tiistai 2. joulukuuta 2014

Kun väsymys iskee

Olen kokenut vauvaperheen arjen yleisesti ottaen helpoksi siitäkin huolimatta, etten ole ehtinyt tänne kirjoittamaan ;) Kokonaiset yöt ovat vain kaukainen muisto, mutta hormoonit suojaavat heräämisten raskaudelta...

Sunnuntaina oli kuitenkin pakko tunnustaa tosiasiat kun tapahtui hetkellinen putoaminen väsymykseen.

Viikonloppu oli melko hektinen ja omat lepotauot katosivat erinäisten pakollisten hommien alle. Siihen kaupanpäälliseksi oma keuhkoputkentulehdus ja tytön perjantaina saamat rokotukset muuttivat yötkin tavallista katkonaisemmiksi. Jotta en olisi päässyt liian helpolla, päätti tyttö asiaankuuluvasti suorittaa hieman tiheämpää tankkausta aamuöisin. Pahimmillaan siis yskin alkuyön ja imetin aamuyön. Oman sairastelun takia eivät vaunulenkit saati hevosteluhetket onnistuneet ja sunnuntaina tuntui siltä, että vessa oli kaukaisin paikka missä olin käynyt ilman lasta.

Sunnuntaina alkuillasta isäntä lähti ihan luvan kanssa pihan perälle harrasteidensa pariin ja itse jäin viihdyttämään lasta. Vajaan parin tunnin kuluttua istuin lattialla kränäävän lapsen kanssa ja tajusin, että nyt en jaksa. Soitin miehelle ja äänestä taisi tuo ymmärtää, ettei tavanomainen "tulen kohta kun saan tavarat kasaan" riitä. 5 min ja isukki porhalsi ovesta sisälle, vaihtoi vaatteet ja otti lapsen viihdytettäväksi.

Mitä minä tein? Vuodatin parin minuutin väsymysitkut, lulin 10min heppalehteä makuuhuoneessa suljetun oven takana, ruokin lapsen ja suuntasin suihkuun. Tunsin olevani kuin uudesti syntynyt kulutettuani suihkussa niin kauan aikaa, että ehdin jopa hankkiutua eroon jalkojani lämmittävistä pian letillekin taipuvista säärikarvoistani. Tulin suihkusta ja totesin, että taas jaksaa painaa!


Koin suunnatonta kiitollisuutta siitä, että minulla on toinen ihminen jakamassa arjen. Sain noottia siitä, etten soittanut aiemmin. Kerroin väsymyksen iskeneen yhtäkkiä. Olin sitä ennen viettänyt varsin mukavia hetkiä tytön kanssa lueskellen, joululauluja lauleskellen ja lelujen värejä ihmetellen. Väsymykseni tuli yhtäkkiä ja heijastui heti myös tytön olemiseen.

Omasta jaksamisestaan on huolehdittava oli kyse sitten vauva-arjesta, työstä tai muista elämän kuormittavista asioista. Itseään ei pidä laiminlyödä. Toki tulee tilanteita, jolloin on venyttävä normaalia enemmän, mutta kun taas tilanne on otollinen, on otettava itselleen aikaa. Hurjana äitinä aionkin tällä viikolla mennä oikein kaksi kertaa ratsastamaan! Toisen ratsastuksen toki olen suunnitellut siten, että tyttö on sillä aikaa päiväunilla sillä rajansa on sillä oman ajan tarpeellakin ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti