudun hurjan vilkkaan liikenteen seuraaminen. Muutoin päivä kuluu puhuen "vauvaa" ja elämä pyörii vauvan ympärillä. On kuitenkin sangen virkistävää saada puhua kuin aikuinen aikuiselle, siispä hyvät ystävät huomauttakaa jos alan lässyttää teille!

Sitten on vielä se ajatus kuuluisasta omasta ajasta, jota moni kaipaa. Tyttö tulee perjantaina neljä viikkoa ja olen tähän mennessä käynyt jopa roskakatoksella sekä anoppilan pihasaunassa ilman vauvaa. Eilen illalla olin senkin verran hurja, että kävin iltasella potkuttelemassa kickbikella koiran kanssa eli otin tehohiet kuukausien tuulettimen edessä makaamisen jäljiltä. Torstaina hyppään tuntemattomaan sillä minulla on kampaaja! Olen kuitenkin huomannut, etten kaipaa aikaa ilman vauvaa. Nautin siitä, että pääsen kotoa liikkeelle, mutta lapsi on osa meitä eikä hänen kanssaan liikkuminen ole ongelma. Omaa aikaa on myös lapsen kanssa liikkuminen kodin seinien ulkopuolelle. Toki uskon eilisen pienen hikilenkin tehneen hyvää niin minulle kuin koirallekin - psyykkisesti ja fyysisesti ;) Eiköhän siihen ole syynsä, että kickbike kaivettiin esille juuri tässä kohtaa, sillä en halua raskaudesta jääneitä kiloja osaksi äidin identiteettiä!

Kaikenkaikkiaan nautin siitä, että minulla on vain yksi merkittävä aikatauluttaja elämässä. Olen elänyt niin vauhdikkaasti ja kiinni aikatauluissa, että pysähtyminen uuden elämän äärelle on puhtaasti hyvä asia. Ei tarvitse olla tilivelvollinen menoistaa kodin ulkopuolelle ja oikeasti ensimmäistä kertaa elämä on tässä ja nyt. Kiire on päättynyt. Äiti opettelee olemaan äiti lapselleen ja ihminen ihmiselle.



"Haluaisiks pikkupurtavaa?"


"Sinä synnyit tähdenlennosta, 
horsmankukasta hennosta, 
taivaan sateenkaaresta,  
isän ja äidin haaveesta."


Psssst... Kerkisinpäs tekstin loppuun ;)

4 kommenttia:

  1. Ihana postaus. Voin kuvitella, että samoja asioita täälläkin pian mietiskellään :) Tänään starttasi viikko nro 30.... Oletko muuten päässyt käymään jo tallilla? Se ehkä huolettaa itseäni eniten, että miten sovitan talvivauvan ja hevosen yhteen. Noh, aika näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rimma :) Ihanaa, että teilläkin mennään jo noin hyvillä viikoilla <3

      Mähän jouduin silloin tammikuussa hevoseni antamaan loppuiän ylläpitoon, mutta se pääsi kyllä hevosten maanpäälliseen taivaaseen! Nivelrikko ja mahahaava lakkasivat oireilemasta ja tamma on taas käyttökunnossa. Siispä tavallaan lottovoitto myös minulle, että heponen voi hyvin <3

      Oma mieli halajaa tallille ja ratsastettavaakin on toki tiedossa. Kovaan satulaan en vielä arvaisi istahtaa ja siksi olen pysytellyt maan kamaralla ;) Tuo on kuitenkin kovin yksilöllistä. Muutenhan mikään ei estä kesäaikaan vauvan kanssa liikkumista. Talvivauvan kanssa muistaakseni suositellaan, että ulkoilu alkaisi vasta parin viikon ikäisenä. En tiedä mitä mieltä olet untuvan käytöstä täytteenä, mutta meille ainakin on matkaamassa untuvapussi, jossa ystäväni kertoi nukuttaneensa talvivauvaa -20 asteen pakkasellakin. J kun kuitenkin sujuvasti matkaa sun mukana tallilla, en usko talvivauvankaan kanssa heppailun olevan mikään ongelma! Jos on ajatus opettaa vauva myös pulloon niin pianhan J pärjää hänen kanssaan tovin myös kotona sun ollessa tallilla :) Asia järjestyy ihan varmasti, mutta tottahan se on, ettei lähteminen enää suju "takki niskaan ja menoksi" periaatteella ;)

      Poista