perjantai 1. heinäkuuta 2016

Kaukana luonnosta: eläinpuisto

Kesälomareissu on takana. Jos tulevien päivien aikana ehdin, haluan jakaa reissua muutamaan eri osaan. Kaiken ymppääminen samaan tekstiin on ihan mahdotonta.

Päällimmäisenä kokemusmaailmassa on käynti Ähtäri Zoossa ja sen yhteyteen toukokuussa avatussa kotieläinpihassa.

Jo edellisessä postauksessa mainitsin, että Ähtäri Zoo vaikoitui kohteeksi sen takia, että siellä suuri osa on lajeja, jotka itse miellän Pohjolaan kuuluvaksi. Ähtärin sivuilla puhutaan Suomen vanhimmasta luonnonmukaisesta eläinpuistosta.

Tämä lumileopardi edusti vähemmistöä. 
 
Jouduimme toteamaan, etteivät eläintarhat ole meitä varten. Eläinten ihmettely verkkojen takaa ei saanut ilon kiljahduksia pintaan. Ymmärrän sen, että esimerkiksi lumileopardeja suojellaan, koska ne ovat erittäin uhanalaisia. Mutta ei.. Joku tässä hommassa mättää.
 
Suurinta riemua lapselle tuottivat peurat, saukot ja karhut. En voi myöskään kieltää, etteikö omasta mielestä karhujen seuraaminen olisi ollut kiehtovaa. Karhuemolla oli hoidettavanaan kolme pentua ja karhut jopa näyttivät jollain tasolla nauttivan elämästään.
 
 

 
Väitän, että kiinnostus peuroja kohtaan on herännyt kotona, sillä peuroja on nähty talon takana olevalla pellolla. 1v 10kk osaa kertoa, että peurat ovat menneet metsään kun niitä ei näy. Kuinka paljon enemmän iloa tuottaa kun voi pyytää lapsen ikkunaan katsomaan peuraa kuin se, että peuroja katsotaan aidan takaa. Paitsi jos kyseessä on oma piha-aita :D

Sama esimerkiksi ilvesten kanssa. Niitä ei nyt ole lapsen aikaan näkynyt, mutta muutamia vuosia sitten ollessani lenkillä, kulki pellon poikki laiskanpulskea iso ilves. Toki näihin liittyi negatiivisia ilmiöitä kun pienellä alueella oli paljon ilveksiä, jotka tottuivat ihmisen läsnäoloon. Ei tuokaan ilves välittänyt silloin minusta ja koirasta mitään. Pysähtyi pellolle katsomaan mitä ihmettä huudan (kun huusin talolle, että ilves on pellolla). Jatkoi sitten matkaansa metsään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Eivät eläintarhan ilvekset saaneet minua huutamaan muille, että hekin näkisivät ilveksen.
 
Lintuhäkit ohitimme melko pienellä ihmettelyllä. Ei mahdollisuutta lentää, ei mahdollisuutta saalistaa... Häkki ja puu, jonka oksilla istuskella.  


Ihmiset vieraantuvat luonnosta. Eläintarhassa lapset huutavat ja juoksevat häkiltä toiselle. Aikuiset ihmiset viheltävät päivää paistatteleville susille, jotta saisivat ne nousemaan ylös ja kuvattaviksi. Sitten huokaillaan kun ei niissä ollut nyt mitään nähtävää. Karhuaitauksella lukee, ettei karhuja saa ruokkia. En minä ymmärrä... Ei meistä kumpikaan ymmärtänyt. 

Päivän kohokohta olikin vierailu kotieläinpihalla, jossa sai rapsuttaa lampaita, lehmiä, pupua ja ponia. Ihmeteltävää riitti myös lukuisista muista eläimistä. Ponin kohdalla meinasi pieni kiukku iskeä kun ei tyttö päässyt tarhaan paijaamaan :D Äidin pieni heppatyttö!


Nämä lehmät eivät olleet parressa, parsi oli vain esimerkkinä ja niillä oli vapaa kulku pihalle.

Ainahan tällaisestakin jotain negatiivista löytyy, mutta kyllä esimerkiksi lampaat tuntuivat nauttivan olostaan rapsutusten keskipisteenä eivätkä vuohet laittaneet pahakseen sangollista tuoretta ruohoa, jota lapset kilvan niille antoivat.

Päivä oli onnistunut. Se laittoi jälleen kerran miettimään millaisena haluamme luonnon jälkipolville näyttää. Opimme, etteivät meidän reissumme jatkossa suuntaudu villieläintarhoihin vaan haemme erilaisia elämyksiä. Päivä opetti myös jälleen arvostamaan hieman enemmän tätä ympäristöä, jossa asumme ja luonto on läsnä. Emme mekään halua törmätä karhuihin tai susiin luonnossa ja ymmärrämme uhkan, joka niistä syntyy. Haluamme kuitenkin opettaa, että niiden paikka on luonnossa eikä verkon takana ihmeteltävänä. Kotieläinpihoilla uskon meidän vierailevan jatkossakin :)

Ehkä seuraavalla kerralla Ähtäristä/Tuurista kohteena ja kenties muutama sana perheen ensimmäisestä reissusta yhdessä.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti