keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Rakkaudesta työhön

Kymmenen minuutin pikakirjoitus ennen unille menoa. On kuitenkin pakko vielä jakaa nämä ajatukset.

Alkuun muistutan, etten ikinä aikonut työskennellä lasten kanssa. Näin totesin kouluni alkutaipaleella. Olin päättänyt työllistyää päihdehuoltoon.

Eilisen ja tämän päivän olen istunut Lastensuojelun Keskusliiton järjestämillä kansallisilla sijaishuollon päivillä. Seurana minulla oli mainioita työkavereita ja lähes 1000 muuta lastensuojelun ammattilaista.

Kerran minulla on sanottu seuraavaa: "Toivottavasti muita kaltaisiasi ihmisiä ei ole lastensuojelussa töissä." Tänään toivon itse, että meitä on monta. Monta ihmistä, jotka haluavat kehittyä ja suunnata kohti parempaa.

Kaksi mahtavaa, inspiroivaa, informatiivista ja verkostoitumista tukevaa päivää on takana! Kaikki odotukset ylittyivät ja päässä sinkoilee ajatus jos toinenkin. Olen täynnä tarmoa. Olen taas innostunut tästä työstä.

Lapseni synnyttyä mietin onko minusta enää tähän. Kyllä on. Tämä on minun juttuni. Olen suunnattoman kiitollinen tästä mahdollisuudesta osallistua näille koulutuspäiville.

Toivottavasti voitte löytää keinon inspiroitua omasta työstänne ja koette tekemänne työn merkitykselliseksi. Työssä vietetään niin paljon aikaa, että sen on oltava mielekästä suurimman osan ajasta. 

Nyt olen aivan poikki. Olen näinä kahtena päivänä todellakin antanut itsestäni 110%. Huomenna saan viettää vapaapäivän ja keskittyä tukemaan maailman tärkeimmän pikkuihmisen kasvua :) Illalla puolestaan on tiedossa omaa jaksamista tukevaa harrastustoimintaa. Kaikkea sopivassa suhteessa!

Oikein mukavaa loppuviikkoa ystävät!

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Työkkäristä terve!

Aika paljon on pinnalla ollut työvoimapoliittinen keskustelu ja se kuinka työttömät vaan makoilevat kotona eivätkä viitsi tehdä töitä.

Kaverini, kolmekymppinen taaperon äiti, miehensä vaimo ja muutenkin mainio tapaus, julkaisi tämän loistavan kirjoituksen FB-profiilissaan. Yksityisyyssyistä (kun ei aina naamakirjan asetuksiin uskalla luottaa) päivitystä ei laitettu julkiseksi, mutta koska useampikin halusi saada sen sanoman kuuluviin, päätin hänen luvallaan julkaista aiheen blogissa.

Tämän saa jakaa.



"Älkää ihmiset missään nimessä jääkö työttömiksi! Tai ainakaan tehkö muuta kuin perseen homehduttamista (ja sitä kautta työkyvyn rappeutumista) edistävää toimintaa.

Jäin työttömäksi 1.9.2015 Tuli päätös että ei estettä ansiosidonnaisuuden maksamiselle.

Piti alkaa koulutus joka edistäis minun hakeutumista työhön (oikeasti hyödyllinen tällä erää.) Ei alkanutkaan. No vältyinpä sen suhteen paperisodalta.

Hain työpaikkaa joka kiinnosti - en voinut mennä edes haastatteluun sillä paikka oli vain palkkatuella - johon en ollut oikeutettu sillä en ollut pitkäaikaistyötön.

Hain paikallisen oppilaitoksen kurssille jossa kontaktia olisi 4h yhtenä päivänä viikossa ja kurssin kesto 2kk. No asia pitikin hyväksyttää te-toimiston kautta. Selvitykseen (joka tästäkin piti tehdä verkkopalvelussa) vastattuani päivää myöhemmin tipahti tämä postilaatikkoon. (Kuva) Eiköhän se nyt ole ihan selvää että tuo kurssi olisi nimenomaan työllistymistä edistävää ja vaikkei olisikaan sen voisi sopivan työpaikan tullessa vaikka keskeyttää ellei se sovi työnantajalle. Miksei omavirkailija voi selvittää asiaa vaan se pitää kierrättää vielä liitonkin kautta?

