keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014

Aina on ollut tapana palata hieman kuluneeseen vuoteen ja miettiä mitä se on tuonut tullessaan. Tämä vuosi onkin ollut melkoista muutosten aikaa.

Vuoteen 2014 startattiin pieni toukka massukyydissä.

Tammikuussa hevoseni muutti uuteen kotiin, joskin on edelleen minun omistuksessani. Tilalle tuli melkoinen tyhjyys sillä oikeastaan kaikki vapaa-aika oli kulunut tallilla. Uusi koti järjestyi kuin ihmeen kaupalla. Luulin, että joutuisin lopettamaan hevosen sen terveydellisten syiden vuoksi, mutta sain todeta, että ihmeitä edelleen tapahtuu. Tänä päivänä hevonen voi mielettömän hyvin!


Kevään mittaan osasin nauttia kiireettömistä hetkistä. Olin hyvässä kunnossa eikä raskaus ennen huhtikuuta haitannut menoa millään lailla. Elin kuitenkin niiden ajatusten keskellä, että aina jonkin asian pitäisi olla toisin. Sellainen kai ihminen on. Olen tuolloin laittanut blogiin tämän runon:

'Älä turmele sitä, mitä sinulla on haluamalla sitä, mitä ei ole; 
sillä muista, että mitä sinulla nyt on, 
se oli kerran niiden asioiden joukossa, 
mistä vain uneksit.' 

Huhtikuussa iski parin viikon sairasloma. Sairasloma otti niin koville, että itku silmässä siitä työpaikalleni ilmoitin. Ymmärrettyäni, että on oikeasti otettava rauhallisesti, nautiskelin aika monet pihakahvit auringossa, sillä ilma sairasloman aikaan oli mitä upein!


Kevät meni nopeasti ja pian oltiinkin jo kesässä. Viimeisen työviikon tein kesäkuun alussa, siitä aloitin kesäloman ja jatkoin suoraan äitiyslomalle. Juhannuksena kotiutui vuosien haave - digijärkkäri! Aikaa kuvaamiseen ei ole ollut niin paljon kuin olisin toivonut, mutta kamera ei onneksi mene vanhaksi ;)


Kesä meni valtavaa palloa mukana raahaten. Tästä kuvasta kesti vielä n. kuusi viikkoa siihen kun neiti saapui maailmaan. Heinäkuun aikana makasin sohvalla niin paljon, etten ikinä ole maannut! Tuuletin hörskötti ilmavirtaa suoraan minua kohti ja toivoin joka päivä helteiden jo pian loppuvan. Koko heinäkuu yhtä hellettä. 


Elokuussa turhautuminen alkoi todenteolla iskeä! Päivän huippuhetkiä saattoi olla käyminen R-kioskilla tai autoajelu lähimaisemissa. Suurin osa synnytyksistä käynnistyy yöllä. Ai että otti päähän joka ikinen aamu kun lähtöä ei ollut tullut. Puistakin alkoi jo pudota lehdet jatkuvan kuivuuden seurauksena. Ne olivat yhtä kyllästyineitä olotilaansa kuin minä!

22.8. 02:00 kaikki muuttui.



Enää mikään ei ole kuten ennen. Pienet asiat, jotka joskus ärsyttivät, ovat menettäneet merkityksensä sillä niiden tilalla on jotain paljon merkityksellisempää. Oman elämän arvostus on kasvanut paljon aiempaa suuremmaksi. Siinä missä ennen pelkäsi vain oman läheisen menetystä, toivoo entistäkin enemmän, että saisi itse terveenä elää elämää yhdessä perheen kanssa ja nähdä lapsensa varttuvan. 

Lokakuussa palasin jälleen hevosen selkään kun eteen tipahti uusi (ei oma) hevosystävä. Tippa silmässä halasin hevosta ensimmäisen ratsastuksen jälkeen. En lainkaan ollut tajunnut kuinka kovin kaipasin harrastusta. Sen parissa löydän aina itseni. En ole vain äiti.

Loppuvuosi on kulunut käsittämättömän nopeasti. Olen nauttinut siitä, että saan olla kotona lapsen kanssa. Pienen ihmisen kehityksen seuraaminen on valtavan kiehtovaa ja aika saa todellakin siivet selkäänsä. Paljon me ollaan liikuttu paikasta toiseen, mutta aikaa on ollut myös kotona rauhoittumiseen.

