perjantai 28. lokakuuta 2016

Pari sanaa tuulitunnelin tuottamana

Pari ovea välistä kiinni ja voi luoda itselleen harhakuvitelman siitä, että on muka omassa rauhassaan. Hetken harkitsin ajelevani vajaan 40 km lenkin hakemaan lapsen kenkiä postista, jotta saisin sitä kuuluisaa omaa aikaa, mutta päätin kuitenkin ottaa läppärin ja hakeutua kotimme länsisiipeen kuin suuri kirjailija konsanaan. Tässä kohtaa kai voin kuitenkin mainita, että ehkä hiljaisuus tässä talossa vaatisi peltorit päähän ja sittenkin saattaisi mennä hermo, koska toisinaan tinnittää tai ainakin vähintäänkin suhisee. Liekö suhina sitten tuulitunneli korvasta toiseen?

Olen ehkä ylittänyt itseni. Selviydyin liki viikon kotona käymättä välillä missään. Harvinaislaatuisesti meillä kuitenkin kävi melkein joka päivä joku. Sellaista ei kovin usein tapahdu, koska voi kulua useampikin viikko, ettei meillä käy ketään. Edellisen kerran kotiuduin Helsingistä (Helsinki International Porche Horse Showsta - jos tarkkoja ollaan) viime viikon lauantaina ja seuraavan kerran istahdin autoon eilen kun lähdimme illalla kauppaan. Hups. Eihän siitä muuten tulekaan kuin neljä kokonaista päivää. No mutta tuntui ainakin viikolta! Oikeasti aika harvinaista kun monesti on päiviä, että tulee useammankin kerran ajeltua jonnekin asian perästä tai ilman. Mainittakoon, että meiltä ilman autoa poistuminen ei ole kovinkaan todennäköistä. Ei julkisia kulkuneuvoja, katuvaloja saati leikkipuistoja ja -kavereita nurkan takana.

Ohjelmaa on kuitenkin oltava päivittäin tai muuten happanee aivot. Ihanat raskauden viimeiset viikot ovat käsillä ja korvien väli hommaan niin kypsä, että ajatus synnytyksestä alkaa muodostua pään sisällä kultareunuksien muotoilemaksi pilveksi. Mahassa mukana kyydittävä kolmekiloinen kultakimpale painaa niin paljon, että joko se putoaa mahanahan läpi tai sitten haaruksista ilman synnytystä. Luulenpa kuitenkin, että tälläkin kertaa tämä äiti hautoo kuin kanaemo konsanaan ihan heilahtamalla yli lasketun ajan. Asennevamma ehkä kyseessä, koska olen kuullut usemmankin ihmisen suusta, että raskaus oli elämän parasta aikaa.. Olisiko aika kullannut muistot?

Ehdoton hailaitti tässä kuussa oli 22.10. vietetty päivä Horse Showssa. Olen aina halunnut sinne, mutta nyt - 31 vuoden iässä vasta ensimmäistä kertaa meno mahdollistui. Aina on kai sitten ollut jotain... Päivä herätti paljon ajatuksia, jotka voin tiivistää seuraavalla facebookin profiilissani julkaisemallani päivityksellä:

"Eilinen päivä oli antoisa ja ajatuksia herättävä. Yleensä sitä tulee teilatuksi jos uskaltautuu sanomaan ääneen eriävän mielipiteen, mutta on pakko. 

Kouluratsastus pääosin oli kamalaa katsottavaa siitä huolimatta, että me nähtiin kymmenen ns. parasta suoritusta. Ja jos joku sanoo, että mä en vaan ymmärrä tällaista huipputason ratsastusta niin tottavie en ymmärrä - enkä halua ymmärtääkään.

Stella Hagelstamille iso käsi. Hevosesta näki, että sillä oli hyvä olla <3


Working Equitationin Miquel da Fonseca pesi lusitanollaan aika monta kouluratsastajaa mennen tullen.

Mutta siis hieno päivä! Kiva olis ollut tänään vielä jatkaa lystiä, mutta perhe kutsuu :) "





Esteratsastus ilmanmuuta tarjoili päivän parhaan annin! Ikinä en ole nähnyt livenä luokkaa, jossa estekorkeus on 160 cm. Ihan huimaa taitoa vaativa laji. Varsinaisesti päivä ei helpottanut järjetöntä hevoskuumetta, joka vaikuttaa kroonistuneen. Täytyy silti uskoa unelmiin. Joku päivä vielä minullakin on taas hevonen. Se on unelma, jota aion vaalia ja jonka toteutumiseen uskon vakaasti.

Kello nakuttaa ja ilmeisesti alkaa olla aika avata ovet, jotka sulkevat minut eri maailmaan kuin muun perheen. Edessä vähän family timea saunan muodossa. Tiedättehän sen rentouttavan hetken saunassa kun kaksivuotias haluaa itse heittää löylyä, saunassa pitää olla kippoja viihdykkeenä niin paljon, ettei sekaan meinaa mahtua ja sitten hän ei osaa päättää haluaako olla löylyssä vai ammeessa (joka sekin on niin täynnä leluja, ettei edes kaksivuotias meinaa sopia sekaan). 

Kun kello on n. 21, se kaksivuotias nukkuu ja me vietetään ihanaa parisuhde aikaa katsoen Vain elämää. Toisella silmällä voi vilkuilla somea aina kun on joku ei niin kiinnostava kappale meneillään. Toisen kanssahan ei juuri enää jaksa kommunikoida, koska työviikko, raskaus, lapsi, arki ja milloin mikäkin on imenyt mehut. Mutta hei oikeesti hyvin menee ja rakas puoliso odottaa raskausajan päättymistä vähintään yhtä kovasti kuin minä ;)

Rentouttavaa perjantai-iltaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti