lauantai 25. huhtikuuta 2015

Alusta loppuun ja uuteen alkuun

Olen laitellut kuluneelta kahdeksalta kuukaudelta valokuvia albumiin. Ajatuksissani olen kuitenkin palannut kymmenen kuukauden taakse, jolloin kesälomani aloitin.

Paria päivää vajaan kahden kuukauden päästä palaan työelämään. Kolme kuukautta sitten joku sanoi minulle, että sinne on vielä pitkä aika! Viisi kuukautta tuntui jo tuolloin yhdeltä hujaukselta ja sitä se on ollutkin. Nyt on jäljellä enää kaksi. Äitiyslomaani on jäljellä alle kuukausi. Sitten alkaa kesäloma ja olen taas ns. palkkalistoilla. Ajatus ahdistaa.

 Ensimmäinen kosketus maanpintaan.

Voisin sanoa, että takana alkaa olla hyvin mullistava vuosi. Elämäni paras vuosi. Olen ollut onnekas, että olen saanut kokea tämän. Kuluneet kuukaudet ovat kätkeneet sisälleen pakahduttavaa rakkautta, iloa, onnea, identiteetin muuttumista, oman itsensä säilyttämistä, uusia tuttavuuksia, vanhojen suhteiden lähentymistä, väsymystä, hermojen menetystä, itkua, naurua, vanhan harrastuksen pariin palaamisen, onnistumisia, virheitä tai mitä ikinä kuvitella saattaa. Tämä on ollut todellinen opin tie.

Leikkien virallinen valvoja.

Juuri nyt on tavattoman raskasta. Lapsen kehitys on hurjaa ja se vaikuttaa yöuniin. Kuluneella viikolla on opittu nousemaan istumaan, polvilleen sekä seisomaan tukea vasten. Samalla on iskenyt ns. (8kk) eroahdistus, joka meillä näkyy erityisesti iltaisin/öisin. Tyttö herää hetken päästä nukahtamisestaan itkemään kun äitiä ei näy. Sama jatkuu öisin enkä pahimpina öinä saa edes kahta tuntia yhtenäistä unta. Aiemmin klo. 20-21 nukkumaan käynyt lapsi urvahti eilenkin lopulta vasta n. 22:30. Pääsin sängystä itse pois vain siksi aikaa, että kävin suihkussa. Iltapalan söin itku silmässä lapsi huutaen isänsä seurassa. On tyypillistä tässä vaiheessa, ettei isä kelpaa. Lapsi ymmärtää, ettei olekaan yhtä äitinsä kanssa ja ero äidistä ottaa koville. Meillä isä kelpaa loistavasti etenkin silloin kun en itse ole paikalla. Iltaisin ja öisin ei sitten millään. Se on kuluttavaa vaikka se on vaihe.

Tämä viikko kaikkinensa on ollut kuluttava. Lapsi on räkäinen, äiti on räkäinen, hampaita tulee, kehitystä tulee ja nukutaan huonosti. Lisäksin koiralla on varvas kipeä ja ainoa oma harrastukseni/oma aikani on tauolla. Myös kunnon lenkit on tauolla koiran ja oman flunssan takia. Edellä mainitusta syystä piti peruuttaa myös vauvan värikylpy ja muskari, joka on meidän yhteisen viikon kohokohta. On tässä viikossa ollut hyvääkin. Äiti kävi kylässä ja viimein saimme hankittua tytölle uuden, isompien tyttöjen istuimen. Yksi ahdistuksen aihe vähemmän!

Jännää miten tätä elämää on elänyt vasta kahdeksan kuukautta, mutta toisaalta tuntuu, että tyttö on ollut elämässämme aina. Viime kesän aurinkoinen kanasalaattikuva kotiterassilta nosti mieleen vahvasti ajat, jolloin olimme vielä vain me kaksi aikuista ihmistä. Eipä ollut kiirettä siinä salaatin äärellä istuskellessa. Muistan kuinka suunnattomasti nautin silloin lomasta ja siitä, että minulla oli aikaa. Tosin lopulta olin kyllä varsin kypsä siihen, ettei helteen keskellä jaksanut tehdä mitään ja oli vain aikaa :D

Tämä vuosi on ollut mielettömän kaunis. Sellaisena sen näen kaikkien erilaisten tuntemuksien myötä. Elämäni kaunein vuosi. On haikeaa päästää siitä irti. Tämä vuosi oletettavasti tuo tullessaan muitakin muutoksia meidän elämäämme, mutta niistä sitten kun niiden aika on. Tämä ei kuitenkaan ollut vihjaus perheenlisäykseen vaan on kyse muista muutoksista. Kehityksestä. Elämän menosta eteenpäin.

Liekö kuvassakin elämän menoa eteenpäin, sillä en ole koskaan aiemmin nähnyt "etupellollamme" joutsenia. Pelto on kahden tien risteyksessä ja melko pieni. Joutsenet laskeutuvat aina kuvassakin näkyville kaukaisemmille pelloille missä ne saavat olla rauhassa. Eivät nämä kyllä kauaa pellolla pysyneet vaan jatkoivat matkaansa eteenpäin. Kylläpä kaipailin tehokkaampaa putkea, mutta onpahan ikuistettu nämäkin kuten se viime kirjoituksen peura.

Tänäkin keväänä olen saanut seurata muuttolintujen matkaa. Kurkia ja joutsenia on näkynyt lähes päivittäin lentämässä kotimme yli. Kanadanhanhilaumoja en ole vielä huomannut, mutta jokusia valkoposkihanhia kylläkin. Ihanat muuttolinnut, jotka kertovat kevään tulleen. Ihanuus ja haikeus, molemmat yhtä aikaa! Yhden asian loppu on uuden alku.

Aurinkoista päivää :)

1 kommentti:

  1. ♥️ Olispa kiva taas nähdä! Aurinkoista viikonloppua teille!

    VastaaPoista