keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Mitä seuraavaksi?

Olen tällä hetkellä hieman hukassa blogin kanssa enkä tiedä mihin suuntaan tätä veisin. Totuus on se, etten haluaisi kirjoittaa vain lapsiaiheisia kirjoituksia, mutta yhtä paljon totuus on myös se, että lapsen ympärillä elämäni tällä hetkellä pyörii. Mielessä olevat aiheet kokevat lähinnä äitiyttä prosessina ja sitä miten suuren muutoksen läpi sitä meneekään. Tulevaisuudessa suuri prosessi tulee olemaan äitiyden yhdistäminen työelämään. Luotevimmalta siis tuntuisi käsitellä juurikin näitä aiheita. Kuinka saisin teidät lukijat pidettyä tyytyväisenä? Mihin pisteeseen tarkoitukseni on viihdyttää teitä? Kirjoitanko itselleni vai muille? Muuttuuko lukijakunta? Mitä minulta toivotte?

Totuushan on se, että meidän arki näyttää mm. tältä.




Kyseessä on siis neidin sormiruokailuharjoitukset. En ole itse kovin rohkea antamaan sormiruokaa ja mm. tämä parsakaali meni hieman aiottua pehmeämmäksi. Lopputulos kyllä näkyy :D Itse syömisen ilon neiti (soseiden lisäksi) tästä kuitenkin saa ja onneksi on olemassa ahne koira! Enimmät täytyy kyllä siivoilla ja jättää vain jämät tai muuten on laihdutuskuurin tarpeessa koirakin ;)


Pari pientä vierasta kävi neitiä viihdyttämässä ja äitikin sai hieman aikuisempaa seuraa. Koirat (oma ja hoitokoira) siistiytyivät samalla kasvattajan käsissä...


...ja pöytää koristavat ihanat kukat.


On ollut varsinainen flaksi, sillä kerran viikkoon on käynyt kylässä joku kukkien kanssa <3 Kukat tuovat väriä ja valoa muuten niin harmaaseen säähän. Vaikka tämä harmaus ei juuri mieltä ylennä, on silti onnellinen olo siitä, että saan vielä olla kotona. Miten paljon olenkaan tästä nauttinut!

Arjestako kirjoitan? Ajatuksista arjen keskellä? Hetkistä arjessa? Odotuksista tulevan suhteen? Kasvaako blogini kanssani tähän elämään? Tätähän elämäni on :)

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Puolikkaat synttärit ja verkkokauppasuositukset!

Niin se on puoli vuotta elämää vierähtänyt eteenpäin. Huimaa! Ihan huimaa! Uusia taitoja opetellaan ja päivät juoksevat edelleen ihan hirmuista kyytiä. Virikkeitä täytyy olla, mutta myös sopivasti rauhallista elämää.

5kk päivänä löytyi omat varpaat ja niiden maistelua onkin harjoiteltu koko kuukausi. Toistaiseksi ei loppua ole näkyvissä :D


Ensikosketus pianon kanssa otettu. Ei vielä irronnut Bachia ;)

Aina ei harjoitukset oikein suju, mutta se ei vauhtia vähennä. Mistä mahtanut tulla sanonta: "Tuli seinä vastaan." ;)




Haluan myös laittaa hyvän kiertämään ja suositella Näköidean verkkokauppaa!


Tilasin Selmalle Julbo looping 1 aurinkolasit. Jo samana iltana lähetys rekisteröitiin ja tuote oli seuraavana päivänä perillä. En voisi olla tyytyväisempi! Nyt tarvitaan enää aurinkoa ;)






sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Hymyilet mun sydämeeni

"Silmät on sielun peili."


"Hymy on ikkuna, josta näkee, onko sydän kotona."

Pienellä lapsella hymy tulee sielusta saakka ja nauru sydämestä. Niitä ei ole elämä turmellut eivätkä murheet himmentäneet niiden loistetta.

Kunpa meistä jokainen säilyttäisi sydämessään pisaran sitä hymyä ja kyvyn nauraa niin, että sydän  on mukana. Toivon, että osaisin antaa lapselleni mahdollisuuden olla lapsi. Mahdollisuuden nauraa ja taidon itkeä. Toivon, ettei elämä niin turmelisi, että loiste sammuisi.

Ei pettymyksiltä voi eikä pidä lasta suojella. Tärkeämpää on opettaa nousemaan pettymysten jälkeen. Antaa lohtua, turvaa ja ymmärrystä pettymyksen hetkellä. Vanhempana joutuu myös tuottamaan pettymyksiä lapselleen. Ne opettavat kohtaamaan elämän vastoinkäymisiä. 

Olen tallettanut sydämeeni muistot ensimmäisestä hymystä lähtien. Muistan tismalleen paikan, jossa seisoin lapsi sylissäni kun hän ensimmäistä kertaa vastasi hymyyni kolmen viikon iässä. 

Kuinka merkityksellinen voi olla hymy aikuistenkin kesken. Aito hymy, joka kohtaa toisen ihmisen. Yleensä me aikuiset ihmettelemme jos vastaantulija hymyillen tervehtii. Onhan se hurjaa. Ei saa hymyillä, ei etenkään ventovieraille! Miksi ei saa? Miksi lapset sulattavat hymyllään, mutta aikuisten hymyjä epäillään. Elämän turmelemiako meidän hymymme ovat? Kuitenkin lapsemme oppivat hymyilyn meiltä ensin omaamme vastaten ja lopulta meillekin hymyillen ja vastausta odottaen.

Ei hymy mitään maksa eikä ole meiltä pois.

Minun lapseni hymyilee sydämeeni jo aamulla ensimmäisenä kun saa katsekontaktin ja on onnellinen uudesta alkavasta yhteisestä päivästä.

Näihin vaaleanpunaisiin hattaratunnelmiin päätän tällä kertaa ;)