Vuosi 2015 tuskin pystyy tarjoamaan samanlaisia mullistuksia kuin 2014 on tuonut tullessaan. Eikä toki ole tarpeenkaan ;)

Ensi vuonna toivottavasti kuitenkin muutamme ja heinäkuussa pitäisi myös hypätä työelämään. Kiitos joustavan työnantajan, paluu tapahtuu lyhennetyllä työajalla eikä tytön tarvitse vielä mennä hoitoon. En halua vielä uhrata liikaa ajatuksia työelämälle. Puoli vuotta saan vielä olla täysin kotona ja aion ottaa siitä ilon irti.

Ystäviä, sukulaisia, hyviä hetkiä, uusia tuttavuuksia, iloa ja huolta. Kaikkea on mahtunut vuoteen. Miten toivonkaan, että ensi vuosi toisi meille kaikille hyvää tullessaan. Ei huonolta koskaan välttyä voi, mutta enemmän saisi vaakakupissa olla hyvää <3

Kaikkea hyvää vuodelle 2015 ja kiitos teille, että olette pysyneet matkassa mukana!

maanantai 29. joulukuuta 2014

Pienet joulumaistiaiset :)

 On syöty ja sukuloitu... Pukkia ei näkynyt, mutta tontut olivat käyneet. Kohti uutta vuotta siis. Viime vuoden vaihteessa tuli mietittyä kuinka erilainen tästä vuodesta on tulossa. Niin siitä tulikin <3

Nyt kuitenkin pienet joulukuvaelmat.

 



 Lahjaan tutustumista hieman lähemmin...

Tapaninpäivänä isin lepohetki...

 ...rinsessan nukkuessa.




maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulua kohti

Ikinä ei ole joulu tullut näin nopeasti! Ihan oikeasti on vaikeaa edes ymmärtää, että jouluaatto on ylihuomenna. Me vietämme sitä ensimmäistä kertaa oikeasti perheenä. Joulu sisältää sukulointia sekä ajan viettoa ihan vain oman perheen kesken. Vielä pitäisi ehtiä kauppaan ja laittaa kotona luuttu heilumaan. Tällä kertaa on hyvä syy lykätä siivous huomiselle, sillä ostin vääriä pölypusseja imuriin. Siis miten vaikeaa se voi olla vaikka mukana oli imurin merkki ja malli? En käsitä!

Lunta ja pakkasta on tullut odoteltua jo tovi. Pimeys ja märkyys on ollut suorastaan ahdistavaa. Kun se on yhdistetty univelkoihin on tuloksena ollut jokseenkin hitaalla käyvä äiti-ihminen. Käynnistyminen on hidasta, mutta vauhtiin pääsyn jälkeen toimitakykyäkin löytyy. Kieltämättä on tullut ihmeteltyä sitä miten paljon hormonit ihmistä auttavat. Normaalitilanteessa ei oikeasti enää pystyisi toimimaan tällaisella valvomisella. Kaikenlisäksi meidän neiti on ollut todella hyvä nukkuja, joten väsymykseni ei varmasti ole pahimmasta päästä. Nyt kun on alla muutama superhuono yö, tuntuu siltä, että maailma kaatuu... Jaksaa jaksaa!

Joulupukkia ei taideta vielä tänä jouluna nähdä, menköön kiireisimpien luo ;) Jospa kuitenkin ensi jouluna ehtisi meilläkin piipahtaa.

Syksy on ollut myös oivalluksien ja itsensä ylittämisen aikaa. Minulta kysyttiin vasta tuntuuko, että äitiys sopii minulle? Naureskellen vastasin, että tässä kohtaa on paha enää peruuttaa tilausta ja todeta, etten tykkääkään tästä jutusta. Oikeasti kysymys oli hyvä. Nautin elämästäni ja siitä, että pieni ihminen on tullut meidän arkeamme rikastuttamaan. Onhan tosiasia, että joskus väsyttää enemmän ja joskus vähemmän. On silti helpottavaa huomata, että en ole vain äiti vaan olen myös vanha oma itseni. Vaikka lapsi on muuttanut minua paljon, koen tärkeäksi pitää kiinni myös siitä identiteetistä, joka minulla oli ennen lapsen syntymää. Perusolemukseni löydän tallilla, hevosten parissa. Siellä olen hetken vain minä - ilman äitiyttä. Tallilla lataan omat akkuni ja ajattelen vain omaa hyvinvointiani. Kuinka usein sitten käyn hevostelemassa? Kerran viikossa - tällä viikolla jopa kaksi ;)

Hiljaisuutta olen myös oppinut arvostaman eri tavalla. On aika tyypillistä, että meillä soi lastenlaulut, tyttö pitää omaa elämäänsä, minä höpötän viihdyttääkseni häntä, koirat järjestävät elämää yms. Tällä hetkellä ainoat kuuluvat äänet ovat näppiksen naputus sekä itkuhälyttimen kohina. Tyttö on unilla ja koiratkin nukkuvat. Ihana rauha!