Siis ihan oikeastikko olisi työttömän vaan istuttava käsien päällä ettei vaan tule karenssia tai muitakaan seuraamuksia? Tuo määrä opiskelua kun ei miltään kantilta katsottuna oikeuta mm. opintoetuuksiin.

Ja tekstiä ensin lukemalla ymmärsin että voin odotella saavani ansiosidonnaista sen verran vähemmän mitä heillä päiviä kestää asiaa käsitellä jos liitossa näin päättävät. Jos näin ei ole niin ainakin etuuteni hakemisen mahdollisuus pitkittyy - olen taas pitempään ilman minkäänlaista tuloa. Sillä tokihan tässä tapauksessa eivät voi katkaista etuutta kokonaan. Vai voivatko?

En enää ihmettele että työkkärissä saavat niin paljon tappouhkauksia, saatikka sitä miksi nämä valtion laitokset ovat yksiä loputtomia rahareikiä kun tällaistakin yksinkertaistakin asiaa pyöritellään sen seitsemän eri tyypin pöydällä ja turhautuminen näin asiakkaan näkökulmasta on maksimissaan.

Tässä asiaa miettiessä alkaa hämärtyä mielikuva siitä mikä olikaan te-toimiston olemassaolon tarkoitus. Tyhjästä on paha nyhjästä ja töitä ei ole kaikille mutta jotenkin jää sellainen olo että tään kaiken vois hoitaa helpommin ja halvemminkin."

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Virallisesti kolkyt

Sieltä se tuli! Maaginen kolmenkympin raja. Niin ja meni. Juhlia ei ollut kun vasta saatiin juhlittua neidin yksveet. Totesin, että jätän option auki myöhemmälle syksyyn, mutta luulenpa, etten sitten saa aikaiseksi, koska mitä sitä juhlimaan jotain mikä on jo mennyt.

Kolmenkympin kriisistä ei ole enää tietoakaan. Se orasti etuajassa jo muutama vuosi sitten, mutta nyt se on virallisesti selätetty. Lähinnä musta tuntuu, että oon enemmän elossa kuin koskaan! Mun elämä ei todellakaan ole ohitse vaan se on vasta alkamassa. En haluais takaisin aikaan, jolloin oli 15 tai 20.

Odotan tulevaisuutta ja sitä mitä kaikkea se tuo tullessaan. Olen kasvanut huimasti ihmisenä enkä vahtais päivääkään pois. Elämässä tapahtuu asioita ja niistä on tarkoitus ottaa opiksi. Jatkaa matkaa eteenpäin.

Myös lempivuodenaikani on täällä! Pienellä haikeudella muistelen viime syksyä, jolloin mulla oli vain aikaa. Kuljeskelin pitkin kylänraittia vaunuja työnnellen ja nautin juuri alkaneesta äitiydestä sekä ihanista syksyn väreistä. Otan tavoitteeksi, että ehdin edes hetken nauttia tästä syksystä. Juuri nyt tuntuu siltä, että päivät vain vyöryvät eteenpäin. Syksy on silti täällä! Toivottavasti se tuo tullessaan paljon aurinkoisia kuulaita päiviä ja syksyn värejä.

Elämä ottaa ja elämä antaa. Joskus kynnetään syvissä vesissä ja toisinaan surffataan laineilla. En väitä, etteikö elämä olisi toisinaan hyvinkin rankkaa, mutta alan ymmärtää, että vaikeuksienkin keskellä on hyvä pysähtyä ja miettiä vastausta kysymykseen mitä tästä voin oppia?

Blogille aikaa on paljon vähemmän kuin haluaisin, mutta sydämestäni toivon, että pysytte mukana. Täällä mä olen enkä todellakaan aio kirjoittamista lopetta.

Pisteeksi i:n päälle nämä pari kuvaa n. viikon takaa. Aamun maisema oli kuin sadusta! Ihan ensimmäisenä oli pakko spurttailla pihalla kuvia ottamassa. Mies totesi, että olisi pitänyt vielä mut kuvata kun yöpukeissa juoksentelin ulkona vaikka lämmintä oli vain n. 10 astetta. Enhän mä voinut missata hetkeä :D

Hyvää sunnuntaita ystävät!