sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Prosessissa - sydäntä kohti

Olen ollut elämäni kanssa prosessissa jo pidempään. Kokonaisuutta on mahdotonta tai liian työlästä selittää, mutta koitan taas avata pientä osaa siitä. Pitkin syksyä ja talvea on tullut mietittyä moni asioita, kuten sitä mitä minä elämältäni haluan ja mikä on hyväksi meidän perheellemme? En ole millään lailla helppo ihminen ja vain lähimmät ihmiset tuntevat hyvin hankalan puoleni, joten olen myös halunnut kulkea muutoksen tietä. Se matka on vielä hyvin kesken.

Työn ja opintojen yhdistäminen taaperoarkeen on vähintäänkin rankkaa. Minunhan oli tarkoitus edelleen tehdä vajaita tunteja töissä, mutta elämäntilanne pakotti muuhun. Joulukuun alusta asti olen tehnyt täysiä tunteja. Tuntuu lähes mahdottomalta löytää riittävästi aikaa koulutehtävien tekemiseen, sillä omina vapaapäivinäni en todella raaski laittaa lasta hoitoon tehdäkseni tehtäviä. Aiemminkin blogissa olen tätä tilannetta miettinyt, mutta nyt olen päässyt tässä astetta syvemmälle. Niin ainakin uskoisin.

Parikin kertaa olen vakavasti harkinnut opintojen lopettamista. Jokin minua on silti vetänyt niiden pariin. Viimein ymmärsin, että opinnot ovat yksi harvoista asioista, joita oikeasti teen itseäni varten. Vaikka ne hyödyttävät myös työyhteisöäni, keskiössä olen minä. Minun kiinnostukseni, toiveeni, tavoitteeni ja ammatillinen kehittyminen.

Joogasin eilen toista kertaa elämässäni. Kiitos siitä kuuluu Kialle, joka tuli pitämään sekä joogaa, että ratsastusvalmennusta ystävälleni. Ensimmäinen kokemus joogasta on kohta vuoden takaa ja jo silloin pidin siitä. Nyt kuitenkin hetki oli selvästi otollisempi ja sain uppoutua syvemmälle omaan kehooni. Kuulostaa friikiltä, mutta ei ole sitä. Jotain kolahti paikalleen...

Olen jo kauan tiennyt, että määritän itseäni paljon muiden ihmisten arvostuksen mukaan. Olen kärsinyt heikosta itsetunnosta ja kokenut itseni arvottomaksi. Vasta viime vuosien aikana olen alkanut vahvistua ihmisenä. Tähän kasvuun suuresti ovat vaikuttaneet työ, parisuhde ja hevoset.

Siitä huolimatta, että olen asian jo kauan tiennyt, vasta nyt sen sydämelläni ymmärrän. Se avautui tänään sydämeni eteen kuin avonainen kirja. Olen suorituskeskeinen ihminen ja minun on hyvin vaikeaa aidosti luottaa ihmisiin. Teen asioita muita varten ja haluan arvostusta tekemisilleni. Olen minä jotain tehnyt itseni vuoksikin... Lapsen esimerkiksi.

Oman hevosen muutettua ylläpitokotiin olen luopunut siitä suurimmasta asiasta, jonka tein itseni vuoksi. Kyllä tuohonkin harrastukseen suorituksen hetkiä mahtui, mutta hevonen oli siitä hieno opettaja, että suorittamisesta seurasi epäonnistuminen. Onnistuakseen oli oltava aito.

Puhutaan elämän ruuhkavuosista. Olen sitä mieltä, että etenkään niiden keskellä ei pidä unohtaa itseään. Harrastan koiran kanssa agilitya. Se on omaa aikaa. Nyt olen estynyt treenaamasta, sillä päätin kokeilla kumpi antaa periksi; ovenkarmi vai pikkuvarvas. Voitte varmaan arvata kumpi jäi kakkoseksi.

Tämän suorituskeskeisyyteni ymmärrettyäni tajusin myös, etten saa treenaamisesta lähellekään samaa nautintoa kuin siitä, että olen lenkillä ja näen koirien nauttivan elämästä sekä juoksemisesta. Agilitya olen aina halunnut harrastaa. Nyt on hyvä koirakin. Oikeastaan kaksi hyvää koiraa. Ei se silti täytä minua. Ei kuten luonto ja siellä liikkuminen. Aikaa luonnolle ei ole, koska oman hetkeni käytän sisällä hallissa ja ajomatkoilla treeneihin. Ei ole aikaa siihen, että ottaisin kameran mukaani luontoon ja tekisin sitä mistä nautin. Ikuistaisin luonnon sydämeni lisäksi kuviin. Mutta treenaan, koska niin kuuluu tehdä.

Tanssiminen. Joskus kävin tanssimassa. Lavatansseissa. Ei ole enää aikaa. Vuorotyötä tekevänä olen paljon iltoja ja öitä pois. En enää raaski lähteä tanssimaan. Haluan olla kotona. Tanssiessa sain antautua hetkeen ja täyttyä musiikista.

Musiikki... Se on jäänyt kauan aikaa sitten.

Olen antanut elämästäni kadota lähes kaiken minkä olen tehnyt itseäni varten. Olen hyväksynyt oman suorituskeskeisyyteni ja toiminut sen mahdollistajana.Olen arvostanut ja määrittänyt itseäni sen mukaan miten menestyn työelämässä. Puolisona minun pitäisi myös olla riittävän hyvä, täyttää toiveet ja pyrkiä parempaan. Tämän mahdottoman tehtävän edessä olen kokenut riittämättömyyden tunteita ja kokenut epäonnistuneeni. Negatiiviset tunteet ovat asettuneet rasitukseksi parisuhteelle. En tokikaan ota koko kuormaa itselleni. Parisuhteessa on aina kaksi.

En kuvittele, että taaperoarjessa kummankaan olisi mahdollista käydä harrastamassa "vähän kaikkea". Uskoin kuitenkin vakaasti, että jokaisen ihmisen pitäisi tehdä jotain itselleen. Jotain mikä täyttää ja tekee paremmaksi, aidommaksi ihmiseksi.

Rakastan sitä ajatusta, että voin tulla sydämeltäni paremmaksi, että voin sydämelläni ymmärtää asioita. Rakastan sitä, että voin muuttua paremmaksi ihmiseksi itselleni ja sen myötä myös kahdelle maailmani tärkeimmälle ihmiselle, miehelle ja lapselle.

Eilinen jooga syvän luottamuksen ilmapiirissä, jollaista voin harvoin kokea, avasi jotain minussa ja janoan lisää. Suurin ongelmani tällä hetkellä on mahdottomuus päästä minnekään joogatunnille. Seuraavat yhdeksän päivää yhtä lukuunottamatta menevät töissä ja niistä jäljelle jäävä aika on oikeutetusti kohdennettu lapselle.

Palaan kuitenkin joogan pariin. Tarvitsen sitä. Jotain minulle. Jotain, jossa voin olla itselleni läsnä. Jotain, jonka avulla voin tulla sydämeltäni paremmaksi.





3 kommenttia:

  1. Ehkäpä tämä olisi jonkinnäköinen ratkaisu https://fi.yoogaia.com/ Tuon palvelun kautta pääsin omassa joogaharrastuksessani alkuun, minullakaan ei ole mahdollisuutta päästä lähistöllä joogatunnille. Videoiden avulla opin yleisimmät asanat, niin että voin nyt valita mitä teen ja milloin. Henkinen hyvinvointi kasvanut hurjasti :) -Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta Kati! Kävinkin tuolla sivustolla jo ennen kommenttiasi, mutta ehdottomasti suosituksen jälkeen tutustun lisää :) !

      Poista
  2. Kian blogin kautta olen itse sinne päätynyt :) Yleensä noissa kk:n kokeilujakso ilmaiseksi. -Kati

    VastaaPoista