En silti vaihtaisi mitään pois. En väsymystä, ääntä, itkua, naurua, jatkuvasti käyviä kodinkoneita, lastenlauluja... En mitään. Sitä voi vain ihmetellä miten hiljainen on koti ollut ennen lasta.

Joulun ajaksi aion myös sulkea sosiaalisen median ja asettua perheen pariin ilman älypuhelimen räpellystä. Tietokonetta en nykyisin avaa edes päivittäin, mutta tuota puhelinta vain on niin älyttömän helppo ihan vain vilkaista.

Toivottavasti jokainen saa näköisensä joulun <3


tiistai 2. joulukuuta 2014

Kun väsymys iskee

Olen kokenut vauvaperheen arjen yleisesti ottaen helpoksi siitäkin huolimatta, etten ole ehtinyt tänne kirjoittamaan ;) Kokonaiset yöt ovat vain kaukainen muisto, mutta hormoonit suojaavat heräämisten raskaudelta...

Sunnuntaina oli kuitenkin pakko tunnustaa tosiasiat kun tapahtui hetkellinen putoaminen väsymykseen.

Viikonloppu oli melko hektinen ja omat lepotauot katosivat erinäisten pakollisten hommien alle. Siihen kaupanpäälliseksi oma keuhkoputkentulehdus ja tytön perjantaina saamat rokotukset muuttivat yötkin tavallista katkonaisemmiksi. Jotta en olisi päässyt liian helpolla, päätti tyttö asiaankuuluvasti suorittaa hieman tiheämpää tankkausta aamuöisin. Pahimmillaan siis yskin alkuyön ja imetin aamuyön. Oman sairastelun takia eivät vaunulenkit saati hevosteluhetket onnistuneet ja sunnuntaina tuntui siltä, että vessa oli kaukaisin paikka missä olin käynyt ilman lasta.

Sunnuntaina alkuillasta isäntä lähti ihan luvan kanssa pihan perälle harrasteidensa pariin ja itse jäin viihdyttämään lasta. Vajaan parin tunnin kuluttua istuin lattialla kränäävän lapsen kanssa ja tajusin, että nyt en jaksa. Soitin miehelle ja äänestä taisi tuo ymmärtää, ettei tavanomainen "tulen kohta kun saan tavarat kasaan" riitä. 5 min ja isukki porhalsi ovesta sisälle, vaihtoi vaatteet ja otti lapsen viihdytettäväksi.

Mitä minä tein? Vuodatin parin minuutin väsymysitkut, lulin 10min heppalehteä makuuhuoneessa suljetun oven takana, ruokin lapsen ja suuntasin suihkuun. Tunsin olevani kuin uudesti syntynyt kulutettuani suihkussa niin kauan aikaa, että ehdin jopa hankkiutua eroon jalkojani lämmittävistä pian letillekin taipuvista säärikarvoistani. Tulin suihkusta ja totesin, että taas jaksaa painaa!


Koin suunnatonta kiitollisuutta siitä, että minulla on toinen ihminen jakamassa arjen. Sain noottia siitä, etten soittanut aiemmin. Kerroin väsymyksen iskeneen yhtäkkiä. Olin sitä ennen viettänyt varsin mukavia hetkiä tytön kanssa lueskellen, joululauluja lauleskellen ja lelujen värejä ihmetellen. Väsymykseni tuli yhtäkkiä ja heijastui heti myös tytön olemiseen.

Omasta jaksamisestaan on huolehdittava oli kyse sitten vauva-arjesta, työstä tai muista elämän kuormittavista asioista. Itseään ei pidä laiminlyödä. Toki tulee tilanteita, jolloin on venyttävä normaalia enemmän, mutta kun taas tilanne on otollinen, on otettava itselleen aikaa. Hurjana äitinä aionkin tällä viikolla mennä oikein kaksi kertaa ratsastamaan! Toisen ratsastuksen toki olen suunnitellut siten, että tyttö on sillä aikaa päiväunilla sillä rajansa on sillä oman ajan tarpeellakin ;)