tiistai 7. kesäkuuta 2016

Blogihiljaisuus rikkoutuu

Kolmen kuukauden blogihiljaisuus. Ehkä pisin koskaan? Nyt on kaksi vapaapäivää ja kaksi lomapäivää takana. Viimein virtaa olla hetki illasta hereillä ja kirjoittaa. Viimein energiaa huomata hiekkalaatikon reunalla ärsyttävät linnunkakat, ulkopyykkitelineen ihanuus ja luonto ympärillä.

Loma ei alkanut ihan niinkuin piti, mutta valtaosa siitä on vielä tuloillaan ja on paljon ihania asioita mitä odottaa.

Arki imee mukaansa tehokkaasti. Väsymys on ollut messevää ja edelleen viimeiset koulutehtävät odottavat tekemistä. Ensimmäistä kertaa ne ovat jääneet roikkumaan, motivaatio on kadonnut jonnekin maan alle eikä vain meinaisi jaksaa. Jostain pitäisi löytää inspiraatio. Olen nauttinut koulusta, työstä ja ennen kaikkea perheestä. Vasta kuitenkin nyt loman alettua, olen huomannut mistä kaikista asioista arki pakottaa luopumaan ja kuinka paljon voimaa sen pyörittäminen imaisee. Jälleen kerran huomaan myös kadottaneeni itseni ja omat tärkeät jutut.

Osa kolmen kuukauden blogihiljaisuudesta sujui myös järjettömän alkuraskauden väsymyksen kanssa. Kohta raskaus on puolivälissä ja lamaannuttava väsymys on selätetty. Aika kokonaisvaltainen kokemus. Hassua huomata miten toisella kierroksella kaikki on erilaista. Päiviä ei enää laske, viikotkin ovat vähän sinnepäin. Yleensä toisen kysyessä viikkoja, on aloitettava vastaus kysymällä "mikähän viikonpäivä tänään mahtaa olla?". Erilaista on myös se, ettei ole tarvetta salailla. Ensimmäisellä kierroksella tuntui, että asia oli niin henkilökohtainen, ettei siitä halunnut puhua juuri kenellekään eikä ainakaan sietänyt mitään hehkutusta. En minä silloinkaan raskauden sujumista pelännyt, se vain oli MEIDÄN juttu. Tietää tästä sitten yksi ihminen tai sata ihmistä, ei se vaikuta asian henkilökohtaisuuteen. Tämä on silti meidän perheen juttu. Ensimmäisen kierroksen salailu tuntuu nyt jopa hieman huvittavalta. TOSIN ensimmäisestä raskaudesta kerroimme lähipiirille jo ensimmäisillä viikoilla, nyt tulimme varsinaisesti "kaapista ulos" vasta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Nyt otetaan vastaan mitä annetaan, mutta tietysti toivotaan kaiken menevän hyvin loppuun asti.

Kaiken itseni kadottamisen keskellä tuntuu, että toisaalta löydän itseni koko ajan enemmän. Mielenkiintoinen ristiriita. Elämä on asettanut eteen paljon ratkottavia asioita ja pakottanut katsomaan peilistä omia toimintatapoja. Olen kiitollinen siitä, että saan elää tätä elämää tavallaan hyvinkin tietoisena itsestäni. Tietoisuus itsestä antaa työkaluja irti päästämiseen ja hetkestä nauttimiseen. Olenkin saanut kokea vahvempia läsnäolon hetkiä ja aidompaa rakkautta läheisiäni kohtaan.

Yksi kevään opettavimmista kokemuksista on ollut erään ystävän kriisi, joka on osoittanut sen, että harva asia tapahtuu sattumalta. Uskon siihen, että elämässämme tietyt tapahtumat tulevat siksi, että meillä olisi mahdollisuus parempaan. Että voisimme tavoitella jotain mitä emme muuten ymmärrä tavoittelemisen arvoiseksi. On mahtavaa nähdä valon syttyvän toisen ihmisen silmiin ja kivilastin putoavan hartioilta. Samalla on mahdollista oppia myös itsestään ja nähdä merkitys omassa elämässään hieman erilaisin silmin kuin aiemmin. Eräs viisas ihminen kerran sanoi minulle, että jokainen kohtaaminen opettaa meille jotain. Alan ymmärtää tämän merkityksen. Kohtaamisia vain on katsottava sydämellä.

Mitä meille siis kuuluu? Sanoisin, että oikeinkin hyvää. Meillä ollaan onnellisia ja epäonnellisia. Minä olen edelleen hankala ja toisinaan mieskin pistää parastaan vaikka onkin meistä se kärsivällisempi. Lapsen "minä itse" vaihe on hankala ja lasta on siunattu molempien vanhempien tahtotilalla. Äidin kärsivällisyyttä koetellaan enemmän kuin isän ja kuten mainittu, mies on meistä se kärsivällisempi.

Kesälomaa on nyt kaksi viikkoa, sitten muutama vuoro töitä ja loput kaksi viikkoa lomaa. Lokakuun ensimmäisen viikon jälkeen koittaakin äitiysloma. Aika menee siivillä.

Toivon sydämestäni, että löytäisin aikaa ja energiaa blogata enemmän, laittaa kuvia ja pitää teidät sekä itseni ajantasalla. Lupaan ainakin yrittää!

Toivotaan pian myös taas lämpimiä kesäpäiviä. On pakko myöntää, että lapsen kanssa ulkoilu lämpimällä on paljon kivempaa kuin sateella ja tuulella vaikka mies kunnostikin leikkimökin, joka on aika iso ilo etenkin sadepäivinä ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti