tiistai 5. toukokuuta 2015

Minun äitiyteni

Kun kerran vauhtiin pääsin niin katsotaanpas onnistuisiko oikein peräkkäisinä päivinä kirjoittaminen. Toppavaatteet pyörivät pesukoneessa eli päivän pakollinen kotityöosuus on melkein suoritettu ;) Arvelin, ettei enää tulisi talvea, mutta tiedä häntä... Kaivellaan sitten juhannuksena toppavaatteet esille!

Sitten siihen äitiyteen. Ei ole kyse pelkästä äitiydestä vaan myös itseluottamuksesta ja rohkeudesta toimia omalla tavallaan. Miksi ihmeessä äitiys on niin kovin arvosteltu asia? Miksi me koemme, että meillä on oikeus arvostella toistemme toimitatapoja äitinä? Tuntuu, että nimenomaan äitiys on jotenkin niin julkista, että sen arvostelu on sallittua. En todellakaan lue itseäni tässä asiassa muiden yläpuolelle. Osittain oma ammattikin tekee sen, että helposti sitä pohtii syitä ja seurauksia. Monesti oma ajatus juoksee jo paljon pidemmälle kuin toimintaan eli alan pohtia syitä toiminnan takana. Ärsyttävää. Joskus olisi huomattavasti helpompaa olla miettimättä mitään. Silti pidän aina mielessä sen, että toisten toiminta lasten kanssa ei ole minulta pois. Eri asia tietysti jos on selvästi kyse lastensuojelullisesta tarpeesta. On äitejä, joista haluan ottaa mallia ja äitejä, joiden kanssa toimin toisin. Ennen kaikkea haluan kuitenkin luottaa siihen miten itse teen. Mielestäni tärkeintä on tehdä ratkaisuja, jotka edesauttavat koko perheen hyvinvointia. Olemme kaikki ihmisenä niin erilaisia, että jaksamistamme tukevat erilaiset asiat. Vanhempien hyvinvointi heijastuu lapsen hyvinvointiin.

Monin eri tavoin kasvatetaan turvallisesti kiintyneitä lapsia. Lapselle tärkeintä on, että hänellä on ympärillään välittäviä aikuisia. Muistan jossain koulutuksessa olleen, että lapsi muodostaa yhteen aikuiseen muita voimakkaamman kiintymyssuhteen. Kiintymyksen kohde kuitenkin vaihtelee lapsen kasvun myötä. Kylläpä odotankin sitä hetkeä kun meidän neiti ilmoittaa, että vain isi saa syöttää ja pukea ;) Meillä tuo voimakkaimman kiintymyksen kohde olen minä.

Minua pidetään äitinä, joka haluaa toimia aina oikein. Kärjistetysti: Minua pidetään äitinä, joka kaivaa ohjekirjan esille ennen kuin toimii. Kuitenkaan hyllystäni ei löydy ensimmäistäkään kasvatusopasta. En ole opiskellut varhaiskasvatusta muuta kuin sen mikä opintoihin pakollisena kuuluua. En ole myöskään opiskellut kasvatustieteitä. Olen työskennellyt muutamia vuosia heidän kanssaan, jotka ovat kiintymyssuhteeltaan traumatisoituneita. Olen nähnyt ääripään tapauksia. Väitän, että minulla on jonkinlainen käsitys siitä millaiset tilanteet horjuttavat lapsen kiintymyssuhdetta ja voin vain luottaa siihen, että osaamme vastata noihin tilanteisiin niin, että lapsi ymmärtää olevansa turvassa. Kiitos itsereflektion ja loistavan työryhmän, ovat opit alkaneet painautua selkärankaan. Kiitos maalaisjärjen, olen oppinut ymmärtämään oman lapseni turvallisessa ympäristössä kehittyvänä yksilönä. Etukäteenhän pelkäsin sitä kuinka osaisin olla psyykeltään ehjän lapsen kanssa kun ei olekaan tarve eheyttävälle työlle.

Tietysti teen virheitä äitinä. En ole koskaan väittänyt etten tekisi. Lapsemme syö sormiruokaa, soseruokaa, itsetehtyä ruokaa ja kaupan ruokaa. Näissä asioissa menen siitä missä aita on matalin ja mikä sillä hetkellä tuntuu arkeemme parhaimmalta ratkaisulta. Äiti häviää toisinaan näköpiiristä ja siitä tulee tällä hetkellä huuto. Voin hyvällä omalla tunnolla silti käydä suihkussa lapsen kiukutessa äidin katoamista isälleen. Isä on silti turvallinen ja pystyy luomaan lapselle raamit.

Lastamme on tähän mennessä hoitanut 45 min kummitäti ja tuolloin olin samassa pihapiirissä. Aivan varmasti töiden aloitus tulee olemaan tytölle kovempi paikka kuin sellaiselle lapselle, joka on jo ensimmäisenä vuotenaan ollut enemmän muiden hoidossa. Meillä hoitaja on ollut isä silloin kun minulla on ollut jotain. En koe, että lasta olisi pitänyt hoidattaa vain hoidon takia. Meillä ei ole ollut mitään tarvetta hoidolle sillä tyttö on tullut osaksi meidän elämää ja kulkee sujuvasti mukana. Hoitoon opettelu sitten varmastikin aloitetaan kauppareissusta ihan kahdestaan ;) Kun omat työt alkavat, hoitaa isänsä tyttöä ensimmäisen kuukauden. Uskon, että se tulee tekemään heille todella hyvää. Lapsi oppii irtautumaan minusta enemmän ja suuntaamaan vahvemmin kiintymystään myös isäänsä. Sitten on sen aika.

Äitiysloma. Minulle se on tarkoittanut mahdollisuutta tehdä asioita yhdessä lapsen kanssa. Nautin suunnattomasti yhteisestä ajasta koko perheen kesken ja myös niistä hetkistä kun saan olla ihan yksin ilman lasta. Minulle kuitenkin riittää n. kerran viikossa oma aika. Jos olosuhteiden pakosta joku viikko jää väliin, ei siihen maailma kaadu. Olen elänyt itsekästä elämää 29 vuotta.

Omassa äitiydessä yksi merkityksellisimmistä asioista on puolison tuki, samanlaiset arvot ja näkemykset kasvatuksesta. Ymmärrys ja kärsivällisyys. Silloin kun omien hampaiden välistä sihahtaa kirosanojen kera turhautuminen, väsymys ja oma riittämättömyys, on tärkeää, ettei tule puolison osalta leimatuksi. Kotona on saatava purkaa paineet, jotta jaksaa eteenpäin. Asiaan kuuluvia heikkoja hetkiä tulee kyllä. Tässä yhteydessä on myös mainittava samanhenkinen ja avoin saman ikäisten esikois- ja kuopusvauvojen vertaisryhmä, jossa omat epäonnistumiset, onnistumiset ja ihmetyksen aiheet on saanut jakaa.

Juuri nyt voin sanoa, että olemme toimineet niin kuin meidän perheelle on parhaaksi. Meidän perheemme on voinut tällä tavalla hyvin. On jotain asioita missä voisi tehdä toisin, mutta ne eivät ole mielestäni kokonaisuuteen vaikuttavia. On myös jotain olosuhteita, joita ei voi muutta vaan ne täytyy sietää. Toivon, että me molemmat jatkossakin säilytämme kyvyn tarkastella omaa toimintaamme. Se on meidän tapamme ja vain olemalla sitä mitä olemme, annamme lapsellemmekin mahdollisuuden kasvaa juuri omaksi itsekseen.

2 kommenttia: