maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulua kohti

Ikinä ei ole joulu tullut näin nopeasti! Ihan oikeasti on vaikeaa edes ymmärtää, että jouluaatto on ylihuomenna. Me vietämme sitä ensimmäistä kertaa oikeasti perheenä. Joulu sisältää sukulointia sekä ajan viettoa ihan vain oman perheen kesken. Vielä pitäisi ehtiä kauppaan ja laittaa kotona luuttu heilumaan. Tällä kertaa on hyvä syy lykätä siivous huomiselle, sillä ostin vääriä pölypusseja imuriin. Siis miten vaikeaa se voi olla vaikka mukana oli imurin merkki ja malli? En käsitä!

Lunta ja pakkasta on tullut odoteltua jo tovi. Pimeys ja märkyys on ollut suorastaan ahdistavaa. Kun se on yhdistetty univelkoihin on tuloksena ollut jokseenkin hitaalla käyvä äiti-ihminen. Käynnistyminen on hidasta, mutta vauhtiin pääsyn jälkeen toimitakykyäkin löytyy. Kieltämättä on tullut ihmeteltyä sitä miten paljon hormonit ihmistä auttavat. Normaalitilanteessa ei oikeasti enää pystyisi toimimaan tällaisella valvomisella. Kaikenlisäksi meidän neiti on ollut todella hyvä nukkuja, joten väsymykseni ei varmasti ole pahimmasta päästä. Nyt kun on alla muutama superhuono yö, tuntuu siltä, että maailma kaatuu... Jaksaa jaksaa!

Joulupukkia ei taideta vielä tänä jouluna nähdä, menköön kiireisimpien luo ;) Jospa kuitenkin ensi jouluna ehtisi meilläkin piipahtaa.

Syksy on ollut myös oivalluksien ja itsensä ylittämisen aikaa. Minulta kysyttiin vasta tuntuuko, että äitiys sopii minulle? Naureskellen vastasin, että tässä kohtaa on paha enää peruuttaa tilausta ja todeta, etten tykkääkään tästä jutusta. Oikeasti kysymys oli hyvä. Nautin elämästäni ja siitä, että pieni ihminen on tullut meidän arkeamme rikastuttamaan. Onhan tosiasia, että joskus väsyttää enemmän ja joskus vähemmän. On silti helpottavaa huomata, että en ole vain äiti vaan olen myös vanha oma itseni. Vaikka lapsi on muuttanut minua paljon, koen tärkeäksi pitää kiinni myös siitä identiteetistä, joka minulla oli ennen lapsen syntymää. Perusolemukseni löydän tallilla, hevosten parissa. Siellä olen hetken vain minä - ilman äitiyttä. Tallilla lataan omat akkuni ja ajattelen vain omaa hyvinvointiani. Kuinka usein sitten käyn hevostelemassa? Kerran viikossa - tällä viikolla jopa kaksi ;)

Hiljaisuutta olen myös oppinut arvostaman eri tavalla. On aika tyypillistä, että meillä soi lastenlaulut, tyttö pitää omaa elämäänsä, minä höpötän viihdyttääkseni häntä, koirat järjestävät elämää yms. Tällä hetkellä ainoat kuuluvat äänet ovat näppiksen naputus sekä itkuhälyttimen kohina. Tyttö on unilla ja koiratkin nukkuvat. Ihana rauha!

En silti vaihtaisi mitään pois. En väsymystä, ääntä, itkua, naurua, jatkuvasti käyviä kodinkoneita, lastenlauluja... En mitään. Sitä voi vain ihmetellä miten hiljainen on koti ollut ennen lasta.

Joulun ajaksi aion myös sulkea sosiaalisen median ja asettua perheen pariin ilman älypuhelimen räpellystä. Tietokonetta en nykyisin avaa edes päivittäin, mutta tuota puhelinta vain on niin älyttömän helppo ihan vain vilkaista.

Toivottavasti jokainen saa näköisensä joulun <3


1 kommentti: